Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

lauantai 14. elokuuta 2010

Kyllä maalla on mukavaa Yes, then the country has a nice

 

Torstaina tuli tehtyä pieni maakuntakierros Kankaanpään ympäristössä.  Siellä tehtiin heinätöitä ja kun vasta niitetyllä heinäpellolla kulki kameran kanssa tuli aivan lapsuuden aika mieleen.  Työ menetelmät on muuttuneet, mutta se vastakaadetun heinän tuoksu nosti muistot mieleen kun lapsena Harjakankaalla, Viljo isoisän pellolla tehtiin heinätyötä  Erkki hevosen kanssa.  Silloin vielä laitettiin heinät seipäälle ja vävyt keräsivät  irtopisteitä apelta, kuka oli heistä paras ja ahkerin  vävy. Ja tietysti juotiin vaarinkaljaa.

Mutta näin se vaan on, että täytyy Juicen sanoin todeta että kyllä maalla on mukavaa, mutta viekää minut illaksi takaisin kaupunkiin.  Näin viisikymppisenä on jo niin tapojensa orja, pitää saada istua television ääressä illat.

 

 

vihteljärvi 098

 

 

Nykyään ei heiniä enää laiteta seipäälle vaan traktori munii muovitettuja rullia pellonlaitaan “traktorin munia”

vihteljärvi 005

 

vihteljärvi 012

 

vihteljärvi 009

 

 

Nykyään talon vanhalla isännällä on aikaa vilvoitella parhaaseen heinäaikaan, toista se oli ennen kun kaikki kykenevät voimat tarvittiin heinäpellolla

vihteljärvi 026

 

 

Ja mikäpä isännän on vilvoitellessa, kun raha liikkuu pyörillä

 

vihteljärvi 030

 

 

Enää  maaseudulla ole tunkioitakaan, nyt roskat haetaan tienpäästä.  Mistähän ne nykyisin onki madot hakee.

vihteljärvi 050

Idyllistä maisemaa landella riittää

 vihteljärvi 016

 

vihteljärvi 113

 

vihteljärvi 115

 

luomumaitoa valmistuu tässä, tämä on lehmä

vihteljärvi 091

tämä on jo uutta sukupolvea, eli vasikka

vihteljärvi 146

vihteljärvi 095

Enää hevosta ei tarvita maatalon töihin, silläkin on herranpäivät

vihteljärvi 138

Koneilla maatalouden työt tulee joutuisasti tehtyä

Tämä leikkuunpuimuri on Suomessa valmistettu.  Minäkin olen nuorena ollut töissä puimuritehtaassa, kokosin mm laonnostokelan lapoja. silloin elettiin vuotta 1975

vihteljärvi 105

 

Tässä Markku toteaa että lähdetään kotiin

vihteljärvi 128

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti