Pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 10,5–12,5 cm, ja painaa suurin piirtein 10–11 g. Päälaki ja siivet ovat siniset, selkä vihertävä ja alapuoli keltainen. Naama on valkoinen. Linnulla on musta raita silmien tasalla. Tämä on myös yksi tärkeistä tuntomerkeistä. Etenkin vanhan koiraan sininen väri on hyvin kirkas, naaras on selvästi himmeämmän värinen. Koiras on myös hieman kookkaampi. Nuori lintu on kesällä muuten samanvärinen kuin aikuinen, mutta kaikissa väreissä on kellahtava sävy. Vanhat linnut sulkivat heinä–syyskuussa koko puvun. Nuoret linnut vaihtavat elo–lokakuussa koko höyhenpukunsa, mutta eivät siipisulkia, käsisulkien peitinhöyheniä, ja usein vain uloimman pyrstösulkaparin. Sulkasadon jälkeen vanhojen ja nuorien erottaminen maastossa on vaikeaa.
Talvisia sinitiaisen kuvia en kuluvana talvena ole kovin montaa ottanut. Mutta onhan talvea vielä jäljellä.
Pesä on puunkolossa tai pöntössä. Pöntön lentoaukon koko 28–32 mm, pesii vain harvoin isompireikäiseen koloon, esimerkiksi kottaraispönttöön. Pesintä alkaa Etelä-Suomessa huhtikuun lopulla, muutamia päiviä aikaisemmin kuin talitiaisen pesintä. Emo munii 7–14, yleensä 8–12 ja keskimäärin 10 valkoista, punertavatäpläistä ja -pilkkuista munaa. Vähäinen osa kannasta munii kesäkuun lopulla toisen poikueen. Haudonta alkaa vasta kun kaikki munat on munittu. Naaras hautoo 13–15 vuorokautta. Naaraan poistuessa syömään se yleensä peittää munat pesäaineksilla lämmönhukan estämiseksi. Sekä koiras että naaras ruokkivat poikasia, jotka tulevat lentokykyisiksi 15–21, usein 19 vuorokauden ikäisinä.
Sinitiaisten perheonnea, lehmuksen oksan hangassa pesä
Sinitiainen on hyödyllinen monille kasveille syömällä niitä vaivaavia tuhohyönteisiä, kuten kirvoja, mutta se syö myös itse puiden silmuja ja saattaa repiä niitä rikki etsiessään hyönteisiä. Tämän lisäksi sinitiaisen ruokavalioon kuuluvat monenlaiset hyönteiset ja niiden toukat, hämähäkit, siemenet, jyvät ja marjat. Talvisella ruokintapaikalla sinitiaiset kuuluvat kaikkein ahkerimpiin vieraisiin. Siellä sinitiainen valitsee rasvaosaston useammin kuin muut tiaiset.
Sinitiainen pesii suuressa osassa Eurooppaa. Idässä levinneisyysalue ulottuu Aasiaan aina Syyriaan ja Iraniin asti. Lisäksi sinitiaista tavataan Luoteis-Afrikassa ja Kanariansaarilla. Koko maailman populaation suuruudeksi on arvioitu 10 miljoonaa yksilöä.[1] Arvio on vakava aliarvio, sillä yksistään Britanniassa arvioidaan pesivän yli 4 miljoonaa paria ja koko Euroopassa 16–21 miljoonaa paria.[4]
Suomessa yhtenäinen esiintymisalue on linjan Tornio–Joensuu eteläpuolella. Lajia tavataan myös Lapissa. Sinitiainen on runsastunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä ja laajentanut elinaluettaan kohti pohjoista. Syitä runsastumiseen ovat ainakin lisääntynyt lintujen talviruokinta, sopivien linnunpönttöjen määrän kasvu ja järviruokokasvustojen leviäminen (sinitiaiset syövät ruo’on sisällä talvehtivia selkärangattomia, jotka ne kaivavat esiin vahvan nokkansa avulla).
Suomessa pesivä sinitiaiskanta on noin 150 000 – 200 000 paria
Kolme päivää meni siihen aikaa kun onnistuin saamaan Sinitiaisesta lentokuvan. Sinitiaisten pesäkolo oli lehmuksen rungossa ja lehmus sijaitsi A.Alhströmin oy:n entisen metsäkonttorin nurkalla. Pesä kolo oli melko matalalla noin 2,5 m korkeudella joten siitä oli helppo ottaa “muotokuvia” sinitiaisetta, mutta lentokuvan saaminen olikin sitten haastava homma kun 300mm optiikalla kuva ala on kovin pieni ja lyhyimmillä polttoväleillä lintu jää kovin pieneksi kuvassa. Eikä sinitiainen, niin kuin muutkaan linnut lähde lentoon kovin hitaasti. Refleksit pitää valokuvaajalla olla hyvät ja myös tuuriakin pitää matkassa olla.
Kevät edistyy, Sinitiainen tutkii Vaahteran silmua, joka on jo vähän auringon voimasta “pyöristynyt”
Sinitiainen tänään 4.3.2011 klo 9.30 AM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti