Pohdn tätä asiaa 15.4.-25 youtube videolla hakiessani dibeteksen hoitotaevikeita Noormarkun terveysaseman neuvonnasta
Noormarkussa säilyy muunmuossa lasteneuvola ja opikselijatervydenhuolto mutta siittä ei satakunnanhyvinvoitialueen tiedoteessa ollut mainintaa säilyykö #satadiag laborotorio Noormarkussa, tosin ei se liikuva #näyteidenottoauto kaan ole Noormarkussa näytillä käynyt.
Siitäkään ei olla tiedotettu mistä esim. Noormarkulaiset diabetikot (sokeritautiset ) saavat tulevaisuudessa hoitotarvikeensa. Niiden tilaaminekin on ollut jotenkin vaivaloista kun soitamalla joutuu useinmiten takasinsoittoa odotelemaan ja siihen voi mennä koko päivä, netin kautta olisi kätevämpää. Ja voisi ne voisi tena tuoteiden tapaan tulla suoraan kotiovelle.
Noormarkun Terveyaseman " tontilla " on muutakin tapahtumassa. Entinen kunnanlääkärinasunto Lääkärilä on myynnissä
Nykysin sen tiloja on vuokarttu eri toimijioille, parkkipaikan autoista päätellen sielä on jonkin verran toimintaa
Sairaalamäellä sijaitsee Eva Ahströmin sairaala joka ollu aikonaan suomen kärkijoukossa sairaanhoidossa.
Lasten neuvola sijaitsee siellä mutta ei pori siittä kovin hyvää huolta ole pitänyt. Ja kun uutinen kertoo että terveysaseman vuokra on 2000 neliön terveyaseman tiloista 34100 euroa kuukaudessa elikkä 409 200 euroa vuodessa niin se tarkoitaa sitä että se jää tyhjileen ja edellä mainitut palvelut pysyy tässä suojelusssa rakennuksessa.
Henkilökohtaisella tasolla Noormarkun terveysaseman sulkemien ei vaikuta muuten kuin mahdollisen laborotorion pois muuto haitta terveydentilan vuositarkastuksen loppumista laborotorion pois muuton johdosta, muutenhan olen satasairaalan asiakas mutta jos käyn siellä samalla kertaa laborotoriossa kun on diabeteslääkärin aika niin eihän lääkäri tapamiseta muuta hyötyä silloin ole kuin että saa resebtit uusittua ja senhän voi tehdä omakannasa kotoa käsin tietokonella.
Kävin vuositarkastus veikokeella Noormarkun satadiag laborotoriossa 18.8.-25 Katso video
Päivitys 15.9.-25 tällä hetkellä tiedossa on se että Laborotorio ja näyteenottopalvelut jatkaisivat Noormarkussa. Hoitajavastaanotto sekä fysioterapiatoiminnot olisivat rakenuksissa toimivia toimintoja.
Niin ikään Noormarkussa jatkaa arvi-yksikkönä toimiva vuodeosato sekä palvelukodit Snällintupa ja Mäntylinna jotka tarjoavat ikääntyneiden 24/7 vuorokautista palveluasumista. Ikääntyneiden kuntoutustoimina, fysioterapia ja päivätoiminta jäävät myös Noormarkuun
Edellä olevat youtube videot on omaa tuotantoani
Päivitys 17.9.2015
Poukkoilevaa tietoa Noormarkun terveyaseman toiminnan säilymisetä. Toisapäivän lehdessä oli että lääkäripalvelut siirtyy puvilaan cotonin tiloihin mutta eilen kun soitin hoitoarvikeita tilatakseni niin samalla tietenkin kyselin mistä ne tulevaisuudessa haettaan kun Noormakun palelut loppu niin hoitotarvike tilauksen vastanotajalla oli se tieto että lääkäri säilyy Noormarkussa. Vain aulan palvelupiste loppuu eikä siis ole henkilöä joka Noormarkusaa tilatut hoitoarvikeet luovuttasi. Lehtietojenkin mukaan " sairaalaan mäelle " jää muitakin toimitoja kuten mäntylinnan ympärivuorokautinen vanhainkoti ja laborotrio ja neuvolat, kouluterveyden huolto seka Arvi, kuntoutus ja fysioterapia. Niin siiretäänkö ne kaikki Eva Alhströmin, viimevuosisadan aikaisiin rakennuksiin onhan siellä Turvakoti vuodelta 1903 joka toimi ruukin työväen vanhainkotina elikkä perinteitä on.
Noormaarkun Turvakoti elikkä vanainkoti
Tk-lääkäri voisi toimia portsarina joka empaatisena kuuntelisi potilaan todellisen, esim. yksinäisyden syyn käynnin ja tarpeen mukaan kirjoitaisi läheteen erikoisairaanhoitoon. Sairaanhoitajakin tähän tietysti kävisi. Äskeinen on utopia. Todelinen syy Noormarkun terveyaseman, aikuisten ja vanhusten hoidon siirto cotoniin on asiakasjonon lyhtäminen kun osa ei jaksa sinne asti lähteä, Ahlasistakin aika pitkä matka sinne asti puhumnatakaan Kairilasta. Se on sitten toinen asia mikäli enakoitaitasiin TNT-tehtaan mahdolisia riskejä, tarvitaisinko petipaikkoja lähempänä kuin maatienkadulla, se on enempi huotovarmuusasia, mutta pohtimisen paikka kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti