Tuonelan virta eli Tuonen joki erottaa suomalaisessa mytologiassa Tuonelan elävien maailmasta. Vainajien on ylitettävä vaarallinen virta päästäkseen kuolleiden maahan Tuonelaan. Virta on joko verkkaisesti virtaava synkkä joki, tai raivoisa "palava" koski, jättiläismäinen pyörre eli Kinahmi. Rauhallinen tuonen joki esiintyy muun muassa Kalevalassa.
Vainajat vie verkkaisesti virtaavan joen yli Tuonen Tytti lautallaan. Elävätkin saattavat pyrkiä kyytiin, uskotellen olevansa oikeasti kuolleita. Joesta voi myös päästä läpi uimalla, esimerkiksi muuttumalla vesieläimeksi. Tiellä voi kuitenkin olla rautaverkkoja, ja Tuonelassa on vartijoita. Manalla käynti onkin erittäin uskaliasta, sillä kerrotaan, että sinne menneitä on paljon, mutta ei paljon palanneita.
Aleksis Kivi:
SYDÄMENI LAULU (Seisemästä veljeksestä)
Tuonen lehto, öinen lehto,
siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell' on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss' kellahdella,
kuullella kehrääjälintuu.
Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti