Kesä meni vähän tosin kuin ajattelin kun vaimon kuolemasta on jo reilu puolitoista vuotta ja toivoin että voisi tutustua uusiin naisoletetuihin ihmisiin mutta tosin kävi. Selvä mökityminen on näköjään alkanut, ei ole ilmaantunut haluja maailmaa katsomaan, ei ollut mitään syytä kaupungilekaan lähteä. Ja nyt kun talvi ja toppavaateet on nurkan takana niin taitaa ne uudet kokemuset valuneen meneen talven sulamisvesien mukana.
Yöpakkaset etuajassa Katso youtup videoni
Vielä viime lauvantaina 27.9.25 Mainostin youtupe videollani sitä että tersilukuaika jatkuu yhä. Neljässä vuorokaudessa kaikki oli toisin.
Edellis lauvantaina oli vielä terassi keli niin suotuisa että voi ilman paitaa lueskella Reijo Mäkeä Katso Youtupe videoi siitä
Vielä elokuun lopulla pihlaja puu ennusti että tulevasta talvesta tulle suuri luminen ja kinokset suuria
Katso yoytupe videoni
Lukemisen muututua terasilla hankalaksi ja voi oletaa että eläkeläisen kesäloma samantein loppu niin vastapainoksi vosi taas alkaa tutkimaan lasiesineistä mitä mulle ajansaatossa on kertynyt.
Jollei google kuva haku anna tuloksia niin facebookissa on lasiryhmiä joista aina silloin tällöin saa tunnistusapua kuten tähän Riihimäen lasin Apila maljakoon
Kirkas pieni "kolme osatoinen " lasi maljakko on Riihimäen lasin vuodelta 1975 Apila Desing / suunnitelija Hillevi Lalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti