Viikon ainoa vapaapäivä, ja sitten heitää näin surkean kelin, mitään uusia valokuvia ei taida tänäänkään syntyä.
Porissa on aamupäivällä sää vähän plussan puolella, Noormarkussa mittari näyttää + 1.3 astetta lämmintä mutta ei paljon Kalevalanpäivänlippu salossa liehu joten taitaa koko lauantai olla tällainen harmaa ja märkä
Viikolla olen Markun kanssa pystyttänyt Porin Puuvillan kauppakeskuksen Ateljeessa hänen Unelmia Äärellä Veden talvinäyttelyä.
Paljon on puuha ennenkuin varsinainen ripusts pääsee alkamaan
Ari Hautamäki kävi Puuvillan ateljeeseen tutustumassa Markku ihmetelee miksi luomumaito turvottaa
Mahtaako kuukaan tuonne toiseenkerrokseen osata tulla.
Julisteet saimme eilen ateljeen ikkunoihin eilen paikoileen, mainokset tulee myös puuvillan kauppakeskuksen digitaali näytöille.
Olen näinä pystytyspäivinä pannut merkille ettei puuvillan takapihan kahdentunnin parkipaikalla ole paljon autoja. Syy selvisi eilen, vaikuttaa siltä että Porin pysäköinnivalvojat vainoavat puuvillankauppakeskuksen asiakkaiden autoja
Pelkkä pysäköintivirhemaksulapun laitto tuulilasiin ei riitä vaan otetaan myös kuva autosta ja rekisterikilvestä. Porissa pysäköintiä koskevien säännösten ja määräysten noudattamista valvoo kunnallinen pysäköinninvalvonta ja poliisi. Vuonna 2014 pysäköintivirhemaksu nostettiin 45 euroon. Porin ydinkeskusta on maksullista aluetta. Pysäköinnin voi maksaa rahalla, kännykällä ( www.easypark.fi ) tai älypuhelimella (www.parkman.fi). Lisäksi on käytössä kuukausikortteja, joita voi tiedustella ja lunastaa Porinasta. Pysäköintitaksoista päättää valtuusto. Lisätietoa maksullisista pysäköintipaikoista.
Keskusta-alueen aikarajoituspaikoilla ja Puuvillan kauppakeskuksessa on käytössä pysäköintikiekon käyttövelvollisuus, mikä osoitetaan liikennemerkin lisäkilvellä, jossa on pysäköintikiekon kuva. .
Suomalaisista kaupungeista Porissa kirjoitetaan neljänneksi eniten pysäköintivirhemaksuja asukasta kohti.
http://www.satakunnankansa.fi/lehdessatanaan/1194964138218/artikkeli/porin+parkkipirkot+ahkeria.html
Puuvillan ateljessa akvarellit näytävät hyviltä kun vastakaisella seinällä ei ole ikkunoita, akvarellin lasit eivät heijastele pahastti.
Taidenäyttelyn pystyts taitaa olla Taidemaalarin raskain ammattityö, näytelyyn huipentuu pitkä maalausrupeama
Markku Mäkelä Niin väsynyt mies ettei laukkua jaksa kantaa.
Taas menee vapaapäivän televisoiltakin pilalle kun vieläkin kakoselta tulee uuden musiikin kilpailu parhaasen katseluaikaan ja vaimo haluaa sitä katsoa. mihin tarvitaa uuden musiikin kilpalua ja miksi se esitetään parhaaseen katseluaikaan lauantaina monta viikkoa? Paljon mielukaammin katsoisin Teema kanavaa: Teema viettää koko viikonlopun Luis Buñuelin ainutlaatuisessa maailmassa. Teemalauantaissa tarjolla porvariston hillityn charmia ja kulta-aikaa, surrealismia ja provokaatiota Le Charme discret de la bourgeoisie, Ranska 1972) Yläluokan paheille irvailevassa, Oscarin voittaneessa komediassa illallisseurueen yritykset syödä epäonnistuvat yhä surrealistisemmista syistä. O: Luis Buñuel. HD
Västäräkkiä varmaan pitää lähteä tänään bongaamaan. Pekka oli jo viimeviikonloppuna nähnyt västäräkin Nakkilan pelolla ja jarmo kertoi tänään nänhneensä viikolla kaksi västäräkkiä bruukinmäellä Noormarkussa
Ei mitään västäräkkejä näkynyt mutta laulujoutsenia Noormarkun keskustan yli lensi kohti Inhotunjärveä Kalevalanpäivänä 28.2.2015
Punatulkkuja oli saapunut Isotalonpuistoon, laulamaan
Ilkka on taas tänään kaukana kotoa

Markku Mäkelä Näyttävät todella hyvältä. En ole milloinkaan saanut lasitauluja näin
hienosti esille, eivät peilaa kun vastapäätä ei ole ikkunoita. En
tarkoita tauluja maalauksina näyttävän hyvältä vaan paikkana seinä on
lasitauluille aivan mahtava.
Taidenäyttelyn pystyts taitaa olla Taidemaalarin raskain ammattityö, näytelyyn huipentuu pitkä maalausrupeama
Markku Mäkelä Niin väsynyt mies ettei laukkua jaksa kantaa.
Päivittäistavara ostot teimme Prismassa ja siellä oli paljon enemmänn kassoja ja asikaita kuin puuvillan citymarketissa
Viikon päästtä on talvinäyttelyn avajaiset Tervetuloa
Tarkoitukseni
oli tehdä Teille kamuille oma hieno näyttelykutsu, aika vain ei näytä
riittävän joten käytän tätä jo olemassa olevaa kutsua, Tervetuloa
kaikki avajaisiin Lauantaina 7.3.2015 klo 12.00. Avajaispäivänä
kävijöiden kesken arvotaan maalaus, lisää näyttelystä kotisivullani http://www.taidemaalari.net/talvin2015.html
Taas menee vapaapäivän televisoiltakin pilalle kun vieläkin kakoselta tulee uuden musiikin kilpailu parhaasen katseluaikaan ja vaimo haluaa sitä katsoa. mihin tarvitaa uuden musiikin kilpalua ja miksi se esitetään parhaaseen katseluaikaan lauantaina monta viikkoa? Paljon mielukaammin katsoisin Teema kanavaa: Teema viettää koko viikonlopun Luis Buñuelin ainutlaatuisessa maailmassa. Teemalauantaissa tarjolla porvariston hillityn charmia ja kulta-aikaa, surrealismia ja provokaatiota Le Charme discret de la bourgeoisie, Ranska 1972) Yläluokan paheille irvailevassa, Oscarin voittaneessa komediassa illallisseurueen yritykset syödä epäonnistuvat yhä surrealistisemmista syistä. O: Luis Buñuel. HD
Västäräkkiä varmaan pitää lähteä tänään bongaamaan. Pekka oli jo viimeviikonloppuna nähnyt västäräkin Nakkilan pelolla ja jarmo kertoi tänään nänhneensä viikolla kaksi västäräkkiä bruukinmäellä Noormarkussa
Ei mitään västäräkkejä näkynyt mutta laulujoutsenia Noormarkun keskustan yli lensi kohti Inhotunjärveä Kalevalanpäivänä 28.2.2015
Punatulkkuja oli saapunut Isotalonpuistoon, laulamaan
Ilkka on taas tänään kaukana kotoa
kiitos
teeriharju ,oli hyvät hypyt ja paljon väkeä ,tänään jatketaan
lahdessa,pesäkalliolla mukana myös huippumiehet l. pekkaniskanpojat
tervetuloa
No niin, alkakaa keräämään YLE:lle rahaa jotta se kykenee ensivuonna 2016 järjestämään euroviisut
PerttiKurikanNimipaivat Ohjaus ...
https://www.youtube.com/watch?v=zEiM6l5meQI
https://www.reichelt-berlin.de/angebote#lightbox
Mervi Björkman Kyllä saksalaisilla on ja vähemmän kaikkenlaista lisäaineita ja jauhoja. Minä kyllä ostan usein saksalaisia makkaroita ja salamimarkkaraa Lidl:ltä. Usein ruotsalaiset makkarat sisältävät vain rasvaa ja jauhoja. Minä en tiedä miten Suomen lidl:ssä on mutta täällä ruotsissa on jonkinverran. Lihat on Ruotsalaisia, koska he eivät mielellään osta muuta, mutta makkarat on hyviä. Lidl:n on ollut pakko alkaa myymään ruotsalaisia tuotteita että saa asiakkaita. Täällä on kyllä paljon kansaa euroopasta jotka käyvät lidl:ä ostoksilla.
Mielenkiinoisia reseptejä / ruoka ohjeita
https://www.reichelt-berlin.de/rezeptwelt?textsearch=Original%20franz%C3%B6sische%20Charolais%20Rinderrouladen
tervetuloa
pesäkallio
lahti kiitos ,kivat oli tanssit ja väkee oli kuin pipoo,humppakärryt
jatkaa kohti valkeaniemen pirttiä forssan suuntaa ,ei muuta kuin
humpalle
Rakas
poikamme Tuomo siunattiin haudan lepoon eilen, lauantaina. Takana on
uskomattoman raskas puolitoista viikkoa. Asiaa on vaikea ymmärtää tai
hyväksyä. Surua on mahdotonta kuvailla, olemme olleet perheen kesken
yhdessä tiivisti koko ajan. Myös ystävät ovat muistaneet ja käyneet
kotonamme. Purimme surua poikieni ja vävymme kanssa tekemällä Tuomolle,
kalakaverillemme, veneenmuotoisen puuarkun.
Tuomo jää muistoihimme valoisana ja elämänmyönteisenä nuorena miehenä. Jään kaipaamaan syvällisiä keskustelujamme ja Tuomon aitoa välittämistä. Monet kerrat hän lähetti viestiä ja huolehti minunkin jaksamisestani. Tuomo oli helposti lähestyttävä ja hän osasi erityisellä tavalla huomioida ihmiset, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta.
Olemme saaneet valtavan määrän lämpimiä ja osaaottavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta. Tuhannet kiitokset kaikille myötäelämisestä. Kaikki nämä viestit ovat osaltaan auttaneet jaksamaan.
Aloitan työt huomenna maanantaina.
Tuomo jää muistoihimme valoisana ja elämänmyönteisenä nuorena miehenä. Jään kaipaamaan syvällisiä keskustelujamme ja Tuomon aitoa välittämistä. Monet kerrat hän lähetti viestiä ja huolehti minunkin jaksamisestani. Tuomo oli helposti lähestyttävä ja hän osasi erityisellä tavalla huomioida ihmiset, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta.
Olemme saaneet valtavan määrän lämpimiä ja osaaottavia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta. Tuhannet kiitokset kaikille myötäelämisestä. Kaikki nämä viestit ovat osaltaan auttaneet jaksamaan.
Aloitan työt huomenna maanantaina.
No niin, alkakaa keräämään YLE:lle rahaa jotta se kykenee ensivuonna 2016 järjestämään euroviisut
Pertti Kurikan Nimipäivät - Aina mun pitää - YouTube
www.youtube.com/watch?v=zEiM6l5meQI
13.1.2015 - Lataaja: PKNVEVO
http://bit.ly/PKN_Spotify http://bit.ly/PKN_iTunes https://www.facebook.com/https://www.youtube.com/watch?v=zEiM6l5meQI
Tänään on uudet tarjoukset ruokakaupassa, on paljon paremman näköiset lihat, leikkeet ja makarat kuin meidän marketeissa: https://www.reichelt-berlin.de/angebote#lightbox
https://www.reichelt-berlin.de/angebote#lightbox
Mervi Björkman Kyllä saksalaisilla on ja vähemmän kaikkenlaista lisäaineita ja jauhoja. Minä kyllä ostan usein saksalaisia makkaroita ja salamimarkkaraa Lidl:ltä. Usein ruotsalaiset makkarat sisältävät vain rasvaa ja jauhoja. Minä en tiedä miten Suomen lidl:ssä on mutta täällä ruotsissa on jonkinverran. Lihat on Ruotsalaisia, koska he eivät mielellään osta muuta, mutta makkarat on hyviä. Lidl:n on ollut pakko alkaa myymään ruotsalaisia tuotteita että saa asiakkaita. Täällä on kyllä paljon kansaa euroopasta jotka käyvät lidl:ä ostoksilla.
Mielenkiinoisia reseptejä / ruoka ohjeita
https://www.reichelt-berlin.de/rezeptwelt?textsearch=Original%20franz%C3%B6sische%20Charolais%20Rinderrouladen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti