Tänään ollan jo voiton puolella Taiteilija Markku Mäkelän talvinäyttelyn, Unelmia äärellä veden pystytyksesssä. Vaikka vasta on tiistai niin näyttely on enää pikku viilailua paitsi.
Luoteisväylä lehden Inka Mustonen kävi tänään tekemässä jutun Markun talvinäyttelystä
Pientä keskustelua kuvakulmista
Inka Mustonen ja Markku Mäkelä taiteen perimmäisen tarkoituksen äärellä, Virrallisestikin on todettu että taiteella on tervehdyttävä vaikutus
Haastattelun valmistumista odotelessani kävin ihmettelmässä Porin Puuvillan Kauppakeskuksen hilajista kakkoskerrosta ateljeen ovelta
Maanantaina New Sales Finland Oy oli saanut Markun mainonnan valmiiksi
Maanantai oli mielenkiintoinen päivä liittyen tuohon tulevan näyttelyni mainontaan. Olen toista viikkoa tehnyt kuvamainoksia noihin Puuvillan suuriin led- mainostauluihin. New Sales Finland Oy:n edustusta hoitava Marko Sairanen https://www.facebook.com/TmiMarkoSairanen?fref=ts järjesti niin, että pääsin näkemään miltä nuo mainokset näyttää livenä. Minusta se oli todella hieno ele ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä, varsinkin kun tämän tyyppinen digitaalinen mainonta on itselleni aivan uutta. Johnny-Kai Forssell on lupautunut vielä tekemään äänimainoksen joka kuuluu Puuvillassa viikon verran.
Vähän on valokuvauksen kannalta huono yhdistelmä led-mainostaulujen ja muun keinovalon yhdistelmä- Ledit on niin paljon kirkaampia muuhun valaistukseen nähden.
Manuaalisäädöillä löytyy vähän parempi valotus
Muuten kyllä ledi mainonta on komeaa katseltavaa
Markku Mäkelän Taidenäyttely 7.3. - 23.3.2015 Porin Puuvillan Kauppakeskuksessa
Huomenna jatketaan taiteen parissa, sitten alkaa olemaan lauantain avajaisiin. Uusi sony älypuhelinkin vaati vielä opettelua ja virittelyä
Ps. Markku maalaa myös tilautöitä asikaaan haluamista aiheista. Kotikartanot, lemikit, kesämökit ja vaikka mobiilit

Markku Mäkelä

11 kappaletta tällaista mainos totemia pori puuvillan kauppakekusen alueella
Huomenna jatketaan taiteen parissa, sitten alkaa olemaan lauantain avajaisiin. Uusi sony älypuhelinkin vaati vielä opettelua ja virittelyä
Nyt
voi meikäläinenkin tuntea olonsa ettei ole älyä vailla. Omistan oikein
älypuhelimen, asetuksien säädössäkin meni vain tunnin verran, Norton
suojaa ja sähköpostikin tulee puhelimeen, no en ota kunniaa
asennuksista, pakko oli käydä kaveria moikkaamassa joka nämä asennukset
teki. Yrittäjällä kun on nämä posti- ym. asetukset aika mutkikkaat. Itse
en olisi saanut päivitettyä puhelimeen muuta kuin soittoäänen.
Ps. Markku maalaa myös tilautöitä asikaaan haluamista aiheista. Kotikartanot, lemikit, kesämökit ja vaikka mobiilit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti