Fasaanikoiraan vartalo on tiilenpunainen tai kuparinruskea ja vihreäpilkkuinen, pyrstö pitkä, poikkiraitainen ja kärkeä kohti suippeneva, pää vihreän, siniharmaan ja punaisen kuvioima ja metallinkiiltoinen. Suhteellisen pienen pään takaosassa on pienet tupsut. Kaulan ympäri kulkee yleensä vaalea rengas, jonka muoto vaihtelee yksilöittäin, ja joka saattaa toisilta yksilöiltä puuttua kokonaan. Naaras on paljon huomaamattomampi ja muistuttaa harmaanruskeankirjavassa höyhenpuvussaan muiden kanalintujen naaraita, mutta eroaa niistä pitkän ja kapean pyrstönsä avulla. Fasaanikoiras on pyrstö mukaan luettuna 70–90 cm ja naaras 53–70 cm pitkä. Koiraan pisimmät pyrstösulat voivat olla jopa puolen metrin mittaisia. Vartalon osuus on 35–45 cm. Fasaanin yksittäisen siiven pituus on 21–25 cm, ja siipien kärkiväli on 70–90 cm. Koiras painaa yleensä 1–1,3, joskus jopa 1,7 kg ja naaras 0,7–1,2 kg.
Suomeen fasaanit istutti tehtailija Karl Fazer vuosina 1901–1902. Nämä ensimmäiset yli sata yksilöä olivat kotoisin Saksasta, ja ne vapautettiin Malmille silloisen Helsingin maalaiskunnan alueelle. Fazer jatkoi fasaanien tarhausta myöhemminkin, ja toteutti uusia istutuksia Jokioisissa, Lounais-Hämeessä ja Karjalankannaksella.[ Fasaanikanta kasvoi aluksi varsinkin Hämeenlinnan seudulla, jossa paikalliset maanomistajat kasvattivat ja istuttivat niitä.1920-luvulla fasaaneja siirrettiin eri puolille maata, ja seuraavan vuosikymmenen lopulla lajia esiintyi laajalti Suomen lounaisosissa ja etelärannikon tuntumassa. Fasaani on ensimmäinen Suomeen pysyvästi istutettu vieras riistaeläin; ensimmäiset kuusipeurat tuotiin maahan kyllä jo 1890, mutta ne eivät vielä silloin muodostaneet pysyvää kantaa. Vielä 1920-luvulla fasaani oli Suomessa rauhoitettu. Suomessa ne eivät pärjää syvälumisilla alueilla ilman talviruokintaa, joten luonnonvarainen kanta rajoittuu maan eteläosaan. Kanta pysyi pitkään varsin pienenä, kunnes 1960-luvun lopulla alkoi kasvaa voimakkaasti. Linjalaskentojen mukaan Suomessa kiekui 15 000 fasaanikukkoa 1970- ja 1980-luvuilla. Nykyään kannan arvioidaan olevan 15 000-20 000 paria, mikä merkitsee talvisin 70 000-130 000 yksilöä. Metsästystä varten tapahtuvia tuki-istutuksia tehdään edelleen, koska pakkastalvina luonnossa elävä kanta pienenee huomattavasti. Noormarkussakin oli vielä 1970 luvulla nähtävissä Fasaani tarhan jäänteet Kolin polttopuu varastojen takana Ahlströmin bruuki alueella, ampumaradan tien varressa. Fasaaneja tarhataan yleisesti metsästystä varten, myös Suomessa. Lajin metsästysaika Suomessa on syyskuun 1. päivästä helmikuun viimeiseen päivään. Vuotuinen saalis on 2000-luvulla ollut noin 16 000–76 000 yksilöä. Pyynti tapahtuu yleensä pelloilla, ja siinä käytetään apuna koiria. Fasaanin lihaa myydään ravintoloihinkin, ja sen höyheniä voidaan käyttää perhojen tekemiseen. Nykyisin Fasaanit kulkevat vapaana aivan Noormarkun keskustan alueellakin.
Uros Fasaani seuraa urospoikasta. Poikanen on vielä “puolipukeinen”
Fasaani ei mielellään lennä, vaan liikkuu enimmäkseen kävelen. Vaaran uhatessa se pyrähtää pakolentoon, mutta laskeutuu pian kasvillisuuden sekaan ja jatkaa matkaa juosten. Lento on nopeaa, ja siinä lintu vuoroin liitää ja vuoroin räpyttelee tiuhaan tahtiin siipiään. Useimmista muista kanalinnuista poiketen fasaani ei nuku maassa tai lumikiepissä, vaan puunoksalla, tavallisimmin kuusessa. Se kuitenkin ruokailee aina maassa.
Fasaani koiraalla on kesät talvet sama reitti Laviantien yli
Lajin tyypillistä elinympäristöä on aukea kulttuurimaisema, kuten viljelysmaat ja asutuskeskusten laitamat. Sitä tavataan myös rantaniityillä, ruovikoiden laidoilla, metsänreunoissa ja joskus sekametsissäkin. Talvisin se viihtyy lintulautojen ja muiden ruokintapaikkojen läheisyydessä. Fasaani viettää koko vuoden samoilla alueilla, mutta saattaa joskus vaeltaa. Naaras tekee pesän usein avoimeen metsämaastoon.
Fasaanikukko kerää keväällä ympärilleen haaremin, jossa on useita, tavallisimmin 2–5, naaraita. Koiras puolustaa haaremiaan petoeläimiä ja muita koiraita vastaan. Koiraiden väliset tappelut voivat olla ankariakin, mutta yleensä linnut pyrkivät välttämään yhteenottoa esimerkiksi rituaalimaisilla liikkeillä ja eleillä. Kaikki kukot eivät onnistu saamaan naarasta, vaan naaraat itse valitsevat mielestään parhaan kukon, kuten useilla muillakin kanalinnuilla. Toisinaan kukko voi innostua parittelemaan vielä keskikesällä . Fasaanin munapesä on vain maassa oleva painauma, joka tehdään heinikkoon tai muun kasvillisuuden kätköön. Munia on yleensä kymmenkunta, joskus jopa 20 , ja ne ovat väriltään yksivärisen vihertävän- tai tummanruskeita. Naaras munii huhtikuun lopun ja kesäkuun välisenä aikana, ja hautoo 3–4 viikkoa eli 23–28 vuorokautta. Poikaset kulkevat emon perässä noin 70–80 vuorokautta kuoriutumisen jälkeen, mutta aikuistuvat nopeasti: jo 15 viikon ikäisinä ne muistuttavat täysin aikuisia. Emo lakkaa huolehtimasta poikasista, kun ne ovat noin 3,5 kuukauden ikäisiä. Fasaanit ovat kuitenkin varsinaisesti aikuisia vasta noin puolivuotiaina.
Jos kesäkuun alussa, jolloin suurin osa poikueista kuoriutuu ja poikaset ovat pieniä, on kylmiä ja sateisia ilmoja, saattavat useimmat poikaset menehtyä kylmyyteen. Vain viisi prosenttia fasaaneista selvityy kolmevuotiaiksi asti. Suomen vanhin rengastettu fasaani on ollut 9 vuotta 8 kuukautta 24 päivää vanha. Maailman vanhin fasaani eli vankeudessa 27-vuotiaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti