Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

lauantai 28. elokuuta 2010

Idyllinen vanhojen rakennusten piha An idylle gaden of old buildings

 

Pääsin taas Markun kanssa kiertämään maakuntaa.  Itsellä kun ei ole autoa, niin nämä Markun kanssa tehdyt matkat ovat minulle aina antoisia ja kokemusrikkaita.  Tällä kertaa poikkesimme Veneskoskella jonka rannalla on vanhan idyllisen maatalon pihapiiriin rakennettu kesäteatteri. Erilaisia vanhoja rakennuksia ja yksikohtia riittää niin paljon että olo on kuin markettiin menisi, hylly merestä valikoimaan parhaat päältä.  Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta vanhasta asuinympäristöstä ja pidän erityisesti vanhoista hirsirakenteista.  Tällä niitä riitti kuvatavaksi yhdelle kertaa ylen määrin.  Nyt kohti syksyä, pimeimpiä ja kasvukaudetonta aikaa mennessä pitää taas opetella katsomaan kameran etsimen läpi avarammin,  kun on miltei koko kesä tullut otettua macro objektiivin läpi lähikuvia, niin ei tahdo osata hahmottaa laajempia kuva aloja.

 

 

Vinttikaivo

venesrvi 008

 

Pihlajanmarjat parhaimmillaan

venesrvi 031

 

Paljon aikaa nähnyt  aitta

venesrvi 005

 

Luhdin eteen oli vielä jäänyt heinät seipäälle

venesrvi 018

 

 

venesrvi 027

 

Pelargoniat  mummun ikkunalla

venesrvi 013

 

Lato ja heinäseipäitä

venesrvi 022

 

 

Näin hienoa jokimaisemaa ei monen suomalaisen pihasta näe

venesrvi 025

 

 

Eikä näin hienoa siltaa monen joen yli ole enää nähtävillä

 

 

venesrvi 035 

 

Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja julkinen liikenne on tärkeä säilytettäväksi

iltapäivä 051

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti