Jollain tapaa pitää koittaa taitaa päästä synkät ajatukset , vaikka ei kai koronastakaan pään sisällä eroon pääse kun sitä joka tuutista silmiin tulee pakkosyötöllä. Jostain päähän pälkähti kuitenkin kesäajatus / haave. Siihen varmaan vaikkutti facessa nähdyt pilkkimällä saadut ahven saalit. Mato onkiminen olisi halpa harrastus, sihen ei tarvitse hankkia edes kalastuslupaa.
Kalastus perinteisellä mato-ongella ja pilkkiminen ovat Suomessa kaikille maksutomia yleiskalastusoikeuksia. Muut kalastusmuodot tarvitevat maksullisen kalasushoitomaskun suorituksen 18 - 65 vuotiailta. Kalastuhoito maksu on koko kalenterivuodelta 45 euroa, viikon maksu 15 euroa ja 6 euroa vuorokausi.
Mato-ongella en ole onkinut kuin pikkupoikana Haukijärvellä , kesämökin rannassa. Minulla on kuvassa päällä keltainen sadetakki ja silloin oli jo hattu päässä. Kalaämpärikin kuvassa on, kai niitä kalojakin tuli äidin perattavaksi
Isä Veikolla oli filmikoko 6x6 kuvia ottava venäläinen Lubittel 2 kamera. Sen ominaisuudet eivät näytä riitäneen soutuvenestä, tärähtämätöntä kuvan ottoon. Idea on kyllä isällä ollut hyvä , itsekään en poserraa samoin kuin rannalaotetussa kuvassa yllä.
Vikun polulta olisi lyhyt kävelymatka Noormarkunjoen rantaan. Urheilukentän uimarannan eteläpuoleisella rannalla on matonpesupaikka Myllykosken alapuolella , eikä sillä näytä eräluvat.fi
sivuston mukaan olevan kalastuskieltoakaan. Mato-ongella siis voisin sinne mennä kaloja narraamaan. Mutta jos laitan sen mato-ongen virveliin kiinni niin sitten jo kalasuksenhoitomaksu pitää maksaa. Vaikka olen eläkeelejäänti kokeilussa niin se ei tuo oikeutta kalastaa ilmaseksi muula kuin ongella ja pilkillä. Kaksi vuotta pitää vielä odotella että täytään vaadittavan 64 vuoden iän joilloin saa leivän jatketta ilmasiseksi kalastaa.
Kalastushattu minulla jo on tiroliasityylinen vihreä , kotimainen fredrikson , Jyväskylässä valmistettu . Vain sulka puuttuu. Mutta voihan tuohon tuunata koukkuja .
Tämä hattun on on suvussa säilynyt isoisän hattu tuhatyhdeksänstaakuusikymmenttä luvun alku vuosilta.
Vaikka onkiminen onkin kaikille luvallistta niin ongen saitta pitää varmaan hankkia kaupasta sillä onkisaitan katkaisu rannan pusikosta ei kuulu jokamiehenoikeuksiin .
Kesäisellä rannalla on muutenkin hyvä nautiksella omasta rauhasta ja seurata luonnon ihmeitä , soliseva viran vesi rauhoitaa ja korvakin lakkaa soimasta .
Lue myös Ollin kalan perkaus juttu : https://ttvehkalahti.blogspot.com/2013/11/olli-perkaa-kalapulla-kalatolli-gutting.html
Vähän aikaa tässä ehtikin hyvä olo olla mutta DNA sen pilasi kun DNA ahneutaan nostaa puhelimen liitymähintaa kolmella eurolla ( 3 € ) DNA jämpti Lite -liitymän johdosta 19.4. alkaen DNA:lla olisi DNA puhe liitymäkin mutta minulta kysymättä kalliiman liitymän nimeksi vaihtoivat. DNA:lla olisi halvempikin DNA-puhe liittymä muttei DNA tietenkään voinut sitä tarjota kun ahneutaan halvemman kaliimpaan kysymättä vaihtaa. Eikä tästä kolmen euron korotuksesta minulle henkilökohtaista hyötyä ole kun en omista älypyhelinta vaan pelkän Nokialaisen peruspuhelimen jolla voi soittaa ja vastaan ottaa puheluita. Tekstakain sillä visiin voi mutta ei näillä nakkisormilla aina osu tietokoneenkaan oikeille näppäimille niin mitenkäs sitten pienille kännykän näppäimille.
Hyvää päivän jatkoa lukijoilleni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti