Levitin tätä valokuvaa Aamulehden kuvakisasivulla http://kuvakisa.ning.com/ ja facebookissa saadakseni tunnistusapua tämän sinertävän hyönteisen tunnistamiseen, mutta edellä mainituista lähteistä ei tunnistus tietoa löytynyt.
Sinertävä siivellinen hyönteinen koivussa, koivunurpu on siemenet jo pudottanut.
Tunnistamaton sininen hyönteinen
Facebook kommentteja:
Seija Kaunismäki Voisiko oikeasti olla vihreä? Äkkiseltään veikkaisin kirvaksi.
Ari Kivinen henokirviäinen
Mika Etelämäki Näyttää kaskaalta.
Se facebook kavereille kunniaksi että edes yrittivät sen sijaa aamulehden kuvakisa kaverit eivät edes yrittäneet.
Markun taideblogi on lisännyt kommentin tekstiisi "Ei löytynyt tietoa Aamulehden kuvakisasta eikä Fac...":
Olet kuvannut sinikärsäkirvan jota esiintyy ainoastaan keskieuroopassa. Sinikärsäkirva on nähty suomessa ainoastaan 11.7.1957 silloinkaan siitä ei saatu kuvaa. Sinikärsäkirva nähtiin päivälleen samaan aikaan kun noormarkkulainen Tankki Salonen teki Turussa maailmanennätysjuoksun 1500 metrillä.
Ihmeellistä kuinka pienestä Sinikärsäkirvasta saakaan näin merkittävän blogiaiheen.
Palatkaamme vielä 1500 m ME-juoksuun. Olavi Salosesta kehittyi eräs parhaista mailereista kahden muun Olavin (Salsola ja Vuorisalo) kanssa. He kaikki kolme olivat syntyneet vuonna 1933 ja onnistuivat alittamaan entisen ME-ajan heinäkuussa 1957 Turussa. Juoksun voittajaksi julistettiin Salsola, joka oli kilpailut järjestäneen seuran Turun Urheiluliiton miehiä. Voittajan nimeämiseen vaikutti myös Olli Tervo niminen Urheiluliiton valmentaja, joka huusi kentän toisesta laidasta: "Salsola voitti!" Salonen oli toisena samalla ajalla 3.40.2.
- Tässä juoksussa ennätykseni parani 4 sekuntia, kertoi Olavi Salonen.
Vuorisalo hävisi kymmenyksen ja Ruotsin Dan Waernkin juoksi vielä 3.40.8. Suomalaisten ennätys kesti vain 1 vuorokauden, kun Tšekkoslovakian Stanislav Jungwirth alitti sen seuraavana päivänä parilla sekunnilla. Kirjoittaja tapasi Salsolan 3 päivän kuluttua juoksusta Tampereen Hämeenkadulla. Hän kertoi että Jungwirthin ennätys tehtiin harjoitusleirillä kahden "jäniksen" avustamana. Jänisten käyttö oli tuolloin kielletty. Myös juoksu anottiin jälkikäteen kilpailuksi, joka sekin oli kielletty.
Lisää Tankki Salosesta http://www.raisala.fi/raisalainen/tankkisa.html
Nyt olisi sitten teidän blogi vieraiden aika yrittää. Kommentoimalla se onnistuu.
KHO: Jo kymmenen metrin kävelykyky evää kuljetuspalvelut
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ikääntymisen aiheuttamat vaivat eivät ole syy saada vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. Ennakkopäätös liittyi kahteen kiistaan, joista toista käytiin Liedossa ja toista Pälkäneellä. Molemmissa kunta oli evännyt kuljetuspalvelun, koska piti sairauksia suurelta osin ikääntymiseen liittyvinä.
Liedon tapauksessa 85-vuotiaalla hakijalla oli lääkärinlausunnon mukaan polvien nivelrikko, verenpainetauti, sydämen krooninen rytmihäiriö, eteisvärinä ja diabetes. Hän pystyi kävelemään yhtäjaksoisesti 10–20 metriä.
Pälkäneellä 86-vuotias hakija sairasti sepelvaltimotautia, nivelrikkoa, verenpainetautia, eteisvärinää, kammiotakykardiaa, eturauhassyöpää, vatsanpeitteiden tyrää, anemiaa ja alaraajojen laskimovajaatoimintaa. Lisäksi hänellä on hyvänlaatuinen tasapainohäiriö, kihti ja uniapneaa. Hän kykeni lääkärintodistuksen mukaan kävelemään rollaattorin tai kepin avulla 25 metriä.
Kuntien tulkinnan mukaan hakijoiden terveydentila ei ollut erityinen verrattuna muiden samanikäisten terveyteen. Siksi heitä ei pidetty vaikeavammaisina, jotka eivät voisi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Korkein hallinto-oikeus otti saman kannan.
Vastaavia tapauksia on asiantuntijan mukaan monissa muissakin kunnissa. Ne eivät kuitenkaan välttämättä päädy oikeuteen.
Vanhus saattaa saada kunnalta harkinnanvaraista kuljetuspalvelua sosiaalipalvelun nojalla. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Virpi Vuorisen mukaan saatavuus vaihtelee kuitenkin kunnittain.
– Kunnat saattavat tulkita subjektiivista lainsäädäntöä hyvin eri tavoin. Toisinaan tulkinta saattaa olla asiakkaan mielestä epätyydyttävä, kertoo Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärinen.
LUE LISÄÄ KESKIVIIKON TURUN SANOMISTA
Noormarkku toimikunnallakin olisi aloitteen tekemisen paikka. Noormarkun keskustasta on melko mutkainen, mäkinen ja pitkä matka postiin. Pitäisi saada tännekin levähtämistä varten penkkejä kevyenliikenteen reunaan.
Mäki postimatkan varrella. Se on ainakin 300m pitkä ja nousu on keskimäärin 15 astetta. Sitä ei mummu hevin kävele ylös.
Valokuvaajan pitää varmaan lähteä Anttilaan ostoksille, jos saisi paremman unet.
Noormarkku-toimikunta
Porin kaupungin ja Noormarkun kunnan yhdistymissopimuksessa todetaan, että laajentuneen kaupungin tavoitteena on vahvistaa kunnan osa-alueiden asukkaiden paikallisen identiteetin ja kuntalaisvastuullisuuden kehittymistä.
Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja noormarkkulaisten vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi perustettiin Noormarkku-toimikunta. Toimikunta edistää asukkaiden hyvinvointia ja viihtyisyyttä tukemalla asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia lähipalveluiden toimivuuteen ja asuinympäristön kehittämiseen. Noormarkku-toimikunta tukee omalta osaltaan Kuntaliitossopimusta ja asukkaiden järjestö-, vapaa-aika-, kulttuuri- ja kylätoimintaa. Toimikunta on myös kanava yhteisen päätöksenteon ja asukkaiden välillä. Toiminnalla edistetään uuden kuntayhteisön sisäistä yhdentymistä.
Kuntaliitossopimus (pdf, 0.12 Mt)
Toimintaohje (pdf, 0.01 Mt)
Noormarkku-toimikunta vuonna 2011-12 Yhteystiedot (pdf, 0.01 Mt)
Jäsen
Varajäsen
Pirjo Mäki, pj
Jarno Joensuu
Reino Peltola
Seija Murtosaari
Pekka Niemelä
Jarmo Juhola
Raija Koskiranta
Teija Harju
Marita Salmio
Karoliina Ylitalo
Teresa Kaaresmaa
Mari Kurppa
Matti Rehula, vpj
Tapio Huhtanen
Jouko Kataja
Mauri Viitanen
Anne Granholm
Asko Apajasalo
Noormarkku-toimikunta
- Noormarkku-toimikunta
Kokoukset
Toimikunnan vs sihteeri
Henna Lempiäinen
Hallituskatu 12
PL 121 28101 Pori
puh 044 701 1200
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti