Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Mitähän istutuksia vielä voisi siirtää ?...What other plantings could be moved? ... Vilka andra planteringar kan flyttas? ...Welche anderen Pflanzungen könnten verschoben werden? ... Какие еще посадки можно было перенести? ...


Muutto rivitaloon toi asumisen uuden totutelun lisäksi  palan pihamaata, jollaista ei minulla ennen  ole ollut käytössä.   Jo ennen muuton varmistumista olin siittä innoissani ja kävin katselemassa  mitä pihalle voisi  tehdä.    Pihassa ei ollut  mitään istuksia   joten siihen heräsi innostus kasvien istutukseen.



Terassin teko  on vasta ensikeväänä, niin istutin kukat tontin rajalle  jemmaan, josta niitä sitten voi terasinrakentamisen jälkeen siirellä uuteen paikaan, minkä terassi määrittelee.



Palava rakkaus on lopettanut  punaisen kukintansa , mutta pitkät keltaiset   päivänkakkarat jaksaa vielä  näin   syksyn alussa  kukkia.  Nämä siirsin   purettavan autiotalon pihasta  heinäkuussa.  Kuvan  oikeassa lakulmassa näkyvä  valkoinen ruusu on äitienpäiväruusu joka oli saviruukussa sieltä asti.   Se alkoi kukkimaan  yllätäin uudelleen vaikka se oli jo aiemmin todettu kuolleeksi.   Viimeviikolla sen istutin maahan, jottei siitä tarvitse sen enempää huolehtia.


Juhannusruusun on edellinen asukas leikannut pensaaidan muotoon, se aloitti kukinaan  samoihin aikoihin kun me tähän kesäkuussa muutetiin, vähän ennen juhannustta.   Nyt se aloitti myös yllättäin   uuden kukinnan. Ilmeisesti se ei ole mikään outto juttu kun facebookissa julkaisttin muualaakin satakunnassa  kukinnan aloitaneista juhannusruusuista kuvia.




Noormarkussa juhannusruusu kukkii vielä elokuun lopussa.



Vadelmapuskan siirsin entiseltä Lopen-tontilta joka on jäänyt joutomaaksi,  Siinä on parin vuoden kasvustoa.  Tänä vuonna kasvaneissa varsissa on vielä heleänvihreät lehdet, vanhemmat ovat kellastuneet.


Toiveissa on että vadelma ensikeväänä alkaisi  uudelleen kasvamaan ja edes vähän marjoja tuottasi .  Vaimo voisi niitä sitten leivonnasiin käyttää.



Perjantaina kävin metsässä, siellä välähi mieleeni, että kai sitä voisi koettaa metsämarja pensaitakin siirtää kotipihaan .





Yhden puolukanvarvun uskalsin metsästä mukaan ottaa   Kolmessa päivässä se ei vielä näytä lakastumisen merkkiä.


Puolukan kaveriksi otin mustikanvarvun , pystyssä sekin vielä on.    Jokamiehenoikeus   ei riitä varpujen keräyseen, mutta ei kerrota kelleen että ylitin jokamiehen oikeuden .



Metsämarjojen pensaan  ja muiden kukkien ja kasvien siirto on tutkimustyötä, mitenkä ne mahtaa talven yli pärjätä ja alkavatko ne ensi keväänä uuden kasvun?   Eikä voi vähetellä terapeuttista vaikutusta muuton jälkeisessä elämässä.  Kuusi säkkiä Kekkilän puutarhamultaa mennyt maan vaihdon työssä .


Taidemaalari Markku Mäkelältä sain kesäkurpitsan jonka hän siirsi pois  ensiviikonlopun  5. - 6. 9.  2020  puutarhanäyttelyn tieltä .  On mukavaa että Porin kaupukikin  sponsoroi kasvi harrastustani .  Pori tukee porin enrgian kautta, tarjomalla minulle  näin aikasin hämärtyvien iltojen  johdota  kasvi valon jossa kesäkurpitsa viihty läpi yön .



Kesäkurpita  porin energian tarjoamassa yö valossa



Syksy on vielä hyvää istutusaikaa uusille kasveille.  Lämmintä riittää vielä pitkään,  mahdolliseti ihan lokakulle asti.   Taimet pääsevät ensikeväänä   hyvään kasvuun, juurruttuaan ja sopeuduttuaan uuteen kasvupaikkaansa valmiiksi  uuteen kasvuaikaan.


Vikunpolku  on merkitty umpikujaksi ja läpikulku on sallittu vain polkupyörillä  ja kävellen.


Vikun polulla ei pajon autoliikenettä ole mutta  onko sillä taajamanopeusrajoitus  40km/h sallittu ?
Parempi olisi jos vikunpolku olsi merkitty  taajamassa olevaksi pihakaduksi , silloin siinä olisi 20km/h  nopeusrajoitus.



Viikon loppuna  pukeuduin  Harrison   The Superior  quality  jur with  terylene  Atlantic   hatulla


Tämän Harrison hatun on myynyt Kestilä


Toissa kesänä kasvatin kesäparran , se jäi koko viimetalveksi ja tälle kesälle.    Parta vanentta, mutta ei kukaan siittä ole moittinut niin annanko vielä seuraavankin talven olla ?




Lauantaina ei muita hattupäitä tullut vastaan kuin Makkarakosken uittomiehet


Tukinuittajat  aamuauringossa  .  Rannalla tukkipoika  ja puunkaatoon patsaa, veistäjä Emil Cedercreutz  vuonna 1920


https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/cedercreutzin-patsaat-nousivat-noormarkkuun-lahes-sadan-vuoden-viiveella-13825669




Keino tuulihaukat toimii hyvinä lokkien  pelottimena



Lokit eivät haukkapelottimen johdosta ole enää siltoja tahrinut  ulosteillaan



Mahtasiko tuollainen pelotin tepsiä merimetsojen  häätämisessa  pois  meren saarista ?





Eilen vietetiin kesän loppua, venetisialasia  mökkikauden päätöspäivää.   Meilläkin vaimo  sytytti  pihamaalle kynttilät




Hyvää päivän jatkoa lukijoileni 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti