Kun tätä korona aikaa ollaan eletty jo reilu vuosi, ja Suomen hallitus, pääministeri Marinin johdolla on on kovin epätietoinen siitä miten toimia koronarajoitusten purusssa. Kovin on poukoileva hallitus toimisaan, edellisellä viikolla oltaisi pistetty koko suomi kiinni ja seuraavalla viikolla sitä jo ollaan avaamasssa. Minä en mihinkään juottolaan pääsyä haikaile, ruokakin kotona useimiten pöytään tarjoillaan. Mutta toissapäivän parin onnistuneen makrokuvan johdosta piti minunkin kotipihasta lähteä , muka parempia kukkia löytää kuvattavaski, Mutta olisi sitä tähän ikään päästyä pitänyt jo ymmärtää ettei merta edemmäs kannata lähteä .
Kevään ensimmäinen pörriäsikuva, yleisnimitys on kimalainen , Mutta vosiko tämä olla Narsissikärpänen kun pääsiäisen jäljitä kolme narsissia takapihalla kukkii
Toinen kotipihassa onnistunut valokuva oli kukkakuva
Idän sinilija, niitä kotipiahaasa on yllättävän paljon. Muutimme tähän nykyiseen paikkaan viime heinäkuun alussa ja silloin aikaiset kevätkukat olivat jo kukkineet, joten en tiennyt että idänsinililjoa uudessa pihassa on. Idän sinilijaa on käytetty rotanmyrkyn aineosana. Sitä ei pidä salaatiin laittaa.
Eilen sitten maltamattomana lähdin vieraille maille makrokuvaamaan. Kamera Nikon D 300 siinä kiinni Nikon PK 13 loitto 23.5 mm ja sen jatkeena Helios - 44M - 4 58mm 1:2 Neuvostiliittolaine mahtavan bokehtin omaava linssi.
Mutta väärä yhdistelmä tämä oli, ei sen luomaan kuvaalaan Neitoperhonen mahtunut. Eikä siin auttanut vaikka loiton pois kameran ja linssin välistä poitikin. Perhoset ei tykkää jos niitä kovin lähelle menee. Hengitysilman lämmin hiilidioksidi ne karkoittaa.
Pajun kissa
Pajunnkukat alkavat pikkuhiljaa levittämään siitepölyä. Tuuli virisi kuvaussession alussa ja pajunkissa kuvistakin tuli taiteilisija.
Leskenleti kukat ovat nyt valtakukat, niitä on pajon ja jokapuolella
Lekenlehehdet ovat siitä erikoisia että niiden kukat aukeavat ennen, kasvulehdet kehittyvät vasta kukinnan loputtua, siitä surullinen nimi .
Kevään sinivuokko on Hämeen maakuntakukka
Sinivuokkoa on käytetty rohdoskasvina maksa- ja munuaisvaivoihin sekä verenvuotoja tyhdehdyttämmän. Mutta ei sinivuokkoakaan voi salattin laitaa kun sekin on nykytiedon mukaan myrkyllinen.
Pikku käenrieska
Pikkukäenrieska on luontomme pienin lija, tämän kuvan otin Noormarkun Kotiseuttalo Kaharin pihamaalta . Käenrisekka suosii vanahaa asutusaluetta , jossa on kultturivaikutus on vijavoittanut lähialuetta.
Sinitiainen kodin valinnassa
Muutakin seurattavaa koti pihassa on kun sain Noormarkulaselta Kanttori Markku Lahdelta hänen valmistamansa lintupönttön. Markusta on kehittynyt korona aikana taitava puuseppä, kun kirkossa ei ole kantorillekaan pajon töitö ollut tarjolla. Sanonikin hänelle että hänen pitää pyrkiä uudeksi Markuksi huutokauppakeisarille, Markuksi Markun pailalle kun on niin paljon taitavampi. Totesin kyllä perään että Huutopaikkakeisari Palsanmäen Markun pitää olla pikkasen yksinkertainen
Osuuskaupassa on kotimaista tuotemerkin alla vähän edullisempaa ruoka tarviketta. Yleisesti ottaen olen ollut tyytyväinen kotimaista tuotteisiin, nyt kuitenkin tuli pettymys kun Kuorellinen Nakki ei ollut mieluisa, sen verrä kimmoisa kuori ja sisus oli ettei siihen miellyttävää purutuntumaa saanut kun kuori venui purressa eikä napasahtanut, sisuskin oli mauton, sinappia tarvitsi että sai syötyä. Suurennuslasilla katsottaessa valmistjaksi paljastu snellman jonka muutkin tuoteet ovat mautomia.
Poimin ensimmäiset nokkoset salatiin, pinatin korvikeeksi.
Nokkosen ravintoarvo on suuri , kun sen ensimmäinen sato on kerättävissä näin varhain keväällä, sillä on suuri merkitys kun muuten tuoreravintosato on vielä vaatimaton . C-vitamiin kanalta nokkonen on paljon parempi kuin pinatti. Nokkosessa on 175 - 200mg / 100 g c-vitamiina kun pinatissa sitä on noin 45g. Herkkä suisemmat pitää kiehautaa kuumassa vedessä noin 30 s minä käytän raakana salatissa muiden raaka-aineiden seassa.
Hyvää päivän jatkoa lukijoilleni
Bună ziua și multă sănătate!
VastaaPoista