Koronan vuoksi en käynyt diabeteksen vuositarkastuksessa satasairaalan sisätautien poliklinikassa. Pitäkään mietin, käynkö vai wnkö käy. Raumalla todettin kaksi korona altistusta sisätautipoliklikalla se minulle vahvistia jatuksen siitä etten satasairaalaskaan käy, kun vielä linja-autolla olisi pitänyt sinne mennä.
Kävin kuitenkin Noormakun terveysasemalla SataDiaki laboratoriossa verikokella. Ajan varaus toimi hyvin , siellä ei ennen minua ollut kuin yksi henkilö ja yksi tuli läheteelä meidän väliin , mutta ihan ajalani pääsin sisään. Vielä kun käytin kasvosuojaa ( maskia ) niin aika turvalliseksi oloni tunsin.
Soitin satasairalan siätautipoliklinikan toimistoon ja peruin vuositarkastus ajan ja osatosihteeri oli hyvin ystävällinen ja ymmärsi miksen halunnut itse fyysisti olla paikalla verikokeen tuloksia kulemassa. Ja sovitiin että diabeteslääkäri katsoo tutkimustulokset samana päivän kuin minun vastaanottoaikani olisi ollut.
Näin kävi ja toissa päivänä posti toi stasairalaan kirjeen postilaatikkoon. Kirjessä diabeteslääkäri Pirkko K kertoi , pitkäsokeri HbA erittäin hyvä 45 ( vanha arvo 6.3 mmol/ l ) eli sokeritasapaino hyvinkin tiukka, entistä tasoa. Hb oli 158 , kreatiini eli munuaisarvo normaali, eikä virtsasakaan ollut liikaa valkuaista. Kolestrooli on vähän korkealla 6.1 , kilpirauhasarvo normaali. Sovitaan nyt tässä vaiheessa uusi kontrolliaika vuoden päähän.
Tästä voi päätellä että elinvuosia on vielä jäljellä runsaastikin, vaikka porin perusturva on toista mieltä.
Porin perusturva ei mitenkään halua osoitta että 1 typ. diabetikon omahoitoa on kivijalka hyvälle vensokerin tasapainolle jolla voi välttää ikävät lisäsairaudet. Porin perusturvan hoitovälinejakelusta ei saa rukoilemalakaan uutta vernsokerimittaria. Vimeksi kun soitin hoitovälinejakelluun ja keskustelin henkilön kanssa joka hoitovälinepynnön vastaanotti niin hän sanoi " maantiekadun diabeteshoitajan olevan lomalla , eikä hän voi uutta verensoketi mittaria antaa kun diabeteshoitaja on sanonut ettei uutta mittaria anetta kuin harvoille ja valituille eikä vanhoille olenkaan "
Toinenkin kummallisuus porin hoitovälinejakelussa diabeeteksen hoitoon liityen on. Lansetit pussitetaan käsin ja kaksikymmentä kappaletta lansetteja lasketaan ja laitetaan muovipusiin joka käsin solmitaan, Lasetteja saa valmiiksipakattuna sadan kappleen ( 100 kpl ) pahvirasiassa. Näitä lansetti muovipusseja saa kolme kappaletta . Ne ei millään riitä kolmen kuukauden jakovälille, jos haluua sormenpäänsä ehjänä pitää ja mittaustuloksen varmana pitää. Ainkaan silloin kun verensokeritason haluaa tiukkana pitää.
Verensokeri tasapaino hyvä vaikkei porin perusturva sitä haluakaan. Elin vuosia on vieä lissä luvassa vaikkei porin peruturva niitä lisää halukaan.
Porin perusturva jakaa kasvo maskeja vähävarasille. Noormarkkulaisen köyhän jolla ei omaa autoa ole, pitää kahdella linja-autolla porin maantienkadun terveysasemalle matkustaa jos haluaa ilmaisen maskin saada , niin minä ainakin harkitsisin kannataako sellaista riskiä ottaa. Noormarkussa on oma terveysasema, niin miksei Noormarkkulainen ja Ahlaslainen kasvomaskeja sieltä voi ja saa noutaa ?
Moneen kuukauteen en ole Noormakun kirjastossa käynyt mutta nyt sinne uskatauduin. Lainasin Hannu Salama Läheltä Pitäen Kaukaa Käyden
Vähän turhaa lätinää, mutta vielä Hannun teksti minun ikäiselleni aukeaa , nuoremille ei varmaankaan. Salama käy nekrolokin tavoin elämäänsä läpi vaikkei kirja varsinaiseti kullemma muistelmat olekaan. Omille aivoille varmaan kuitenkin tekee hyvää lukea välillä vähän vaieaselkoisempaakin tekstiä.
Ennen kirjastossa käytnitä luin vanhoja aku ankkoja
Vimeisin luku oli akuankka nr. 35 1974 muuten kuin lukuelämykden vuoksi näyttä olevan olut turhaa vuosikymmeniä vanhojen akujen säilytää ja muutokuormissa kuljettaa. Antikvariaatti myy vuoden 1974 Aku Annkoja kahdella euroalla ja huuto.netistä saa 30 sentillä.
Syyskuun alun päivät ovat vielä aika lämpimiä , Eilen leikasin nurmen pihasta, montaa kertaa sitä työtä ei varmaan enää tänvuonna tarvitse tehdä.
Hyvää loppuviikkoa lukijoilleni

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti