Tässä on mennyt reilu kuukausi siihen kun viimeksi olen blogipäivitystä kirjoittanut, DNA:n nettiyhteys Noormarkussa on ollut niin hidas ettei kuvia ole saanut blogiin ladattua. Tässä välissä on päiväkin lyhentynyt niin paljon että talitintti tarvitsee työvalon käydesään syömässä
Vehnäleipä ei varmaan linnulle ole kaikkein paras ruokavalio, onneksi nyky leivissä ei ole juurikaan suolaa joka pakkasella aiheutaisi janon.
Kuvan laatu kärsi kun jouduin pakaamann kuvan mahdolisimman pienksi ennen kuin uskalsin yritää blogin päivitystä, Talitinttin kuva on 197 kt , tausta näyttää pakaamisesta kärsivän.
Sääkuva Noormarkku 30.11.2016 klo 8.10 + 2.1 astetta. Auringonnousu tänään 9:19. Auringonlasku tänään 15:23. Päivän pituus on 6 h 4 min.
Porin kaupunki ei ole ainakaan viellä tuonut Noormarkkuun joulukuusta. Oneksi Työmaalaani on museonhoitja Sinikan tuoma Jolukuusi, se luo jouluista tunelmaa kun vanhoja vlokuvia Kotiseututalo Kaharilla digitoin
Politiikassa Pääministeri Juha Sipilän Narsismi vahvistuu päivä päivältä, tänään on uutisoitu että hän on tekstiviestien maniboloinut YLE:ä Trafane jääviys epäilysissä, ettei YLE siitä uutisoisi. Sipilä on siinä asemassa että hänen pitäsi ymmärtää edes puolueen etu ja erota. Mutta kun mies on narsisti niin eihän muuta taphdu kuin soppa laajenee ja pian pata kiehuu yli... Terrafame / talvivaara puhutta muutenkin;
Ei Ratia turhaan haaveile uraanikaivoksen avaamista. Putin varmaan kiinnostuu ostamaan talvivaaran, ikävä vaan että EU on kieltänyt vastakaupat. Toisaalta eihän suomi mitään kalashnikoveilla ja sinkkiämpäreillä tekisikään. Mutta Suhoi TA-50 PAK FA -hävittäjä olisi kilpailukykyinen yhdysvaltalaiseen F-22 Raptor -hävittäjään nähden.
Koitin vähän isompaa kuvaa ladata, 2.29 Mt kuva vielä latautui mutta minuuttui siihen menin. Teksi sentään tulee jo viiveettä, kun pahimmilaan näpäimen painamiseta meni muutama sekuntti ennkuin teksti ruudulle ilmestyi.
Vähissä on Noormarkun jouluvalot
Noormarkun Jouluvalot 2016
Noormarkun Kotiseutuyhdistys Ry:n Noormarkun Joulu 2016 on ilmestynyt.
Hyvää päivän jatkoa lukijoilleni.

Vallan vahtikoiralla on siis koiran virka.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaiensi Yleisradion viime viikolla Terrafame-asiassa, uutisoi Suomen Kuvalehti.
kaleva.fi
Koitin vähän isompaa kuvaa ladata, 2.29 Mt kuva vielä latautui mutta minuuttui siihen menin. Teksi sentään tulee jo viiveettä, kun pahimmilaan näpäimen painamiseta meni muutama sekuntti ennkuin teksti ruudulle ilmestyi.
Vähissä on Noormarkun jouluvalot
Noormarkun Jouluvalot 2016
Noormarkun Kotiseutuyhdistys Ry:n Noormarkun Joulu 2016 on ilmestynyt.
Sauli Mansikka
Hanki omasi ja tue Noormarkun Kotiseutuyhdistyksen toimintaa. Lehdet ovat myynnissä, myyntipaikat ovat Neste, Rauhalammintien Siwa, Noormarkun klubi, Noormarkun kukkapuoti, Osteri ja S-Market.Hyvää päivän jatkoa lukijoilleni.