Eilen oli taas kylmä viimainen kylmä sää, eikä tullut pihalla kun kaupassa käytyä ja sen vuoksi ei kuviakaan syntynyt, mutta saa sentään kotipuutarhan kasvusta nauttia. Mandarinipuu pudotti taas talvella kaikki lehtensä ja jäljelle jäi pelkkä runko. Helmikuussa siihen kasvoi pari uutta haaraa , mutta entinen loisto vaikuttaa kadonneen.
Mutta kun tarkkaa katsoo niin on siihen uusiakin alkuja tulossa.
Entisiin oksanhaaroihin on tullut uusia kasvuja joten kai siitä vielä ihan kunnon puu tulee.
Rujo sitruunapuu on ollut paljon aktivisempi kasvamaan, jostain syystä se on kasvanut hieman toispuoliseksi, mutta maaliskuun alkupuolella se alkoi kasvattamaan tasapainottavia oksia.
Sitruunapuussa on jo reipas kevätkasvu. se kurottauttaa ikkunan valoa kohti.
Idätyslaatikossa kaikki hyvin kasvu edistyy hyvin. Kouluttautumiseen pitäisi piakkoin ryhtyä.
Avokado ikä vuosi kasvu lähtenyt hyvin eteenpäin korkeus on 72cm, vaikka itämistä saikin odottaa muutamia viikkoja. Ja jos ei siitä muuta saa niin ainakin hyvän ongensaitan. Taustalla vaimon santpauliat jotka jo kukkivat osa.
Isommissakin puutarhoissa jo on toiminnan aika kun omenapuiden leikkaus on hyvä suorittaa ja muutoinkin syksyiset lehdet on hyvä haravoida pois.
Tänään perntaina on taas harmaa sää. Aamu kahdeksalta oli yksi aste lämmintä. Auringonnousu tänään 6:59. Auringonlasku tänään 20:17. Päivän pituus on 13 h 18 min.
Hyvää kuukauden vaihto viikonloppua lukijoilleni

Haravaostoksilla paikallisessa rautakaupassa, Rautakulma Viertola https://www.facebook.com/Rautakulma-Viertola-2667339635074…/
Tänään perntaina on taas harmaa sää. Aamu kahdeksalta oli yksi aste lämmintä. Auringonnousu tänään 6:59. Auringonlasku tänään 20:17. Päivän pituus on 13 h 18 min.
Hyvää kuukauden vaihto viikonloppua lukijoilleni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti