Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

perjantai 7. lokakuuta 2011

En nähnytkään näkyjä. Noormarkussa laski kaksi Aurinkoa. A Planet Orbiting Two Stars

 

Kun tämä blogi oli kadoksissa kuukauden, niin silläkin välillä syntyi mielenkiintoisia valokuvia. Syyskuun viimeisenä päivänä 2011 sain kuvattua Noormarkussa kahden auringon laskua. Vasemman puoleinen aurinko syntyi asunto-osake yhtiö Helmen ylimmänkerroksen lasitetun parvekkeen kautta heijastumana. Mielenkiintoiseksi tämän kuvan tekee se että seuraavalla viikolla uutisoitiin että

Avaruudesta löytyi kahta aurinkoa kiertävä planeetta.

 

aurinko-2-010_thumb3

 

Tutkijat ovat ensi kertaa löytäneet avaruudesta planeetan, joka kiertää yhtä aikaa kahta tähteä.

Kepler-16b:ksi nimetty planeetta on noin Saturnuksen kokoinen, ja se kiertää kahta aurinkoa noin 200 valovuoden päässä meistä. Yksi planeetan kierros tähtiparin ympäri kestää 229 päivää. Myös auringot kiertävät toisiaan.
Tutkijat havaitsivat planeetan Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Kepler-teleskoopin avulla.
– Jälleen kerran saamme huomata, että aurinkokuntamme on vain yksi esimerkki siitä, miten monenlaisia planeettajärjestelmiä luonto voi luoda, sanoi tutkija Josh Carter.
Jos Kepler 16b:llä asuisi ihmisiä, he voisivat ihailla kaksinkertaisia auringonnousuja ja -laskuja. Ihmiselämää varten planeetalla on kuitenkin liian kylmä, jopa yli sata miinusastetta. Tämä johtuu siitä, että planeettaa lämmittävät tähdet ovat huomattavasti pienempiä kuin oma Aurinkomme.
Tieto uudenlaisen planeetan löytymisestä julkaistiin torstaina Science-lehdessä. http://www.sciencemag.org/

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Avaruudesta+l%C3%B6ytyi+kahta+aurinkoa+kiert%C3%A4v%C3%A4+planeetta/1135269380736

http://www.tiede.fi/keskustelut/ta-htitiede-ja-avaruus-f6/avaruudesta-la-ytyi-kahta-aurinkoa-kierta-va-planeetta-t52363.html

http://www.nasa.gov/mission_pages/kepler/news/kepler-16b.htm

http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://www.mercurynews.com/science/ci_18902827

Todellisuudessa maapalloa lämmittää yksi Aurinko.

elokuun päivä aurinkoinen 016

Katri Helena - VASTEN AURINGON SILTAA

Fredi - Vasten auringon siltaa

Ihme ja kumma Esittäjä: Kirsti ja Pepe Willberg Sävel: Marjatta Pokela Sanat: Marjatta Pokela ja Pirkko Koskimies Levytysvuosi: 1987.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti