Lauantaina oli Pomarkussakin vielä lämmin syys-sää joten kävimme Markun saabilla ajelemassa Pomarkun riutalla maalaismaisemaa katsomassa. Riutanjärven rantamaisemaa piti käydä kuvamaassa Niin outoon metsään mentiin että maantie päättyi.
Perille päästtyä ei mitään järveä päättyvän tien päässä ollut, vaan laaja peltoaukea.
Netistä ei Pomarkun riutanjärven kohtalosta saanut mitään selventävää tietoa, mutta riutanjärvi on kuivattu joskus 1930 luvulla. Nykyisin laaja peltoaukeaa halkoo Pomarkunjoki. Joen vesi virtaa matalalla joen uomassa. Kevät tulvien aikana vesi levittäytyy koko peltoaukealle. Joen vastarannalla laidunsi lihakarjaa. Ne olivat aiheuttaneet 22.8 Pomarkun VPK:laisille eläimenpelastus tehtävän kun lehmä oli vajonnut pomarkunjoen rantamutaan upeluksiin.
22.8.2014 - Pelastuslaitos hälytettiin perjantaina poimimaan lehmä ojasta Pomarkusta. Laitumen ojaan juuttunut lehmä saatiin pois pinteestä liinojen ja ...
Taiteilija Markku Mäkelä valokuvaa Pomarkun riutanjärveä inhotunjärven suuntaan
Kuvan keskellä häämötää riuttasalmentien silta.
Pomarkun riutanjärven rannoilla on monta maatilajaa ja 1930 luvulla suomessa eletiin agraari aikaa ja maatilat tarvisivat uutta peltoa viljelyksiin. Ja mistäpä muualta helpommin peltomaata saatiin kuin järviä kuivaamalla, ei tarvinnut alkaa suuriavoimavaroja käyttämään metsänraivaukseen.
Myöhempi suomen maatalouspolitiikan seuraus näjyy siinä ettei täällä enää lypsykarja käyskentele. Vielä 1970 luvulla täällä oli palkittuja ayshire lehmiä.
Täällä aika on seisahtunut
Traktorin peräkärry ajoituu myös 1930 luvulle jolloin traktorit tulivat suomen pelloille sen on kyläseppäm rakentanut Thames kuorma-autonrungosta.
Lato on rakennut 1800 luvun lopulla ja se on siiretty muualta nykyiselle paikaleen se on 9 metriä pitä ja alkujan se on ollut pärekattoinen.
Syksyn värit pomarkun riutalla
Riuttasalmen silta mikä näkyi aiemassa kuvassa riutanjärven peltoaukealta kuvattuna.
Pomarkunjoki Riuttasalmella , vasemmalla ranalla sijaitsee riuttasalmen leirikeskus
Saapa nähdä saako Markku täältä oman aiheen maalattavaksi
Pomarkunjoki saa alkunsa Inhotunjärveltä
Riuttasalmella oli useampikin vene osa jo unohdettuja
Hieno puuvene on tullut matkansapäähän, lopuillisesti sen jälkeen kun se on lasikuidulla kuorutettu.
Riuttasalmentie myötäilee Kynäsjokea. Kynäsjoki sijaitsee Pomarkun kunnassa, noin 10 km kylän keskustasta Laviaan päin. Pomarkun kalaveikkojen kotisivuilla http://www.saunalahti.fi/~bittiset/kynasjoki/index.html ... Kynäsjoella kalastetaan kirjolohta Lupahinnat Kynäsjoelle: 16 €/ vrk (jäseniltä 13 €)Lupa oikeuttaa 2:n lohikalan ottamiseen.Vuosilupa 150 €,http://www.pomarkunkalajussit.com/kalastusluvat Lisäksi pitää maksaa kalasuksenhoitomaksu, kalastuslupa Koko kalenterivuodelle 2014: 24 €;
Riuttasalmentiellä oli useammalakin parkipaikalla monta autoa ja koko ajan meni lissä lohenpyytäjiä Kynäsjoen varella kalastamaan.
Viime viikon perjantaina saatiin naapurin pihatyö päätökseen ja kaivinkone lastatiin kuorma-auton lavalle. On yllätävää kuinka vähän tällaiset työtoimet vaikuttava ohi ajavien ajonopeuteen
Kaivinkoneen kauha ja lapio
Tähän taisi Noormarkussa / porissa kauniit syyspäivät loppua. Tänään maantaina 22.9.2014 on enää aamu kymmeneltä + 5.2 astetta plussanpuolella ja sataa vettä tuuli on navakaa. Perjantaina puna-apilat kurkottivat vielä kohti aurinkoa
Pomarkun kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättäisi jatkaa Porin seudun suuntaan neuvotteluja, joissa valmistellaan uuden kunnan perustamista seudulle vuonna 2017.
Laskipa Noormarkussa / porissa lämpötila äkkiä miltei kymmen astetta, saatapa tuo vesisade päivänmittaan muuttua rännäksi
Taitaa tulla Poriinkin illalla halla / pakkanen kun ilma senkun vaan jähtyy. Kello 11.25 oli enää + 3.9 astetta Noormarkussa
Riitta Laine Kyl on kalseaa kun tulin äidin kans aamupäivällä Prismasta auto varotti liukaastta kelistä mittarissa alle 4 astetta syttyi lumihiutale kuva ja antoi äänimerkin plim
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/56416-ilmatieteen-laitos-lunta-pohjois-karjalaan-jopa-15-cm
vähän vanhempi Chervolet Suburban jostain 1975-1980 luvulta
Timo Kuusela Ennen kuin näkee tai kokee, harva uskoo että tuollainen "bussi" hakkaa maastossa lähes kaikki "oikeat maastoautot" mennen tullen.Jos vaimo ei kävisi hengen päälle, ostaisin tuollaisen niin kauan kuin niitä vielä saa...Aikoinaan eräässäkin safaritapahtumassa tuollainen oli ylivoimainen kun piti ajaa sorapintainen hiihtorinne ylös, tyyliin "lämä pohjaan ja ratilla pidetään nokka suunnassaan..."
Harri Lehto Puitten välissä tulee ahasta.
Teo Pelho Tuolla kaatuu komeasti Mechelininkadulta liikennemerkit.
Antti Henttonen Suomalaisessa metsässä loppuu kyllä tila tollaselta. XJ-Cherokeellakin on jo ahdasta..
Mika Turunen Komeasti kaatuvat liikennemerkit muuallakin. Kummisetä RIP lipsautti vastaavalla 4x4 pikkarilla Kuopion Tulliportinkadulta liukkailla liikennemerkin aika eleettömästi 80-90-luvun taitteessa.
Tosin +2500kg massalla ja jymyllä puskurilla taittuu merkki ilman maavaraakin. Itse kallistin vahingossa, peruuttaessa - hups -mikäs siellä oli- (pirun väsyneenä, kun olin intistä lomilla) yhden liikennemerkin keskellä parkkipaikkaa vappuna 1994 pimeällä loskasateessa. Jäi hienoon 40-45-asteen kulmaan. Ihan full size GM- henkilöautolla taipui, kuin Yuri Geller olisi lusikkaa taitellut.. Takapuskurin alareunaan tuli mitätön "loimu", jonka huomaamiseksi pitää tietää etsiä.
No puskuri menee kyllä vaihtoon, mutta vasta nyt. Tuppaavat tuon ajan GM takapuskurit ruostumaan kuorestaan sisältäpäin ulos, vaikka mitä sinne sisään suihkuttelisi ja huuhtoisi säännöllisesti.
Perille päästtyä ei mitään järveä päättyvän tien päässä ollut, vaan laaja peltoaukea.
Netistä ei Pomarkun riutanjärven kohtalosta saanut mitään selventävää tietoa, mutta riutanjärvi on kuivattu joskus 1930 luvulla. Nykyisin laaja peltoaukeaa halkoo Pomarkunjoki. Joen vesi virtaa matalalla joen uomassa. Kevät tulvien aikana vesi levittäytyy koko peltoaukealle. Joen vastarannalla laidunsi lihakarjaa. Ne olivat aiheuttaneet 22.8 Pomarkun VPK:laisille eläimenpelastus tehtävän kun lehmä oli vajonnut pomarkunjoen rantamutaan upeluksiin.
Pelastajat poimivat lehmän ojasta | Satakunnan Kansa
Taiteilija Markku Mäkelä valokuvaa Pomarkun riutanjärveä inhotunjärven suuntaan
Kuvan keskellä häämötää riuttasalmentien silta.
Pomarkun riutanjärven rannoilla on monta maatilajaa ja 1930 luvulla suomessa eletiin agraari aikaa ja maatilat tarvisivat uutta peltoa viljelyksiin. Ja mistäpä muualta helpommin peltomaata saatiin kuin järviä kuivaamalla, ei tarvinnut alkaa suuriavoimavaroja käyttämään metsänraivaukseen.
Myöhempi suomen maatalouspolitiikan seuraus näjyy siinä ettei täällä enää lypsykarja käyskentele. Vielä 1970 luvulla täällä oli palkittuja ayshire lehmiä.
Täällä aika on seisahtunut
Traktorin peräkärry ajoituu myös 1930 luvulle jolloin traktorit tulivat suomen pelloille sen on kyläseppäm rakentanut Thames kuorma-autonrungosta.
Lato on rakennut 1800 luvun lopulla ja se on siiretty muualta nykyiselle paikaleen se on 9 metriä pitä ja alkujan se on ollut pärekattoinen.
Syksyn värit pomarkun riutalla
Riuttasalmen silta mikä näkyi aiemassa kuvassa riutanjärven peltoaukealta kuvattuna.
Pomarkunjoki Riuttasalmella , vasemmalla ranalla sijaitsee riuttasalmen leirikeskus
Saapa nähdä saako Markku täältä oman aiheen maalattavaksi
Pomarkunjoki saa alkunsa Inhotunjärveltä
Riuttasalmella oli useampikin vene osa jo unohdettuja
Hieno puuvene on tullut matkansapäähän, lopuillisesti sen jälkeen kun se on lasikuidulla kuorutettu.
Riuttasalmentie myötäilee Kynäsjokea. Kynäsjoki sijaitsee Pomarkun kunnassa, noin 10 km kylän keskustasta Laviaan päin. Pomarkun kalaveikkojen kotisivuilla http://www.saunalahti.fi/~bittiset/kynasjoki/index.html ... Kynäsjoella kalastetaan kirjolohta Lupahinnat Kynäsjoelle: 16 €/ vrk (jäseniltä 13 €)Lupa oikeuttaa 2:n lohikalan ottamiseen.Vuosilupa 150 €,http://www.pomarkunkalajussit.com/kalastusluvat Lisäksi pitää maksaa kalasuksenhoitomaksu, kalastuslupa Koko kalenterivuodelle 2014: 24 €;
Riuttasalmentiellä oli useammalakin parkipaikalla monta autoa ja koko ajan meni lissä lohenpyytäjiä Kynäsjoen varella kalastamaan.
Tämän luettuasi et enää syö viljeltyä lohta
http://www.herkkusuu.fi/taman-luettuasi-et-enaa-syo-viljeltya-lohta/#Viime viikon perjantaina saatiin naapurin pihatyö päätökseen ja kaivinkone lastatiin kuorma-auton lavalle. On yllätävää kuinka vähän tällaiset työtoimet vaikuttava ohi ajavien ajonopeuteen
Kaivinkoneen kauha ja lapio
Tähän taisi Noormarkussa / porissa kauniit syyspäivät loppua. Tänään maantaina 22.9.2014 on enää aamu kymmeneltä + 5.2 astetta plussanpuolella ja sataa vettä tuuli on navakaa. Perjantaina puna-apilat kurkottivat vielä kohti aurinkoa
Iltapäivällä
käytiin Teuvon kanssa lehmätaulu aiheen tilanneen asiakkaan
kotomaisemissa. Minulla oli mukana tulostettuna kuvat eilen täällä
näytillä olleesta aiheesta, pientä hienosäätöä tuli lehmien asennoista.
Sainkin suurikokoisen työn maalattavaksi 60 x 80 cm. Kahtena
peräkkäisenä viikonloppuna ollaan päästy kuvailemaan tilaustöitä
öljyvärimaalauksiin. On ollut rentouttavaa katsella syksyistä
maalaismaisemaa. Saas nähdä päästäänkö vielä ensi viikonloppuna
kuvailemaan.
Merikarvialta pakit liitoskaavailuille, Pomarkku harkitsee Porin suuntaa
http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194928897237/artikkeli/merikarvialta+pakit+liitoskaavailuille+pomarkku+harkitsee+porin+suuntaa.htmlPomarkun kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättäisi jatkaa Porin seudun suuntaan neuvotteluja, joissa valmistellaan uuden kunnan perustamista seudulle vuonna 2017.
Laskipa Noormarkussa / porissa lämpötila äkkiä miltei kymmen astetta, saatapa tuo vesisade päivänmittaan muuttua rännäksi
Viime yönä pakkasta eteläisimmillään Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Kylmintä Inarin Saariselällä -9,7 astetta. -Seija
Taitaa tulla Poriinkin illalla halla / pakkanen kun ilma senkun vaan jähtyy. Kello 11.25 oli enää + 3.9 astetta Noormarkussa
Huonosta ajokelistä varoitellaan illasta tai yöstä alkaen idässä. kts. IL:n varoitukset. -Seija
Syksy,
rakastan syksyä. Ennen rakastin vain kesää. Nyt rakastan syksyä,
talvea, kevättä ja kesää. Minusta on tullut mukavuudenhaluinen ja
vaihtelunhaluinen. Ahmin ja hengitän sadesäästäkin parhaat puolet,
värit, raikkauden, puhtauden, sateen äänen.. ja värit värit värit
ihanat, kissatarhassa hohkaa punaisen hehku. Villiviinikärhö, kerrankin
ei tarvitse suojata itseään auringolta. Tämä on kuulkaa juhlaa nämä säät
Menen taas ulos, siellä oli niin kivaa!!! Nautinnollista viikon alkua.
Riitta Laine Kyl on kalseaa kun tulin äidin kans aamupäivällä Prismasta auto varotti liukaastta kelistä mittarissa alle 4 astetta syttyi lumihiutale kuva ja antoi äänimerkin plim
Ilmatieteen laitos: Lunta Pohjois-Karjalaan jopa 15 senttimetriä
Ilmatieteen laitoksen tuoreen ennusteen mukaan Pohjois-Karjalaan voi sataa lähipäivinä jopa 15 senttimetriä lunta. Ilmatieteen laitos antoi ennusteensa maanantaina iltapäivällä noin kello 14.http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/56416-ilmatieteen-laitos-lunta-pohjois-karjalaan-jopa-15-cm
vähän vanhempi Chervolet Suburban jostain 1975-1980 luvulta
Timo Kuusela Ennen kuin näkee tai kokee, harva uskoo että tuollainen "bussi" hakkaa maastossa lähes kaikki "oikeat maastoautot" mennen tullen.Jos vaimo ei kävisi hengen päälle, ostaisin tuollaisen niin kauan kuin niitä vielä saa...Aikoinaan eräässäkin safaritapahtumassa tuollainen oli ylivoimainen kun piti ajaa sorapintainen hiihtorinne ylös, tyyliin "lämä pohjaan ja ratilla pidetään nokka suunnassaan..."
Harri Lehto Puitten välissä tulee ahasta.
Teo Pelho Tuolla kaatuu komeasti Mechelininkadulta liikennemerkit.
Antti Henttonen Suomalaisessa metsässä loppuu kyllä tila tollaselta. XJ-Cherokeellakin on jo ahdasta..
Mika Turunen Komeasti kaatuvat liikennemerkit muuallakin. Kummisetä RIP lipsautti vastaavalla 4x4 pikkarilla Kuopion Tulliportinkadulta liukkailla liikennemerkin aika eleettömästi 80-90-luvun taitteessa.
Tosin +2500kg massalla ja jymyllä puskurilla taittuu merkki ilman maavaraakin. Itse kallistin vahingossa, peruuttaessa - hups -mikäs siellä oli- (pirun väsyneenä, kun olin intistä lomilla) yhden liikennemerkin keskellä parkkipaikkaa vappuna 1994 pimeällä loskasateessa. Jäi hienoon 40-45-asteen kulmaan. Ihan full size GM- henkilöautolla taipui, kuin Yuri Geller olisi lusikkaa taitellut.. Takapuskurin alareunaan tuli mitätön "loimu", jonka huomaamiseksi pitää tietää etsiä.
No puskuri menee kyllä vaihtoon, mutta vasta nyt. Tuppaavat tuon ajan GM takapuskurit ruostumaan kuorestaan sisältäpäin ulos, vaikka mitä sinne sisään suihkuttelisi ja huuhtoisi säännöllisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti