Elämä on mennyt aika pieniin piireihin, liekö siihen syy korona vai oma ikä. Sitä on tässä vaikeassa maailman ajassa vaikea arvioida kun ei tiedä mitenkä ikä vaikkuttaa normaaliajassa eläessä toimintakykyyn ja kiinostuksen kohteisiin. Olisiko tullut Taiteilija Markku Mäkelän kanssa maalauskohteita leejemmalta alueeltä tullut etsittyä ? Tuskin, Markulla alkoi jo ennen koronaa puutarha syndrooma. Jo muutaman vuoden hän on laittanut puutarhansa uusiksi ja siihen investoinnut..
Minulle tuli myös tarvetta muutta totuttua kerrostaloelämää toisenlaiseen asumismuotoon josssa ei ole monta kerrosta portaita kiivettävänä kun vaimo sai ikävän vaivan jonka nimi on kuitenkin jotenkin hauska, mansikanpoimijan halvaus, toinen jalka ei toimi kunnolla polveasta alaspäin. Tämän johdosta jouduimme ensimäisen kororonkevään aikana harkitsemaan muuttoa alemmas, elämää ilman portaita. Viime vuonna, ensimmäisenä korona kesänä sitten muutimme rivitaloon.
Tänä toisena koronakeväänä' saimme pihaan terassin jossa päästään nautimaan olostamme tänä toisena koronakesänä.
Suuri vaikutus uudella terasilla oli seitämänkymmentäluvulla rakenetun rivitalon ulkonäköön ja ja mahdoillisuteen nauttia pihallaolosta.
Jo keskeneräsisenä pääsin uudesta terssista nauuttimaan kevään ensimmäisessä aurinkoisessa säässä. Auriko lämmitti 4.5.2021 jo niin mukavasti että saatoin puolialasti terasilla kirjaa lukemaan. Kiitos entiselle ammatikoulukaverille Vesa Vuoriolle Remes kirjoista. Remekset on montasataa sivua paksuja kirjoja, mutta hyvin mielenkiintosia ja nopeasti luettavia.
Elämän piiri on omaan rivitalopihan piiriin rajoittunut. Omaa ikääntymistä siihen voi suurempana syynä pitää , ei ole mitään halukkutta mihinkään pitemmälle lähteä. Porissakaan ei ole pian puoleentoista vuoteen tarvinnut käydä kun edeislisyksyn satasairaalassa, vuositarkastuksessa käynti jäi väliin koronapelon vuoksi.
Omassa pihapirissä viihtymiseen edesautaa sekin kun sain Markku Lahdelta linnunpöntön. Jonka elämää on kiva seurata.
Monien vaiheiden jälkeen linnunpöntön asukkaiksi valikoitui pikkuvarpuspariskunta. Jo pari viikkoa ne ovat yhdessä linnunpönttöä sisustanut.
Monen moista sistustarviketta on pönttöön viety , jostain on löytynyt jonkun muun linnun sulka,
Noormarkkun on syntymässä uusia pikkuvarpusia
Äitienpäivän jälkeisenä päivänä, 10.3,2021 pikkuvarpusparikunta oli silleen päälekkäin , uutta sukupolvea siittämässä.
Vähän rivon siittämiskuvan sain pikkuvarpusten sekstaatimisesta , liekö kellään mulla samantasoista kuvaa lintujen parittelusta.
Äitienpäivänä nostetiin suomen lippu ja grillatiin kesän ensimmäiset pihvit .
Pakastimessa on vielä viiko sitten Merikarvialta, Kai Ylitalota saatuja ahvenfileitä.
Paistetut ahvenfileet respti
4 annosta
600g ahvenfileitä
2-3 rkl voita
1tl suolaa
mustapippuria
sitruunakuorta raastettuan oman maun mukaan , ei välttämätön jollei pidä sitruunasta
Vaivaton kermaviilikastike
200 g kermaviiliä
1dl hienonnettua tilliä
1 rkl sitruunankuorta
1/2 tl suolaa ja mustapippuri sekä sokeria
1.Valmista ensin kastike . Hienonna tilli, ja raasta sitreuunan kuori. Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään ja laita seos jääkaapiin tekytymään.
2. Kuivaa ahvenfileet talouspaperilla. ripottele fileiden päälle suolaa , kokki ohjelmissa sanottasiin sormisuolaa.
3. Paista ahvenfileet voissa molemmat puolet, muutaman minuutin ajan , sen verran että pinta ruskistuu, ei läpikypsäksi. Fileiden päälle voi rouhia hieman mustapippuri ja sitruunan kuorta, kuitenkin varoen ettei ahvenen oma makuu liika niiden alle jää.
4. Tarjoile ahvenfileiden ja kermaviiilikastikeen kera keitetyjä varhasipeunia . Ennen juhannusta ei kotiomasia uusiapeunoita taida saada, niin kyllä vanhatkin peunat käy kun nekin voissa paistaa .
Nuorimman pojan Maxin työvateet ja varusteekin viikolla saapui. Asfaltitöiden liikenteenohjajaksi Max pääsi Jade Infralle
Ussia lukukavereitakin on ilmaantunut kun saatiin pariksipäivää kesäinen lämmin sää , Vain vähän Jerry Gotonin kirjaimen kokoa isompi Karnakuoriainen jota myös kirjanpainajaksi kutsutaan. Ne viihtyvät kuusissa ja tekevät pienestä koostaan huoilimatta suurtakin vahinkoa niille .
Toinenkin pieni koppakuorianen vierailli
Veikkaus on että se on okra seppä , tämä on millin isompi kuin edellinen
Näillä tätä tätä viikkoa jatketaan.
Hyväää päivänjatkoa lukijoilleni
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaÎmi place. O postare foarte bună. Completă!
PoistaJ'aime, un post très bien. Complet!
what anice photoes!
VastaaPoistaDu har en veldig morson blog!!
VastaaPoistaVery nice. Plz share something on POLARISING MICROSCOPE also !!
VastaaPoista