Lauvantaina oli Marraskuun viimeinen päivä. Päivät ovat kyllä oleet valoisanajan kannalta kovin lyhyitä ja vielä joulukuun 22. päivään asti lyhenevät entisestään muutamaan tuntiin. Pohjois suomessa on jo muutaman päivän ajan ollut kaamos, jolloin aurinko ei lapissa nouse olenkaan. Satakunnassa Aurinko sen sijaan voi teoriassa nousta taivaanrannan yläpuollelle kekipäivällä muutamaksi tunniksi.
Lauvantaina 30.11. 2019 Aurinko vielä näyttäyti matalalla taivaankannen tuntumassa. Pikku pakkanen sai Noormarkunjoen haihduttamaan vettä ja Auringon valaisema usva näytti maisemassa kauniilta.
Muutenkin talvinen jokimaisema näytti parhaat puolensa . Noormarkunjoki ei ollut vielä jäässä, vain Kevyttä jäähilettä joen pinnalla ja taivas heijastui veden pintaan saaden näytämään sen kylmältä, muttei kuitenka poistyöntävältä, maiseman katselu sai aikaan paremman mielnen mitä viimeaikojen pilviset talvihämärät.
Myllykoskikin näytti parhaat puolensa. Matala Auringonpaiste heijastui vedenpintaan saaden sen näytämään elävämmältä ja houkutelevalta
Ajottain Myllykoskeltä löytyi maalauksellisa kohtia ja vesi näytti kylmemältä kuin mitä todelisuudessa oli ( noin - 5 astetta ilmanlämpötila )
Myllykosken rantoja kehysti valkoin lumi ja Auringon säteet ulottuivat kosken kuohuun
Valoisat talviset päivät taitaa olla ohi tällä kertaa , porissa sää pilvistyy ja tiistain jälkeen lumi sulaa pois kun lämpötila nousee taas reilusti plussan puolella. Keskiviikkona lämpö on nousee jo viiteen plusasteeseean , Siinä vähäiset lumet saa kyyti ja maisema on taas mustanharmaa
Porikaan ei halua Noormarkkulaisten jolumieltä valoistaa kun on jo kolmas vuosi kun ei pori ole tuonut Joulukuusta Noormarkkuun . Ahlströmillä on Isokoivukujalla perintein jolukuusi jota on valaistu perinteiseti varmaan jostain 1960 luvulta asti
Tämä nykyinern kuusi on vasta kymmenkutavuotta vanha kun se edeltäjä oli vanhuutaan laho. Perinnettä kuitenkin jatkettiin ennakoimalla siten että tämä nykyinen kuusi kasvatetiin rinnan vanhankanssa ja vanha puu kladetiin vasta sitten kun nuori kuusi koetiin kelpokokoiseksi Joulukuusen virkaa hoitamaan.
Noormarkun Kirkolla on myös Jolukuusi
Se pistää ihmetelemään miksei pori Noormarkkulaisia jolukuusella ilahduta ? Saiha pori kymmen vuota sitten liittyessään Noormarkkun monta sataa hehtaaria metsää , luulisi sieltä aina jouluksi yksi kuusi löytvän Noormarkuntoreille.
Kiitostakin silti pitää porin teknisellepalvelukeskuksella antaa kun ainakin toistaiseksi Noormarkun kevyenliikenteenväylät on hyvin hiekoitettu.
Tosin ei tuossa potkukelkka eikä pulkaa kulje
Tänään maanantaina 2.12.2019 aamulla sai vielä lumisen säävalouvan. Asteita oli +- 0
Tämä valokuvan otin Nikkor 55mm 1:1.2 Ai objektiivilla aika 30s aukko 16
Toisen kuvan otiin aukolla 1.2 aika 1 sekuntti Aikia pehmeä kuva tuli , taiva on kyllä tässä kuvassa todelisemman värinen kun aamulla taivas ei aivan musta ollut
Molemmissa kuvisa näkyy taivalla kaski punaist pistettä, ne ovat noin kuuden kilometrin päässä olevan pohjoisensatamatien varella olevan linkkimaston valot , Vasemmassa reunasa on yksi punainen piste, se on Peitoon tuulivoimalan valo, tuuli ei ole riitävän voimakas sähköntuotamiseen. siksi punainen valon. Peitton tuuliwatti oy: tuuli puisto on Noormarkusta noin kahdeksankilometrin päässä.
TuuliWatti Oy:n Peittoon tuulivoimapuisto Porissa sijaitsevan Peittoon kierrätyspuiston ympäristössä koostuu 12 tuulivoimalasta. Voimalat ovat tyyppiä Gamesa G128 ja tehoiltaan 4,5 MW. Tuulivoimapuiston kokonaisnimellisteho on 54 MW. Tuulivoimaloiden napakorkeus on 140 m ja pyyhkäisykorkeus 204 m. Sähköntuotanto Peittoon tuulivoimapuistossa alkoi loppuvuodesta 2013.

Lauri Johannes Sillberg: Meilla taalla Helmijoen vsrrella aurinko on paistanut jo parin kuukauden ajan, paitsi ei oisin. Paivalla aika on n. 11 tuntia. Aika lyhenee nyt n. 1 minuutti/vuorokausi. Lampotila on ollut 30 paikkeilla, mutta pari paivaa sitten laski 20 tienoille ja yolla 10. Luulen etta nailla mennaan tuonne helmikuun puoleen valiin, ja sen jaljeen voi taas katsella T-paitaa ja shortseja. Parhain terveisin sinne Noormarkkuun.
VastaaPoistaLauri Johannes Sillberg asuu nyt paikkakunnalla Guangzhou Shi, Guangdong, China
VastaaPoista