Viimeviikon lauantaina oli kevätpäiväntasauspäivä. Päivä pitenee ja päivän valoa on enemmän kuin yön pimeyttä. Tänään tiistaina päivän pituus on jo 12h ja 31 miinuuttia. Kovasti kynnet jo syhyää , pitäsi pääsrää sulaa pihaa ruoputtamaan . Taitaa siihen silti vielä tovi mennä vaikka tästä eteenpäin taidetaan yölläkin vähän plussalla pysyä.
Takapihalla lunta riitää, vaikka olen sitä ottanut ämpäriin sisälle sulamaan. chilejen kastelu vedeksi. Lumesta puuttu vesijohtoveden kloori ja muut haittaiaineet. Sulatettusta lumesta tulee luomuvettä.
Sisällä kasvit pärjää keinovalon ansiosta. Kun muutto rivitallon tuli vaimon kulkuvaikeusien johdosta vähän hätäseen, ei tullut mietittyä huoneiston asentoa auringon kiertokulkuun nähden. Olohuoneen seinän kokoisista ikkunoista tulee kyllä luonnonvaloa, mutta aurinko pääsee säteitään chileile vasta iltapäivällä puoli kahden aikaan paistaamaa. Ja jo iltapäivä kuuden aikaan aurinko laskee metsän puiden taakse . Talo on aivan väärin asemmoitu auringon kiertoon nähden.
Kiinalainen sanalasku sanoo ettei mikään ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeää. Ja se korostu taas kun posti toi masentavaa luettavaa. Oli jo vähän aikaa aika onnelisessa olotilassa kun edellinen TE-keskuksen virkailia porista kertoi että hän siirtää minut raumalaiselle virkailijalle joka hoitaa niiden työttömien asioita joilla on oikeus ns. lisäpäiviin , olisin saanut rauhassa odotella tulevia eläkepäiviä. Mutta tosin kävi . Sanna Marin SDP sääti esikuntineen uuden paskalain 1269 /2020 Työllisyyden editämisen kuntakokeiluun. Asiakkuteni siirtyy kotikunnalleni poriin, jossa kaikki asiat hoidetaan kuin takaperii puuhun nousten . Edelisessä Sipilän kuntakokeilussa jouduin itse etsimään kuntouttavan työpaikan kun porilainen sossutäti ei sellaista minulle löytänyt. ja sitä kuntouttavaatyötä tein 18 kk ja sen jälkeen vielä 6 kk työelämääntutustumis kokeilussa. Kertaakan tuona aikana ei porin vastuu henkilö minuu ottanut yhteyttä. Porille riitti se kuhan on pois silmistä eikä sen tarvinnut maksaa 4000 euron sakkoa valtiolle työttömästä.
Tällä kokemusella en näe tästä uudesta SDP:n Marinin kuntakokeilusta mitään iloa porilasille työttömille.
Puutarhanhoito kyllä antaa energiaa noita tuulimyllyjä vastaan taistelusa. Kevään ensimmäinen habanero chili on jo saanut väriä.
Pakko se chilinmarja oli aamupalle poimia, vaikka pikkasen vielä raaka olikin. Aamupalasämpylän väliin kun sivelee nutelaa ja sen päälle leikka chilin marjan palasia , niin johan päivä strtaa. Chili on silloin sopivan väkevää kun hiusrajaan nousee hikipiasroita. Chiki ja valkosipuli pitää taudit loitolla.
Valotusmittari laatikosta löytyi vielä kaksi cossen valotusmittaria. Cossen sixtomat Kameratorilla siitä pyydetään 24 euro toinen on cossen sixtino siitä kamera tori pyyttää alenettuna 14,5 auroa
Vanhoja valkuvia katsoessa löytyi kuva vaimosta ja autosta vuodelta 1989 siinä mielsssä ajankohtainen kun poikamme Max ajo syksyllä ajokoritin ja kuvassa vaimolla on takaikkunassa kahdeksankympin lätkä, hän ei saanu ensimmäisenä vuoten sen lujempaa ajaa. Nykyisin sellaista sääntoä ei enää ole. Auto oli Fiat Uno 70 sl
Ensi viikko on pääsiäsiviikko , sen kunniaksi pieni kasku
Kun vihittyä viiniä kerran läikähti maahan ehtoollisenvietossa Wittenbergissä vuonna 1542, tuli Lutherille kyyneleet silmiin, hän juoksi paikalle ja nuoli nopeasti viinistä kaiken minkä sai, antoi sitten höylätä lattian siltä kohdalta, johon viiniä oli kaatunut ja poltatti lastut.
Hyvää pääsiäisajan aikaa lukijoilleni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti