Eilen oli oikeastaan koko kesän kaunein päivä. Taivas oli pilvetön eikä ollut kovin kylmäkään. Oli suotuisat olosuhteet lähteä hyönteisiä / ötököitä valokuvaamaan. Siispä kameraan sigman 70mm makro-objektiivi ja eikun puskia kohnaamaan. Niin siinä kuitenkin taas kävi ettei minulla kovin kiire ollut kun pihakeinussa istui Kirsti ja Marja, heidän kanssaan jäin rupatelemaan. Kaunis sää oli saanut satakunnan mobilistit ulkoiluttamaan lemmikejään. Museoautot ovat hiljaisia eikä niistä lähde rengasmeluakaan niin kuin nykyautojen renkaista. Melkein huomaamata museoautot meinasivat päästä ohi livahtamaan. 70mm objektiivikaan ei oikein autojen kuvaukseen luonnikas ollut, mutta saimapa kuitenkin muistokuvia tästäkin ohi ajosta ja kromin kiilosta.
Englantilainen 1960 luvun alun Vauxhall Victor Kromi häikäisi ja sinininen maalipinta hohti paremmin kuin tehtaan ovesta ulos tullessa.
Yhden tädin aviomiehellä oli tällainen Victor 1960 luvun puolivälissä. Harjakankaalla sen näin kun siihen aikaan sukulaismiehet kokoontuivat talkoisiin Viljo tuffan heinäpelolle. Nuoren pojan kokemus Victorista oli että ompas kovat penkit, isällä oli siiihen aikaan simca 1300 ja ranskalaiset ovat tunnetusti pehmeäkulkuisia autoja.
Kaksiovinen Buick Super Riviera coupe 1950 luvun lopulta
Tämä valkoinen amerikan auto on 1970 luvun muskelikaudelta
Gerald Hottenstein's 66 Ambassador ?
Jaguar e type 12 on niin pitkä keula että 70mm objektiivi oli aiana liian pitkä myös
Ambassadorin kuljettaja oli sitä mieltä että hän ei tällä autolla hiekatielle lähde.
Minun silmään Jaguar E type on kanariankeltaisena vähän plahjun värinen, mielipiteeseeni vakkutta vahvasti kyllä se että Jerry Gotton ajoi punaisella jaguaarilla
Kun suurempi ruuhka helliti niin löähdin jatkamaan matkaani isotalon puistoon kun päättelin Ambassadorin kuljettajan lausunnostta että varmaan Isokoivukuja on osa mobilistien reittiä. Koivukulla kuuluikin mopon pärinää joka ei ollut nykyaisen terävä rapatystä. Tunturi lähetti
Tunturi lähetti ei olekkaan niin vanha miltä näyttää näitä on valmistettu vielä 1970 luvun alkupuolella.
http://moro.aamulehti.fi/2013/05/16/nyt-haetaan-kaupungin-hienointa-mopoa-katso-kuvat-ja-aanesta-suosikkiasi/
Ei koivukujalla muita harrasteajoneuvoja näkynyt eikä ötököitäkään pahemmin ollut niin suuntasin pergoilalle kun näin Lavosen Ollin siellä pasteeravan
Ollin kanssa istutiin pergoillan penkillä kaikessa raushassa ja parannetiin maailmaa ja muisteltiin oravalinnaa ja muita alhströmin vanhoja tapahtumia.
Sitten aivan yllättäin museoatot ajoivatkin koivukujalla. 70mm macro sigma oli aivan liian lyhyt 200m pästä autoja kuvatessa. Osasuurentamlla sai tunnistettavia kuvia. Ensimmäisenä saapui viininpunainen mini
Päässä syntyi uusi käsikirjoitus ja päätin että autot pitä kuvat koivukijan kaiteen kohdalla kun siinä uusi valkoinen väri ja Noormarkunjoki taustalla. Veljellä oli 1970 luvun alkupuolella valkoinen mustakattoinen austin mini
Rolls Royce Silver Cloud
Tämä Vauxhal Victor nähtiin jo Laviantiellä
1970 luvn punainen muskeli car
1960 lukulainen vielä on siivet jäljellä
Tämän takavalot nähtiin jo Laviantiellä siivet on jo kokonaan pois
Jaguar E type
Pelle Petterssonin suunitelema Pyhimys-Volvo Tunnetuin kuljettaja on Simon Templar (The Saint) alias Roger Moore
Keltainen Toyota Corolla coupe 1970 luvun alustta
Ei näkynyt valkoistta Gerald Hottenstein's 66 Ambassadoria Alhströmin kultuurimaisemassa Koivukujalla
Mustakilpinen Cadillac coupe de ville
Ford Thunderbird “Ukkoslintu” 1960 luvun alustta The V8 produced 300 horsepower (220 kW)
Mahtaisiko nyt saada kreikasta havalla harrasteautoja, käteisellä?
Tälle viikolle luvatiin useampikin avo-auto keli. new vw avo beetle
Kesä jää viimevuotistta viileämmäksi ja syksy saapuu tuossa tuokiossa joten polttopuuvarasto pitää täydentää
Jätskiauto käytti taloyhtiön pihaa ilmaisena myyntipaikkana, anotakaan taloyhtiön asukasta ei ostoksilla käynyt,
Sain yhden makrovalokuvankin Täpläviherikäs Malachius bipustulatus
Maastopalonsavu näkyi Noormarkussa asti
Isotalon puistossa yritin seurustella räkättirastaan poikasen kanssa, se ei kuirnkaan ollut kovin kiinostunut seurastani
Syreenin lehdellä vaani vihreä hämähäkki väärinpäin
Oikein hyvää kesäkuun viimeisiä päivä kaikille lukijoilleni, tulkaapa kultuurimatkalle Noormarkkuun
Radiossa puhutiin taas että suomella on paljon viemistä kiinaan clinitekin muodossa. Eivät taida nämä talousviisaat olla enää olenkaan kartalla, teemalta tuli viime viikolla aasian kehittyvät kaupungit. Siellä mietitään jo mitenkä rakennetaan 2100 luvulla ja siitä eteenkinpäin ja sitä tekniikkaa testataan jo. Kiinan on rakennettu kokonainen testikaupunki jossa eletään ilman varsinaista energiakulutusta ja jätevettä. Suomen osalta koko clintekjuna on taitanut jo mennä, joitakin rippeitä ehkä on jäljellä..
Jorma Lindqvist Jaa Ahlaisista se musta savu nousi. Laitoin jut venettä vesille hanhiluodossa, kun se näkyi. Sieltä käsin oli vähän hankala hahmottaa suuntaa.
ps: se "muscle car" on Dodge Challenger, arvioisin vuosimalliksi 1972.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta, ja tietysti kuvista!
Ilpo Lehto Tuolla Ahlaisten peittoon ekokorvessa palaa tämän tästä.Itsekkin siellä sammutustöissä olleena joskus ei voi olla miettimättä miten myrkyllistä tuo savu on ihmiselle.Siellähän palaa kaikkea autosta tullutta jätettä,muovia kumia johtoja yms. Niistähän muodostuu erittäin myrkyllisiä yhdisteitä.Toisinaan kun siellä palaa Ahalisissa haisee kitkerä savu.Omistajat väittävät ettei savukaasut ole myrkyllisiä mutta itse sen kokeneena olen hieman eri mieltä.Sitten aiotaan puuttua ihmisten saunanlämmitykseen puilla?? Teollisuuden nimissä saadaan tehdä mitä vain mutta yksityinen saunanlämmittäjä se vasta rikollinen onkin.
TTV
Sekä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) että valtiovarainministeri Stubb (kok.) korostivat, että euromaat tekevät kaikkensa, että euroalueen vakaus säilytetään. Muissa kriisimaissa Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Kyproksella. Mihen Sipilä on unohtanut Suomen?

Porimaastopalo: keskisuuri |
||
Kierrätyslaitos Stena Recyclingin
autopurkujätekasa syttyi palamaan Ekokorventiellä Ahlaisissa.
Päivystävän palomestarin mukaan tulipalo syttyi kasassa itsekseen.
Palomiehet onnistuivat rajaamaan palon leviämisen, ja palorintaman
laajuus oli suurimmillaan noin 1 000 neliömetriä. Sammutustöissä apuna
oli kaivinkone, jolla pöyhittiin kytevää romukasaa, jota palomiehet
samalla sammuttivat.
|