Olen tämä kesän 26 panostanut takapihan viihtyisyyteen, keväällä jo hankin kukkia ja kun tuumasin että onko kukkat raavaalle ukkolle, ikä, miehelle naisellista puuhailua elikkä minka kuvan itsetäni annan ympäristölle. Talous ei eläkeläiselle kovasti anna voimavaroja toteutaa kaikkia ideoita jotka mieleen tulee. Silläkin on osuutta toteutumatoomiin ideoihine ettei Noormarkusaa ole enää rautakaupaa eikä puutarhatkaan myy kuin lähinnä kukkia keväällä. Tämä on autotomalle aika vaikea yhtälö.
Aina pitää koittaa kehittää niistä tavaroista joita on jo olemassa varstoituna.
Vesiaihe elikkä jonikinmoien suihukulähde piti saada. sitä päivä aikaan unelemoin mutta sitten eräänä aamun yön aikana elikkä sudenhetkenä syntyi idea, oli jo olemassa vaalea, sinireunaien emali vati ja kuparikahvipannu ja irallinen vesipumppu. Ne pitäisi yhdistää ja saada aikaan vesikiertoinen vesiaihe.
Kuten videosta näkee kahvikannun nokosta vesi virtaaa muttei se enää kiertoon automaatiseti palaa
Vati on liian pieni, toiveissa on tällä hetkellä että löytyisipä jostain vanha, pläkkipeltin lasten amme. Selainen on ollut meillä nejä / viisikymenluvulla syntyneillä (1950 ) varmaa aikamonella.
Silloin eletiin vielä aika pitkälle muvitonta aikaa, bakeliiti tunnetiin muttei siitä mihinkään isomapaan tuotessen vielä ollut oli kameroita ja radioita ja tie mitä muuta härpäkettä jotka on kadonnut osa museoihin ja keräilijöille loput kaatopaikoille
Sitten tapasin pitkäastäaikaa noormarkulaisen monitaito keräilijän Raunon ja kerroin hänelle huoleni. Ei mennyt kauvvaa aikaa kun terasilleni oli ilmestynut isohko peltivati. Pääsin editämään ideaani.
Vesiaihe edistyy
Tässä yllä olevassa videossa on on vesiaiheen toinen vaihe. Aamu yön idea on saanut lopulnisen ulkoisen muodon, vielä kuitenkin jotain puuttu.
Otsakeessa kirjoitin sudenhetkestä. Suden hetki tarkoittaa aikaa varhain aamuyöllä noin kello 3.00–5.00, jolloin ihmisen ajatellaan olevan heikoimmillaan. Jo muinaiset roomalaiset arvelivat, että suden hetkellä useampi ihminen kuolee sairauteen tai vanhuuteen kuin muina aikoina vuorokaudesta.
Nykyisin sanotaan kansanomaisesti, että suden hetkellä nukkuvan ihmisen elimistö alkaa valmistautua uuteen päivään, ja vanha ihminen kuolee, jos hän ei enää jaksa aloittaa uutta päivää. Suden hetkellä normaalin päivärytmin mukaan nukkuvalla on uni syvintä ja elintoiminnot hitaimpia. Suden hetkellä ihmisen ruumiinlämpö lähtee nousuun ensin laskettuaan. Lähde:
WikipediaEilen 13.8.26 Pääsin Taiteilija Markku Mäkelän kanssa saabilla kaupukin reisulle jlla muyös poketiin puuiloon
Porin Puuilossa ei kuitenkaan myyty muita kiviä kuin kiuaskiviä ja kun Markun aika on omaishoitajana kortilla niin päädyi ostamaan valkosia vuolukivisiä kiuskiviä. Multaa kyllä monenmoisissa säkeissä.
Vesiaihe pelitää, pientä säätöä vaille ja sähkökalakin vilkuttaa
Eletään lähellä sitä aikaa että syksys saa minä en elikkä tämä vesiaihe joutaa pian ylösnosteuksi kun pakkaset saapu. tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti