Taas tuli todistettua se, että Pääministeri Sipilän politiika talouskasvun osalta on väärä. Suomen talouskasvu nojaa yksityiseen kulutukseen. Mutta kulutus pienen kun Sipilän kiky sopimus astuu voimaan ja työntekijöiden palkat laskee. Minulla on käynty päinvastoin kun aloitin kuntouttavan työtoiminnan. Minun tuloni on kasvanut, Kela maksaa siitä 9 euroa verotonta ylläpitokorvaus tehtyä työpäivää kohden. Noussut tulotaso näkyy heti kulutuksessa. Vissyvettä olen ennen kantanut pullon kerallaan kaupasta ruokapöytään, mutta kun kerrankin on vähän enemmän rahaa kukkarossa niin aloin heti törsäämään. Prismasta ostin leuhkasti kaksi kuudenpullon vissyvesipullopakkausta. Tämä kaikki tukee kotimaista työllisyyttä, S-ketjun kotimaista sarjan kivennäisvesi valmistetaa Iisalmessa. Näin kesälomien aikan kun joku Olvin 336 työntekijästä istuu kesämökin saunan lauteilla, toivon että hän sihautaa olivin tuplapukin auki ja nostaa minulle maljan ajatellen että Teuvo Noormarkusta on hänenkin työpaikaansa tukenut.
Noussut tulotaso nostaa kulutusta ja näin ollen tukee Suomen talouskasvua.
Kuva: Markku Mäkelä www.taidemaalari.fi
Ryypäämiseksi menee kun tienaa enemmän, kirkasta oikeen hamstrattu,pullo päiväs parhaan kaks.
Jarinkin olisi pitänyt lukea Teuvon Kuvat blogi niin olis oikea kauppapaikka selvinnyt
Jari Pekkanen:
Teuvo on käynyt Lindlissä. Niin käy Pekka Haavistokin, Lasse Viren, korkeimman oikeuden presidentti jne... suosi suomalaista.
Sipilä on unohtanut kilpailukykysopimusta sorvatesaan yhden tärkeän asian mikä vaikutaa suomen kilpailukykyyn, Suomi on pitkien etäisyyksien maa, tieverkolla ja sen kunnolla on suuri merkitys kilpailukykyyn. Jos tieverkko olisi koko suomen alueella nykyajan vaatimuksia vastaava niin , että tavara ja ihmiset pääsisivät kulkemaan paikasta A paikaan B nopeammin. Sillä jo pelästään saataisiin kilpailukykyä nostettua se kuluisa 5 prosenttia. Työssäkäynti aluekin laajensi muutaman kilometrin kun ei tarvitsisi ruuhkissa jonottaa.
Suomen suvi on hehkeimmilään, liikenteesä näke haraste / museoajoneuvoja melkein joka kaupunkireisulla.
Vaaleanpunaininen Chrysler imperial 1950 luvun lopulta
Porissa on asutorakentamisen lisäksi teollisiakin investointeja. Noormarkkulaislähtöinen pelifirma Nelostuote laajentaa toimitilojaan porissa. Pysyviä uusia työpaikkoja ei synnyt.
Tactic Games Oy, entinen Nelostuote, rakentaa Karjarantaan 28 metriä korkean varastokolossin, jossa oikein mikään ei ole normaalia. Siinä ei ole valoja tai ikkunoita, eikä sinne pääse yksikään ihminen töihin. Happea hengittävien työntekijöiden on syytä pysyä uusista tiloista kaukana. Rakennuksen happipitoisuus on alhainen, jotta se on palamaton.
http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/porilaisyrityksella-erikoinen-laajennus-tyontekijoilta-paasy-kielletty/
Kesälomakausi on tuonut Matkailu / asuntoautot valtateille, porinkin ohi pääsee ohitustitietä pitkin ilman että tarvitsee poriin poiketa...
Kylähullut kulkurit
Vanha Scania - Vabis linja-auto on saanut uuden elämän matkailuautona karavaanikäytössä
Vene kauppakin näyttä käyneen
Tämä on vähän pienempi laivakuljetus kuin mitä parivuotta sitten Noormarkun läpi kuljetettiin
3.8.2014 - Laiva kuivalla maalla, m/s Silver Sky Noormarkussa.....Ship on dry land, m / s Silver Sky Noormarkku.......船舶在陆地上,米/秒银色 ...
http://ttvehkalahti.blogspot.fi/2014/08/laiva-kuivalla-maalla.html
Tänään perjantaina 8. heinäkuuta on vähän eilistä lämpimämpi päivä klo am 9 ulkolämpömittari näyttää Noormarkussa + 14.7 astetta
Ilmatieteenlaitos lupaa, että Noormarkussa / posissa paistaa päivällä aurinko ja lämpötila vo nousta jopa + 17 asteeseen. Auringonnousu tänään 4:08. Auringonlasku tänään 23:07. Päivän pituus on 18 h 59 min.
Noormarkkulainen Tanssiorkestein Ippe Mansikka matkaa tänään Nivalaan

Teuvon kuvat -Teuvo images: Laiva kuivalla maalla, m/s Silver Sky ...
ttvehkalahti.blogspot.com/2014/08/laiva-kuivalla-maalla.html
http://ttvehkalahti.blogspot.fi/2014/08/laiva-kuivalla-maalla.html
Tänään perjantaina 8. heinäkuuta on vähän eilistä lämpimämpi päivä klo am 9 ulkolämpömittari näyttää Noormarkussa + 14.7 astetta
Ilmatieteenlaitos lupaa, että Noormarkussa / posissa paistaa päivällä aurinko ja lämpötila vo nousta jopa + 17 asteeseen. Auringonnousu tänään 4:08. Auringonlasku tänään 23:07. Päivän pituus on 18 h 59 min.
Simeonin näky. Mammona se maailman lopulta tuhoaa. Edustaako Trump mammonaa? Oliko Alexis näkijä?
" Näinpä kaiken maailman piirin, näin Enklannin valtakunnan, Turkinmaan, Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki, ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää Mammona, ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan.( Seitsemän Veljestä, siv. 265.)
" Näinpä kaiken maailman piirin, näin Enklannin valtakunnan, Turkinmaan, Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki, ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää Mammona, ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan.( Seitsemän Veljestä, siv. 265.)
Noormarkkulainen Tanssiorkestein Ippe Mansikka matkaa tänään Nivalaan
taas
lähdetään reissuun ,tänään kohti nivalaa ja siellä
tuiskulaan,huomenillaksi mennään asikkalaan ja jenkkapirtille siellä
kaverina monta hittiä tehnyt kake randelin ja sunnuntaiksi
hirvensuulille iltäpäivätansseihin ,tervetuloa tanssimaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti