Jo kolmas viikko töissä alkoi ilmavalokuvia kuvapalvelun tekemistä pinnakkaisarkeista digitoimalla. Pinnakkaisarkkiin on vedostettu 24 x 36 mm kinokoon filmin pätkiä, yhdessä pinnakkaisarkisaa on keskimäärin 40 kuvaa. Kovatyö on niiden erottelu hiiren kanssa, silmät ja pää väsyy kun niin tarkaa työtä joutuu tässä eläkefaarin iässä tekemään. Tuntuu siltä että kuntouttavatyö on kohdallani kokenut takaiskun kun ajoittain yllätän itseni itsekseni tietokoneelle puhumassa. Onneksi saan yksikseni töitä tehdä niin ei kukaan huoma taantumista.
Ennen lentoon lähtöä piti tehdä koneen tarkistus, skannerin kopionti taso ei kovinkaan paljon ollut pölyä kerännyt viikonlopun aikana.
Tietokone ruudun valokuvaamien ei tuo hyvää kuvaa, yritin saada kuvaan sen kuinka tarkka homma on pinnakaisarkista 24x36 mm kokoisen kuvan irrotaa. Rajaajan viiva on musta joten sitä ei helposti eroita negatiivin reunasta, olisi paljon parempi jos erotusviiva / leikkausviiva olisi punainen.
Lopulta pääsin työssäni eteenpäin ja mielikuvitus lennätti minua nakkilan kirkon vaiheilla
Laajat on olleet pellot Nakkilan kirkon ympärillä
Jorma Lindqvis:t On. Kulaan kirkko Seurakuntakotia ei ole vielä rakennettu. Mielenkiintoinen ja harvinainen kuva! Voi kun tuolle olisi negatiivi. Tämä ilmeisesti pinnakkaisesta?
Seurakuntakoti valmistui 1970, tuohon kohtaan johon kirkontornin varjo lankeaa. Luulen että osoite ja puhelinnumero ovatjo vanhentuneet. Onko teillä siellä 24x36 kuva?
Viime elokuussa nostin kopterin tuon vanhassa kuvassa aivan etualalla näkyvän yhteiskoulun katon yläpuolelle. Korkeammalle en voinut, kun lentosäännöt...
Tässä näkyy Juha Leiviskän piirtämä seurakuntakoti.
Kovin on ollut Kuvapalvelulla huono kuvan laat: Pinankaiset on lähetetty 1968 kotiseutuyhdityksen sihteerille, lähettäjä Kuvapalvelu Ari Koistinen postil. 30009 H:ki 30 puh 572 491Pitäsi varmaan kysellä löytyy heiltä varastosta parempilaatuisia ilmakuvia Noormarkusta.
Matloita pitää yleensä aina palata kotiin. Alla olevassa kuvan oikeassa alakulmassa on Mutkaheikillä, josta aikoinaa olen kouluun ja elämäntaipaleelle lähetnyt.
Noormarkussakin on kaukomailta viimevuosisadan puolella käyty vieraisilla. 30.5.1982 Somalian puolikuun pääsihteeri tohtori Ismael vieraili Noormarkun osastossa ja piirikonttorilla
Somalian punaisen Puolikuun pääsihteeri tri. Ismael tutustumassa Noormarkun kotiseututalo Kahariin, jossa hän tunsi olonsa kotoiseksi. SPR:n toiminnanjohtaja Hannu olkkonen opasti tohtori Ismaelia. Noormarkkulaisista mukana oli SPR:n Noormarkunosaston sihteeri Irma Holopainen ja Noormarkun kotiseutumuseo Kahrin museonhoitaja Pauli Österlund
Itsekin olen Kotiseututalo Kaharilla viihtynyt ja tuntenut oloni kotoiseksi, mutta eilen, tiistaina 21.2.2017 oli yksi kuluvan vuoden helmikuun aurinkoisemmista päivistä, oten oli sitä jossain muualakin voinut viettää kuin töissä.
Vanhat valokuvat on pikkuhiljaa käymässä vähiin, toiveissa olisikin että jostakin löytyisi lisää digitoitavaa ettei tarvitsisi tyhjän panttina töissä istua. Alustavasti on Martta yhdistyksen kanssa puhuttu heidän vanhojen kuvien digitoimisesta. Asia edistyy, toki maltiliseti kun kyseessä on kuitenkin heidänkin osaltaan vapaaehtoistyöstä ja asiaa pitää kokouksessa ottaa esiin. Toivoisin sitäkin että yksityiset tahota antaisvat kuviaan digitoitavaksi. Digitoinnin jälkeen kuvat voidaan palautaa omistajilleen mikäli he eivät halua niitä Kotiseutuyhdistykselle lahjoitaa.
Työ ei tietenkään ole itseisarvo, aina on yhtä kiva kotiin lähteä, maanataina 20.2.1017 oli harmaa sää
Tistai taisikin olla tämän viikon aurinkoisin päivä, tänään keskiviikkona 22.2.2017 myös harmaa sää, vaikka aamulla, vaikka Aurin noustessa se yritikkin pilven alta maisemaa valaista. Pakastta ammu kahdeksalta oli - 8.5 astetta
Noormarkku 22.2.2017 klo 8.25 - 8.5 astetta. Auringonnousu tänään 7:56. Auringonlasku tänään 17:38. Päivän pituus on 9 h 42 min.
Minun Maisemani Suomi 100 vuotta kuva kilpailussa minun kuvani on aika vakaalla paikalla, tähän menessä se on saanut 1799 ääntä
Hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoilleni

Saa äänestää ja jakaa minun suomi 100 valokuvakilpailun kuvaa. Kiitos!
Hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoilleni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti