Eilen pääsin käymään Poriin keskustassa ja samalla tutkin missä mahtaaa olla Antinkatu 16 b jossa sijaitsee aikuissosiaalityön toimisto johon minut on kutsutu aktivointi suunitelmaa tekemään. Työttömyyttä hoidetaan suomessa väärästä päästä. Työttömiä painostetaan tekemään aktivointisuunitelmia, minuakin on viimeisen puolenvuoden aikana työvoimaviranomaisen toimesta kiusattu ja nöyryytetty jo niin monta kertaa että vainon tunnusmerkit alkavat pikkuhiljaa täyttymään, vain hihamerkki puuttuu. Se ei työttömyttä vähennä jos työttömiä turhaan monenihmisen voimin turhia paperita pistetään täyttämään. Yrityksiä tässä pitäisi aktivoida, toimitusjohtaja ja tuotantopääliköt pitaisi kutsua työvoimaviranomaisen luokse aktivointisuunitelmaa tekmään. Siellä sitten tentatsisiin ja kuulusteltaisiin toimitusjohtajalta miten hän aikoo paremmin toimia että hänen yrityksensä kykenisi työlisttämään.
Hyvin suuniteltu on puoliksi tehty ja siksi kävin eilen vakoilemassa tulevaisuuteen. Selvitin missä porin aikuissosiaalityön toimisto sijaitsee. Kun en ole postimies niin ei minulle pelkkä osoite Antinkatu 16 b mitään sano. Teljäntorin alakerrasta ilmeisesti oikeaan paikkaan pääse. Samasta hissistä pääsee uusipori lehden toimistoon, siellä voi samalla reisulla käydä valokuvia myymässä.
Tästä ovesta pittä uudeleen maanataina 25.4.2016 kello 13.00 mennä Minnaa tapapaan
On kumma ettei se riitä kun työnantaja irtisaano kolmenkymmenenneljän yhtäjaksoisen palveluvuoden jälkeen kun sairastuu sokeritautiin ja vielä yhteiskunta nöyryyttää..
Perjantai on arkipäivä mutta kovin vilkas liikenne ei porin sosiaalitoimiston ovissa käynyt.
Markku ihmetteli sitä että kuinka monella luukulla köyhän pitää posissa käydä eikö yksinkertaisempaa ja helpomaa tapaa löydy köyhien ylläpitoon, vaikka perustulo sen ansiostaa voitaisiin monta luukkua sulkea ja porin kaupungiltakin säästyisi monen tilan vuokrarahat.
Teljäntorin kaupakäytävällä ei ole osoitetaulua porinsosiaalitoimiston sijainnista, se on kätketty porraskuiluun
Aiemassa blokipäivityksessäni luettavissa koko tarina työvoimaviranomaisen toimista minua kohtaan
13.4.2016 - Jo liian hyvä palvelu.
Porin kaupunki ilahdutti taas eilen kirjeellä., Se sisälsi kutsun
aktivointisuunitelman tekoon aikuissosiaalityön toimistoon ...
http://ttvehkalahti.blogspot.fi/2016/04/jo-liian-hyva-palvelu.html
Tänään lauantaina 23. huhtikuuta kylmä sää jatkuu porissa / Noormarkussa aamu aukesi pilvetömänä mutta päivän mittaan taivaalle kertyy pilviä. Ilmatieteen laitoksen sääenustuksen mukaan aurinko paistaa päivällä pilvien lomasta ja lämpötila nousee noormarkussa / porissa plus kahdeksaan asteeseen.
Auringonnousu tänään 5:46. Auringonlasku tänään 21:18. Päivän pituus on 15 h 32 min.
Maanataille ilmatieteenlaitos enustaa poriin sadetta kaikissa muodoissa vettä ja räntää, eikä ole plusasteita kuin pari.
Vaimo valmisti simaa ja tänä aamulla se pulotettiin, mahtaako se ehtiä viikossa valmistua?
Oneksi tänään on saunapäivä, hetkeksi aikaa saavuttaa onnelisemman olotilan. Tulevaisuuden vakoilu ei ole helppoa mutta jos ennustamaan aletaan niin ei hyvältä näytä. Miksi on niin vaikea tietää millaisista asioista pitäsi olla kiitollinen. Se mikä tänään on suuri taakka voi olla huomenna pelkkä vappupallo, jonka kanssa kulkeminen on kevyttäkin kevyempää, koska nyt joutuu raahaamaan norsun kokoista, lyjyäkin tiheämpää murhetta.
Jakki Finni: Samoi ihmisii ollaa vaik mitä ajatellaa ei työttömyys mikään ihme ole kun kaikki työ menny halpamaihi.jos ny joku yleisill aloil pullistelee nii vähä on työtä tehnyt kuiteski eläissään,siis todellista työtä mistä myös hikikin tulee. näitä puhujia sitten riittääkin todella paljon
Jorma Lindqvist ihmettelin viime viikolla tulleen verolappuni palkanmaksajien luetteloa. Mutta Uusi Porihan se mulle jonkun euron siirsi. Että siitä vaan "koittamaan".
Mutta siitä saa pirunmoiset sanktiot jos menee työttömänä töitä tekemään ja tienaamaan rahaa.
Hyvin suuniteltu on puoliksi tehty ja siksi kävin eilen vakoilemassa tulevaisuuteen. Selvitin missä porin aikuissosiaalityön toimisto sijaitsee. Kun en ole postimies niin ei minulle pelkkä osoite Antinkatu 16 b mitään sano. Teljäntorin alakerrasta ilmeisesti oikeaan paikkaan pääse. Samasta hissistä pääsee uusipori lehden toimistoon, siellä voi samalla reisulla käydä valokuvia myymässä.
Tästä ovesta pittä uudeleen maanataina 25.4.2016 kello 13.00 mennä Minnaa tapapaan
On kumma ettei se riitä kun työnantaja irtisaano kolmenkymmenenneljän yhtäjaksoisen palveluvuoden jälkeen kun sairastuu sokeritautiin ja vielä yhteiskunta nöyryyttää..
Perjantai on arkipäivä mutta kovin vilkas liikenne ei porin sosiaalitoimiston ovissa käynyt.
Markku ihmetteli sitä että kuinka monella luukulla köyhän pitää posissa käydä eikö yksinkertaisempaa ja helpomaa tapaa löydy köyhien ylläpitoon, vaikka perustulo sen ansiostaa voitaisiin monta luukkua sulkea ja porin kaupungiltakin säästyisi monen tilan vuokrarahat.
Teljäntorin kaupakäytävällä ei ole osoitetaulua porinsosiaalitoimiston sijainnista, se on kätketty porraskuiluun
Aiemassa blokipäivityksessäni luettavissa koko tarina työvoimaviranomaisen toimista minua kohtaan
Teuvon kuvat -Teuvo images: Jo liian hyvä palvelu
ttvehkalahti.blogspot.com/2016/04/jo-liian-hyva-palvelu.html
http://ttvehkalahti.blogspot.fi/2016/04/jo-liian-hyva-palvelu.html
Kyllä on porin kaupunki hiljainen kaupunki, ei paljon puolenpäivän jälkeen kävelykadulla ja eetunaukiolla liikettä ollut. Yksi ainoa väriläiskä petonnisessa katukuvassa.
Tänään lauantaina 23. huhtikuuta kylmä sää jatkuu porissa / Noormarkussa aamu aukesi pilvetömänä mutta päivän mittaan taivaalle kertyy pilviä. Ilmatieteen laitoksen sääenustuksen mukaan aurinko paistaa päivällä pilvien lomasta ja lämpötila nousee noormarkussa / porissa plus kahdeksaan asteeseen.
Auringonnousu tänään 5:46. Auringonlasku tänään 21:18. Päivän pituus on 15 h 32 min.
Maanataille ilmatieteenlaitos enustaa poriin sadetta kaikissa muodoissa vettä ja räntää, eikä ole plusasteita kuin pari.
Vaimo valmisti simaa ja tänä aamulla se pulotettiin, mahtaako se ehtiä viikossa valmistua?
Oneksi tänään on saunapäivä, hetkeksi aikaa saavuttaa onnelisemman olotilan. Tulevaisuuden vakoilu ei ole helppoa mutta jos ennustamaan aletaan niin ei hyvältä näytä. Miksi on niin vaikea tietää millaisista asioista pitäsi olla kiitollinen. Se mikä tänään on suuri taakka voi olla huomenna pelkkä vappupallo, jonka kanssa kulkeminen on kevyttäkin kevyempää, koska nyt joutuu raahaamaan norsun kokoista, lyjyäkin tiheämpää murhetta.
Jakki Finni: Samoi ihmisii ollaa vaik mitä ajatellaa ei työttömyys mikään ihme ole kun kaikki työ menny halpamaihi.jos ny joku yleisill aloil pullistelee nii vähä on työtä tehnyt kuiteski eläissään,siis todellista työtä mistä myös hikikin tulee. näitä puhujia sitten riittääkin todella paljon
Jorma Lindqvist ihmettelin viime viikolla tulleen verolappuni palkanmaksajien luetteloa. Mutta Uusi Porihan se mulle jonkun euron siirsi. Että siitä vaan "koittamaan".
Mutta siitä saa pirunmoiset sanktiot jos menee työttömänä töitä tekemään ja tienaamaan rahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti