Niin vaan taas uusi viikko alkoi, sen numeo on 19. Kevat on joidenkin tietojen mukaan pari viikkoa myöhässä. Luonnossa kulkiessa vaikutaa kyllä siltä. että kevät voisi olla enemmänkin myöhässä. Tänään sunnuntaina päiväkävelyllä käydessä tuli eteen oikeanlainen pukeutuminen, Auringon paisteessa kävellessä tuli helposti hiki, vaikka olin jättänyt villatakin pois, mutta heti kun paksumpi pilvi tuli Auringon eteen sää viileni huomattavasti ja alkoi viluttamaan. Luonto on kuitenkin jo lähtökupissa, valmiina puhkeamaan alkukesän vihreyteen.
Kotipihan tuomi on jo avannut silmut
Takapihalla voikukka odottaa pölyttäjiä
Teiden pientareilla koiranpaskan seassa leskenlehdet loistavat keltaista auringonpaisteesa
Noormarkunjoen Myllykoskella tuomissa on jo vihreä väritys
Rentukat ovat nouseet vedenpinnan ylle ja keltaiset nuput odottavat suotuisia ilmoja avautuakseen.
Sää enusteita katsoessa suotuisaa säätä kukkimiseen sadaan vielä odotella, sillä pakasyöt pysyy voimissan äitienpäivään asti. Silloinkaan ei vielä oikeastaan helpota kun vasta 19 päivän jälkeen yö lämpötilat nousee plus viiden asteen tuntumaan. Aurinko paistaa kyllä joka päivä ja aurinkolaseille on tarvetta. UV- säteilyltä pitää suojautua kun UVI on 3 tai korkeampi. Vain paksut pilvet pienentää UV-säteilyä merkittävästi. Talven jäljitä iho on ohuimilaan ja kevät aurinko tartuu siihen hyvin herkästi.
Ranalla istuessa välähti että pitää otaa facebookkiin uusi profiilikuva aurinkolasien heijastuksesta. Polarisoivat aurinkolasit ovat muuten hyvät mutta se pitää ottaa huomioon valokuvattaessa että kamera ei tallena maisemaa samannäköisenä kuin mitä silmä aurinkolasien läpi sen näkee.
Noormarkussa ei enää ole ravintola toimintaa kun Alvari on nyt lopullisesti sulkeutunut.
Vanha 1970 luvun kiinteistö on jäänyt tyhjäksi. Vielä osuuskauppana olessa rakennus oli paremman näköinen kun siinä oli isot näyteikkunat. Ravintolaksi muutumisen jälkeen siitä on tullut tylsä laatiikko. Koko rakennuksen saisi purkaa ja rakentaa tilalle nykyaikainen kerrostalo.
Muista käydä äänestämässä minun maiemani valokuvaa, se on pieni hintaa siitä että saa blogiani ilmaiseksi lukea.

Tänää saa taas käydä äänestämässä minun suomi 100 vuotta kuvakilpailun kuvaa. Kiitos!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti