Eilen lauantaina 2. huhtikuuta lähdin taas kevään ensimmäistä västäräkkiä Noormarkun uimaranalta bongaamaan. Ei siellä västäräkkiä näkynyt mutta Ollin ja Armaksen kanssa vähän maailmaa paranettiin. Muuten sai autiotahiekkarantaa katsella, ei ainoatakaan lintua siellä näkynyt vasikka tinti lähi pusikoissa konserttia piti.
Aamulla oli pakkasta - 3.9 astetta mutta taivas oli pitkästä aikaa pilvetön. Jostain syystä laulujoutset ovat lenneleet edestakaisin Noormarkun taivaalla. Eilen lauantaina niitä taas lensi takisin merelle päin
Telkkä pariskunta näytää asetuneen pysyvämmin Noormarkunjoelle
Pikuvarpuset ova asettautuneet sähkömuuntajan orteen.
Talvella oli lumella kissan jälkiä mutten kisaa en koskaan nähnyt. Eilen sekin oli päivemmällä liikeelä. Kotikissalta vaikutti, ei ainakaan nälläsä ole elänyt, turkkikin siisti
Harakka päivysti Kaapelin kuusen latvassa
Mulla on kovasti asiaa. Leppä kukkii, siitepölymäärät ilmassa vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin.
Vähäisiä määriä vesilintuja lensi porin ilmanalassa
Joessa oli virtaama lisääntynyt yön aikana ja vedenpinta oli korkeaal muutei kuitenkaan tulvalukemissa.
Noormarkunjoen Myllykoski 2.4.2016
Ruotsalainen pienkoe taivaalla SE - KFY SE-KFY Luftfartygstyp CESSNA-172N Tillverkningsnr 17273654 Tillverkningsår 1980
Todellinen yllätys odotti kotipihassa, muutolintuja lähdin lintupukella kuvaamaan mutta sainkin kevään ensimmäisen perhosen kuvan. Lintuputken lähin tarkennusetäisyys on 1.5 m eikä se oikein sovellu makrokuvauseen
Viime vuonna ei koko kesänä isoja päiväperhosia porissa näkynyt, vasta myöhään syksyllä niitä näin koivun mahlalla herkutelemassa. Olisiko tämä Nokkosperhosen varhainen esille tulo merkki siitä että tulevasta kesästä tulee hyvä perhoskesä?
Nokkosperhonen Noormarkku 2. huhtikuuta 2016
Perhosbaaria ei nyt kuitenkaan viel kanata viritellä. Tänään sunnuntaina on taas harmaa päivä. Yö ollaan oltu plussan puolella mutta mikään lämmin päivä ei tule aaupäivällä kello 9.20 ulkolämpömitari näyttää + 3.9 astetta.
Auringonnousu tänään 6:48. Auringonlasku tänään 20:25. Päivän pituus on 13 h 37 min.
Koko alkava viiko on ilmatieteen laitoksen mukaan yhtä harmaa kuin tämäkin päivä. Termionen kesä on alkamassa kun yöllä ei enää Noormarkussa / porissa valuta pakaselle.
Sain kevään enmsimmäisen perhosenkuvan satakunnan kansan verkkosivulle
http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/bongasitko-kevaan-merkin-laheta-kuva/
Hyvää päivänjatkoa lukijoilleni
Muuten kyllä oli mukava auringonpaisteessa istuksella. Ensi kertaa tänä keväänä saatoi takin ottaa pois päältä ja avata paidan napit. Aurinko kimalteli joen veden pinnalla. Aukko 29 valotusaika ei jäänyt mieleen
Auringon kimmallus veden pinalla
Aamulla oli pakkasta - 3.9 astetta mutta taivas oli pitkästä aikaa pilvetön. Jostain syystä laulujoutset ovat lenneleet edestakaisin Noormarkun taivaalla. Eilen lauantaina niitä taas lensi takisin merelle päin
Telkkä pariskunta näytää asetuneen pysyvämmin Noormarkunjoelle
Pikuvarpuset ova asettautuneet sähkömuuntajan orteen.
Talvella oli lumella kissan jälkiä mutten kisaa en koskaan nähnyt. Eilen sekin oli päivemmällä liikeelä. Kotikissalta vaikutti, ei ainakaan nälläsä ole elänyt, turkkikin siisti
Harakka päivysti Kaapelin kuusen latvassa
Sinitiaiset sirkuttivat tervalepän oksistossa
Mulla on kovasti asiaa. Leppä kukkii, siitepölymäärät ilmassa vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin.
Vähäisiä määriä vesilintuja lensi porin ilmanalassa
Joessa oli virtaama lisääntynyt yön aikana ja vedenpinta oli korkeaal muutei kuitenkaan tulvalukemissa.
Noormarkunjoen Myllykoski 2.4.2016
Ruotsalainen pienkoe taivaalla SE - KFY SE-KFY Luftfartygstyp CESSNA-172N Tillverkningsnr 17273654 Tillverkningsår 1980
Todellinen yllätys odotti kotipihassa, muutolintuja lähdin lintupukella kuvaamaan mutta sainkin kevään ensimmäisen perhosen kuvan. Lintuputken lähin tarkennusetäisyys on 1.5 m eikä se oikein sovellu makrokuvauseen
Viime vuonna ei koko kesänä isoja päiväperhosia porissa näkynyt, vasta myöhään syksyllä niitä näin koivun mahlalla herkutelemassa. Olisiko tämä Nokkosperhosen varhainen esille tulo merkki siitä että tulevasta kesästä tulee hyvä perhoskesä?
Nokkosperhonen Noormarkku 2. huhtikuuta 2016
Perhosbaaria ei nyt kuitenkaan viel kanata viritellä. Tänään sunnuntaina on taas harmaa päivä. Yö ollaan oltu plussan puolella mutta mikään lämmin päivä ei tule aaupäivällä kello 9.20 ulkolämpömitari näyttää + 3.9 astetta.
Auringonnousu tänään 6:48. Auringonlasku tänään 20:25. Päivän pituus on 13 h 37 min.
Koko alkava viiko on ilmatieteen laitoksen mukaan yhtä harmaa kuin tämäkin päivä. Termionen kesä on alkamassa kun yöllä ei enää Noormarkussa / porissa valuta pakaselle.
Sain kevään enmsimmäisen perhosenkuvan satakunnan kansan verkkosivulle
http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/bongasitko-kevaan-merkin-laheta-kuva/
Hyvää päivänjatkoa lukijoilleni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti