Lauantaina päivällä oli vielä niin kova tuuli että Noormarkunjoen pinta aaltoili pieniä vaahtopäitä vastavirtaan.
Lauantaina tavoitena oli saada ruskakuvia, mutta ei syksy Noormarkussa vielä niin pitkällä ole että ruskan värit olisivat parhaimmilaan.
Orapihlaja aita kyllä jo punoitaa
Vaahterat alavat kyllä jo olla parhaassa rukassa.
Pitkästä aikaa pätiin kävellä Olinmäenkierron kautta kun enää ei tarvitse Isotalonpuistosta tatteja etsiä.
Hevosetkin tulivat valokuvaaja tervehtimään.
Ahlströmin hevoshaassa oli seepra. Merkillepantavaa oli sekin että metsiä oli siistitty risukosta
Syksyinen Olinimäki
Olininmäen punaiseen torpaan isäni syntyi 1923 Laimi Aleksandra ja Tapani Alfder Vehkalahdelle. Tapani Alfrerin rippi raamatussa sukunimi kirjoitetiin vielä tupla w:llä Wehkalahti. Tapani Alfder syntyi samana vuona kuin Kekkonen tasan 1900
Olisikohan tässä maisemassa maalausaihe Taiteilija Markku Mäkelälle
Olininmäessä ruska on parhaimilaan
Kaivo ja pihlajanmarjat
Maiseman hoito näkyy, Olininmäenkiertotieltä näkyy nyt kolin katot
Vielä on vähän kesää jäljellä
Sain uuden ystävän
Pullea narttukissa tuli jakaanii kyhnyttämään
Päättäväisin, varmoin askelin kissa lähestyi valokuvaajaa
Saara Juntunen On vankan näkönen kisuli
Kaarina Kylmäluoma Os Lähdesmäki Ruoka-aikana aina ollut kotona
Liisa Mäkelä Taitaa olla saam väristystä kuin omalla kissallani, Paljonko painoa?
Sirpa Otava Os Havu Onpas vanttera herra ? herralta ainakin näyttää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti