Kevät on ollut vähän tukkoista aikaa, jonkinlainen äijäflunsakin toissaviikolla oli. Suurin bropleema on ollut kun ilma on ollut kovin kuivaa. Pahimmilaan sisäilman kosteus oli vähän alle 50% ja silloin pahin ongelma oli se kun nenän limakalvot kuivuivat, eteenkin yöllä, makuuasennossa. Aamulla sai siteen isohkoja, kuivahkoja räkäklimppejä lavuariin niistää.
Vihdoin tilanne on paranemaan päin, ilmankosteusmittari tavoitelee jo 60 % lukemia. Nyt nenän limakalvot voivat paremmin , eikä poskionteloisakaan ole paineen tuntua.
Minulla on vielä vanhanajan kunnon hius-kosteusmittari mikä on retrokamaa kun se ovallmistettu Saksan demokraatisessa tasavallassa.
Ajon tuntuu ettei suomi paljon poikkea entisetä itä-saksasta vaika demokratian mallimaa on olutkin. Nykysin pitkäaikasityöttömien kohtelussa on piirteita jostain vanhasta mistä globaaliseti on pyritty eroon. Suomessa ei pitkäaikasityöttömile tarjota porkkanaa vaan pelkästään keppiä. Sain taas alkuviikosta kirjeen porin TE-palveluista jossa minut taas kutsutaan aktivointisuunitelman laadintaan, vaika minulla on vielä puolitoista kuukautta oleva kuntouttavantyön sopimus. Kutsu johtuu siitä, että vaikka minulla on vielä toukuun loppuun asti voimassa oleava kuntouttavantyön paika, niin aktivointisopimus lopuukin kuluvan kuuun 25. päivä. Virhe ei ole minun vaan työvoimaviranomaisen. Mutta minua siitä syylistetään uhkaamalla karensilla ja työmarkinatuen maksamisen lopettamisella. Kyse on pian 59 täutävän 1 typ. insiluunijoitoisen ihmisen pompottamiseta. Tätä seurasi että triistai aamulla sokerit, aamupalan jälkeen oli 19,2 mmol/l . korjasin lisäämällä pikainsuliinia kuntoutavaan työhön läöhdettäessä. Korjaus oli oikean suuntainen, mitasin veren sokerin "töissä" klo10 amupäivä kymmeneltä jolloin sokerit oli laskenut 9.2 mmol/l joka on hyvä sokeriarvo töitä tehdessä. Mittasin ruokatunnilla uudelleen ja se toikin yllätyksen, tunnissa verensokeri oli laskenut 2,7 mmol/l, läheellä oli ettei joku olisi tajuttoman miehen lattialta löytänyt.
Pakko poriin taas on kuulusteltavaksi mennä, ja vaikka esteestä ilmotamisella voi saada märäaikaan muutoksen, nin kova puhuminen oli että sain määräaikaa siirettyä jolekkin muulle päivälle kuin torstaille. Torstaina Noormnarkun Myllykartanossa Toivon puutarhja jakaa ruokakasseja. Ja siitä on lapsiperheelle suuri apu kun saa viikonlopun ruuat. Porin kunnallisvaaliehdokaista ei kukaan ollut huolisaan sittä miten kehnosti pori huolehtii pitkäaikaistyöttömistään.
Oli kova puhuminen että sai vaihdettua päivän kun Noormarkussa on ruuanjako päivä torstasin: https://www.facebook.com/events/1255303404518092/
Puutarhan hoidollisakin pulmia on kun Aurinko on niin vähän paistanut. Mandariinipuu pudotti talvella kaikki lehtensä. Uusia versoja ja lehtiä on kyllä alkanut siihen kasvaa, mutta mahtaa klo siitä sitenkään tulla yhtä tuuhea ja tasamuotoinen kuin mitä se viimekesänä oli?
Eilen illalla yöllä oli taas pakkasta ja räntää satoi niin paljon ettei se ihan heti sulanutkaan
Ilmaston muutoksesta kohitaan ihmisen aikansaanostakin mutta televisosta tuli ihmeelinen luonto ohjela jossa käsiteltin krokotiilejä. Sinä kerrotiin että krokotiili on vanhin esihistoriallin otus maan päällä, se on kestänyt kaikki ilmastonmuutokset kun jääkausia on ollut ja mennyt.
Nykistä tilanetta ei kukaan ole valaissut miltään muulta kannalta kuin että ilmaston muutos on ihmisen aiheuttama. Kukaan ei ole valaissut sitä mitä vuoden 2011 Japanin maanjäristys vaikutti globaaliin ilmastoon kun silloin Japanin saari siirtyi 4 metriä ja maapallon akseli kellahti muutaman asteen, Pakkohan tuollaisen mullistuksen on pitänyt vaikutaa maapallon kalenteriin. Ja onhan meidänaikan muitakin suuria maanjäristyksiä ollut. Kuu karkaa 4 senttimetriä vuoden aikan maapallosta niin vaikutaa sekin maapallon ilmastoon. Ei Kuun karkaamista ympäristöveroilla saada pysähtymään.
Tänään aamulla 12.4.2017 Noormarkussa oli lunta maassa.
Tätä päivitystä kirjoitettaessa klo 10.25 lumi on jo sulanut ja ulkolämpömittari näyttää + 3.2 astetta.
Auringonnousu tänään 6:21. Auringonlasku tänään 20:48. Päivän pituus on 14 h 27 min.
Pääsiäiseksi yöt kylmenevät melkein miinus kymmeneen asteseen. Onnea niile jotka ovat jo auton renkaat kesärenkasiin vaihtaneet.

Ettei tämänpäivän tärkein asia unohtuisi, nyt kaikki äänestämään. Kuvani on saanut tähän mennessä 3617 ääntä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti