Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Nopein taidenäyttelyn pystytys ikinä, Porin Ahlaisissa......The fastest erection of an art exhibition ever, Pori Ahlainen ........Den snabbaste uppförandet av en konstutställning någonsin, Björneborg Vittisbofjärd ....

Pitkästä aikaa pääsin eilen ihmisten ilmoille kun kävin Taiteilja  Markku Mäkelän  taidenäyttelyä Porin Ahlaisissa pystyttämässä.  Kesä on mennyt niin nopeasti että oikein pitää ihmetellä mihin se aika on kadonnut.  En edes  ole kesän aikana  toimertunut kantakaupungissa.  Eilen tuli käytyä Ahlaisissa joka on liitetty Poriin jo 1972. Vaikka Ahlainen on ollut liitettynä poriin pian jo viisikymmentä vuotta ei oikein katukuvasssa näy.  Vaikuttaa että Ahlainen on pysähtynyt sinne 1970 luvulle.  Keskustassa on nykyaikaa kuvaa pätkä kevyenliikenteen väylää.   Perinnettä on Ahlaisten  urheiljat ry:n  järjestämät Ahlaisten  markinatkin, tänä vuonna on jo 33. kerta kun Ahlaisten markkinat  elokuun ensimmäisenä Ahlaisten koululla.


Ulkoasultaan Ahlaisten kolu on vähän nuhjuinen 1970 luvun arkkitehtuuria.  Ahlaisten koululla  opetetaan ala-asteen luokat  1-6 sen jälkeen Ahlaslaiset siirtyvät Noormarkun yläasteelle




Vaikka suomessa kaikki kolululuokat taivat olla toistensa kopioita niin aina taidenäyttelyn pystytys uusiin tiloihinn aiheuttaa päänvaivaa.  Tämäkään luokkahuone ei ole entisellän, kun Markku viimeksi yhdeksän vuotta sitten tässä samassa luokkahuoneessa taidenäyttelyn piti ei siellä vielä tietokoneita ollut.


Ei silloin vielä ollut älylaiteitakaan käytössä suunnittelutyötä haittaamassa-



Mutta kun alkuun päästiin niin näyttely valmistui nopeammin kun milloinkaan ennen, misään


Pikkutaulut nättin riviin


Aidoistta maalauksista tehdyt kortit ovat uutus Ahlaisten markinoilla 2015


Alle tunnin kesti AHlaisten koululla taidenäyttelyn pystytys.  Miloinkaan ei taidenäyttelyn pystytys ole meiltä misään näin nopeasti käynyt.  Paikaliset sadekuurotkaan ei sisätiloissa haitanneet. Ulkona liikujat sadekuuro kuitenkin tehokaasti kasteli.   Launataina 1.8. Ahlaisissa pitäsu olla kuivaa ja aurinkokin pilvien lomasta pääsee markkina-aluetta lämmittämään.

Markku Mäkelä Oltiin me Teuvon kanssa vaan aika poikia, tasan 50 minuuttia niin oli näyttely pystyssä. Ellen muuta ole taiteesta 35 vuoden aikana oppinut niin näyttelyn pystytys ainakin sujuu.


Paikallinen sade kuuro Ahlaisten koululla


Markku punaisen työkalupakin kanssa Ahlaisten urheilijoiden ahkeran talkooväen seurasa


Markku Mäkelä 35 vuotta vanha työkalupakki, punainen väriltään niin ei ole vielä kertaakaan mennyt hukkaan.






Paluu matkallakin vähän satoi, Ahlaslaista nuorisoa umaranalta tulossa 



Ahlaisiss kaupunkilainen saa kokea maalaiskylän idylliä, markinoilla käynnin lisäksi kanattaa varata aikaa pieneen kävelylenkiin Ahlaisten keskustassa. 


Maria Joutsenjärvi Heinäseipäitä ? Katoavaa maalaismaisemaa upeimmillaan! Nykyään niitä valkoisia palleroita näkee peltojen laidoilla joita kuopukseni (kuten moni lapsi) kutsuu traktorin muniksi grinhymiö


Lauantaina  tervetuloa Ahlaisten Markkinollle taulu ym. kaupoille ja Ahlaisiin tutustumaan. Erityiseti porin poliitikot ovat tervetulleita katsomaan porin ensimmäisttä liitoskunta, miten siellä jaksetaan.  Myös Lavialaiset ovat tervetulleita katsomaan omia tulevaisuuden näkymiään porin kanssa eläesään. 



15 vuotta järjestin Ahlaisten koululla markkinoiden yhteydessä taidenäyttelyn. Sitten tuli 9 vuoden tauko ja nyt sain kutsun näyttelyn pitämiseen, niin en kehdannut kieltäytyä, saan verestää vanhoja muistoja. Nyt oli yllätyksenä nuo tietokoneet, mutta eivät ne paljon haitanneet pystytystä, ihan kaunis näyttely tuli lauantai päiväksi. Tervetuloa moikkaamaan!


Markkinat ja messut - Por



https://www.pori.fi/tapahtumakalenteri.html.stx?...markkinatjamessut
01.08.2015, kello 9:00 - 01.08.2015, kello 15:00 Ahlaisten koulun piha-alue, Pori ... Perinteisille Ahlaisten markkinoille tullaan tapaaman tuttuja, niin uusia kuin ...



Ahlaisissa voi nauttia lauantaina markkinahumusta

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194992106958/artikkeli/ahlaisissa+voi+nauttia+lauantaina+markkinahumusta.html



2015 Ahlaisten Äijä Taisto Paattiniemi.










Ippe lauantaina Valkeakoskella





tänään ois humpat kauniilla kirjaslammen lavalla valkeakoskella,se on ihan keskellä kaupunkia,kaikki vaan humpalle ketä humpattaa

Puhelinnumero 358333965380  suomen kallup kyseli painetujen lehtien lukemisesta.



Kumpi on Suomen ykkösongelma: epätasa-arvo vai kasvun puute? Tällä hetkellä se on kasvun puute. http://t.co/feUhsj2VgI


Eilen illalla tuli neloselta pikästä aikaa hyvä autourheilu ohjelma Jyväskylän suurajoista Harjun erikoiskoe Jyväskylän keskustasta  livenä estitetiin,  Ei ollut turhia haastatteluja vaan näytettiin ajokuvaa.   Tänään ei sitten taas rallia näekään ilmaiskanavalta.  Harjulla Latvala ei kuitenkaan aivan terävimpään kärkeen pääsyt, taisi ola neljäs 




torstai 30. heinäkuuta 2015

Taas saa olla kuuhullu...Again be lunatic ...Återigen vara galning ...Una vez más ser lunático ...Encore une fois être fou.....再次疯狂.......Опять быть сумасшедшим ........Anche in questo caso essere pazzo ... ...Wieder lunatic sein ...

Ensi yönä saa taas toisen kerran heinäkuussa olla kuuhullu.  Minä jo vähän eilen illalla harjoittelin kun kuu niin kauniisti paistoi  olohuoneen ikkunasta silmäkulmaan kun Nuorta  Montalbanoa katselin.  Nuorempana täysi kuu todella minua valvotti. Todellinen syy taisi olla kylläkin se että kuu oli nuorelle miehelle vielä mystinen paikka, ensimmäiset kuu lennotkin tehtiin 20. heinäkuuta 1969 jolloin olin kymenenvuotias ja iltaisin mielikuvitus vei mitä ihmeelisempiin seikkailuihin kun oli nähnyt televisiosta Neil Armstrong astuvan  Kuun pinnalle sanoen: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle".  Lopputulema on kuitenkin osoitanut ettei ihmisen kuussa käynti mitään elämisen viisautta ihmiskunnalle tuonut.






Pääskysiäkin kuun ympäri lensi mutta niin pitkä etäisyys kuuhun oli ettei  niitä oikein samaan kuvaan saanut kuun kanssa


Vuonna 2011 kesäkuun 13. päivä minua onnistti paremmin pääskysen ja kuun kuvaaminen, tosin silloin ei ollut täysikuu.  Silloin käytin SUPER-KOMURA UNI AUTO ZOOM 90-250 mm objektiivia   G. Grawley on sen japanissa suunnitellut.  Mahtava peli, mutta sitä ei uskalla paljon käyttä kun se tuo luonnon ihmeelisydet liiann hyvinn esiin


Kuu ja pääskynen


Sää saattaa kyllä pilata ensiyön  täyden kuun katselun.  Pilvistä ja sateita säätä on ensi yöksi tulossa.  Pilvet ja sade ei kylläkään todellistta kuuhulluutta haittaa sillä kuun vetovoima ei pilvistä huononen.  Kun kerran kuu  vatamerten vesiä liikuttelee ( vuorovesi) niin ei kai se ihme ole jos täysikuu ihmiisiinkin vaikutta kun aikuisen kehossa on 50%- 75 % vettä.  esimerkiksi 70 kg painavan miehen kehon painosta 40 kg voi olla vettä ja tästä 25 kg solunsisäistä nestettä.  Kyllä siinä jo kuun vetovoima tuntuu kropassa.

Tänään 30.7.2015  aamu valkeni Noormarkussa / porissa sumuisena  ja kello 9.30 ulkolämpömittari näytti + 14.1 asteta


Katselin tässä joku ilta sitten Teemalta Japanilaista  1960 luvun elokuvaa ja taas tuli mieleen että olen liian nuori, väärällä vuosikymenellä syntynyt. Sukkahousu aikalaiseksi.  Sukkahousut keksitiin  1960-luvulla, ja ne korvasivat pian erilliset pitkät sukat ja sukkanauhaliivit.   Kyllä heti sotien jälkeen syntyneillä on ollut paremmat näkymät  kuin meillä nykyajan nuorilla




Olen valveillakin ollut enkä pelkkiä unikuvia nähnyt.  Eilekin päiväkävelyllä uusia ötököitä näin.  Olivaan väärä objektiivi matkassa, Nikkor 16-85mm  eikä sillä kovin läheltä ötököitö valokuvata, täkin vihreä siivekäs oli vain noin viidenmillin mittaine,


Oli hepokatti maantiellä pokittain, eiku kukalla


Pieni  kärsäkäs ja isompi kukkakärpänen


 Tuomaansääski tunetaan myös harsosääski Sciara thomae



Keltainen vatsa sillä on enkö muista ennnen  tällaistta nähneeni. Tästä ei ole mitään wikipedia tietoakaan mutta ei Tuomaansääski taida ihmisverellä herkutella kun mettä imeskelee


 Puroyökkönen, Rivula sericealis. juri ja juuri sai tunnistettavan kuva ruohojen seasta. Puröyökkönen on  pieni, huomattavan koisaperhosmainen yökköslaji.



Tänään iltapäivällä menen Markun  kanssa Ahlaisiin pystyttämään hänen taidenäytelyään  Ahlaisten koululle
Huomenna mennään Teuvo Vehkalahti kanssa kokeilemaan olisiko meissä vielä miestä pystyttämään taidenäyttely Ahlaisten koululle, koko kesä ollaan otettu lunkisti niin ei sitä tiedä jaksetaanko. Seuraavalla viikolla on Noormarkun-Finpyyn kyläyhdistys ry järjestämät avoimet pihat 9.8. Sunnuntaina, minulla aukeaa näyttely ateljeessa jo 6.8, pihassa on myös jotain naurettavuuksia esillä. Roni Silfver on luvannut pitää la-su taidekirppistä pihassa, kerään sinne kaikki taiteelliset röhnätaulut ja muut epäonnistumiseni, saa halvalla. Tervetuloa tutustumaan!
Henkilön Markku Mäkelä kuva.




28.7.15 Pyhäsalmen Suurlava

Ford Excursion on Fordin suurin SUV-malli. Excursion on rakennettu Ford F350 Super Duty -kuorma-auton pohjalle. Moottorivalikoimassa ovat 5,4 litran (V8) ja 6,8 litran (V10) bensiinimoottorit sekä 6 litran Dieselmoottori (V8)  Korotettu malli väri musta. Auto kuluttaa bensiini-V8:lla varustettuna 24l/100km. V10-moottorin kulutus on vieläkin suurempi.



























Hyvää päivän jatkoa lukijoilleni 


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ihan kesäpäivältä tuntui....Härlig sommardag verkade ....Lovely summer day seemed ....Día de verano precioso parecía....可爱的夏天似乎........Прекрасный летний день, казалось ...... ...Bella giornata estiva sembrava ..........Schönen Sommertag schien .........Belle journée d'été semblait ....

Olipas eilisessä oikein kesäpäivän tuntua.  Lämpömitarikin kohosi Noormarkussa / porissa plus kahdenkymmenen asteen tuntumaan.  Parvekella alkoi vihdoin kuukausimansikka kukkimaan, kolme kukaa siinä  tänä aamulla oli.  Luonossa ollan eletty odottavalla kanalla, monta päivää ja viikoakin on mennyt ettei päiväkävelyllä ole montaa uutta valokuvaa tullut otettua, eilinen oli piristävä poikkeus.  Heti metsän laitaan päästyäni näin kesän vähän isomman päiväperosen, Metsänokiperhonen lensi näkökentään.  Samoin se lensi eksyksissä kuin muutkin tänä kesänä nähdyt perhoset. Lepopaikkaa ei millään meinanut löytyä siksi aikaa että siitä olsin valokuvan saanut otettua.



Metsänokiperhonen istuu ruhon lehdellä


Metsänokiperhonen kuuluu Täpläperhosten heimoon Nymphalidae ala heimo on heinäperhoset.  Metsänokiperhonen on keskikokoinen päiväperhonen ja sen siipien kärkiväli on 36 - 46 mm



Suomessa Metsänokiperhosta esiintyy Pohjois-Lapista ja Ahvenanmaalta on vain satunnaisia havaintoja, muuten laji esiintyy koko maassa. Lentoaika on heinä–elokuu.

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/perhoset/metsanokiperhonen

Viime vuodeltäa en muista yhtään metsänokiperhosen havaintoa enkä selaista viime kesän kuvakansioistakaan löytänyt.  Metsänokiperhonen esiintyminen on jaksoittaista, viime vuosim oli Porissa välivuosi ja tänä vuonna niitä saattaa nähdä runsaastikin.  Kaksi niitä eilen havaitsin aivan lähekkäin joten varmaan metsänokiperhosen suku jatkuu


Sateisen viileän päivän jälkeen luonto tuoksui ihan kesältä ja oikein aisti kuinka se heräsi uuteen päivään kuin lapsuudessa konsanaan.  Tämä kartanomehiläinen oli  villiviinimarjan lehdellä lämmitelemässä, siitä se sitten lähti päivän töihin.


Taskussa oli muovipussi siltä varalta että löytäisin tatin. Sappitatti  (Tylopilus felleus) oli ensimmäinen tatti tänä vuonna, se ei kassiini kellavanut vaikka näyttää lihaisalta vaikkei siinä matoja ollutkaan


Haavanpunikkitatti (Leccinum aurantiacum, syn. Leccinum rufum) oli vielä niin pieni että jätin sen kasvamaan, toivottavasti ei kukaan muu sitä löydä sillä se on hyvä ruoka sieni


Puniikkitatti Leccinum versipelle  oli kasvanut niin vauhdilla suureksi  että oli haljennut, yhden tällaisen pienemmän poimin mukaan  muutaman kanttarellin kanssa, täytyy kyllä myöntää että kanttarellit ovat yliarvostettuja kyllä puniikitatti paisinpannulta oli makoisampi vaikkei herkkutatti olekkaan. 


Viljat ovat myöhässä ja osassa maata puinti myöhästyy YLE-uutisen  mukaan jopa kuukaudella. Ei viljapelto Noormarkussa / porissa kovin hyvältä näytä 28.7.2055


http://yle.fi/uutiset/viljelijat_huutavat_aurinkoa_apuun_jotta_sato_pelastuisi/8187901


Kärpänen ohrantähkällä



 Yritys oli kova mutta vielä ei uroksen kosinta onnistunut kun naaras vain jatkoi ateriointiaan päivänkakkaralla,

Hoikkakukkajäärä  Leptura melanura


Päivänkakkarat (Leucanthemum vulgare)  näyttivät olevan muutenki suosikkikukkasia ötököille.

 Misumena vatia kukkaravukki hämähäkki kärpäsaterialla 

Kukkahämähäkit elävät niityillä, kedoilla, tienpientareilla ja muilla avoimilla paikolla. Heimolleen tyypilliseen tapaan se ei kudo pyyntiverkkoa vaan saalistaa väijymällä. Hämähäkki istuu kukassa suojavärinsä turvin ja odottaa kukkaan lentävää hyönteistä



Vain viidenkymmenmetrin päässä tästä kukkahämmähäkin ruokailukuvan otto paikasta kuvasin  miltei tasan viisivuotta sitten  Neitoperhosen surman:

Teuvon kuvat -Teuvo images: Neitoperhosen surma butterfly ...

ttvehkalahti.blogspot.com/2010/08/neitoperhosen-surma.html
11.8.2010 - Aivan yllättäen hautausmaan jälkeen Pomarkkuun päin, valtatie 23 varresta löytyi lämmin paikka missä oli sitruunaperhosia ja neitoperhosia.

Kuivunut  ja lämmennyt sää oli saanut muitakin ihmisiä metsään mustikoita poimaan.  Kyykiviä ihmisiä oli niin monta lähialueella ettei nopeaa kesäromassia voinnut toteuttaa...



Hevosia laitumella 



Toinenkin isompi päiväperhonen ilostutti mieltä Orvokkihopeatäplä (Argynnis aglaja) Alaheimo: Aurinkoperhoset (Kaposiivet ja hopeatäplät) – Heliconiinae



Siipien kärkiväli: Keskikokoinen–suuri, 45–58 mm. Naaraat koiraita kookkaampia.


http://www.luontoportti.com/suomi/fi/perhoset/orvokkihopeatapla



Olinmäentie  on tuttu tie nuoruudesta kun isoisä Tapani Alfder asui Olinimäen päällä ja kaverit Tuulensuusa johon tätätä tietä myös pääsi / pääsee Taustalla  Alhströmin  hevostalli



Ihan kesäpäivältä eilinen tuntui.

Iltapäiväll Noormarkun taivaalla pörräsi kaksi harjoitus / opetus lentokonetta 








Toinen lentokoneistta näytti tavaliselta lentokoneelta toinen vaikkutti pinemmätä tai sitten se johtui siitä että se lensi aika korkealla 400mm opjektiivila ei tämä parempaa tästä  hassuperäisestä lentokoneesta saanut, kaksipyrstöinen lentokone pori


Ilpo Lehto Se kaksipyrstöinen oli tdennäk. armeijan tiedustelulennokki.Muistaakseni Säkylässä on tukiasema?


Illalla auringonlaskun värit levisvät pilvessä 





Tänään 29.7.2015 pilvi on auringon edessä  puolenpäivän aikaan Noormakussa ulkolämpömittari näytti + 19.1 astetta 



Ei ole paperin voittanutta enkä tarkoita paperiliittoa vaan  kaikkea mikä on paperille kirjoitettu





Sähköinen resepti ei toimi


Sähköisen reseptin toiminnassa havaittu häiriö jatkuu. Kelan mukaan häiriö estää sähköisen reseptin ja Omakanta-palvelun käytön. Häiriö alkoi keskiviikkona 29. heinäkuuta kello 10.40.



 Akuutissa tilanteessa lääkkeet saadaan kuitenkin apteekeista hoidettua potilaille Apteekkariliiton häiriötilanneohjeistuksella, kertoo Kanta-palvelun viestinnän asiantuntija Pirjo Ikävalko.

http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/1194991919116/artikkeli/sahkoisen+reseptin+toiminnassa+valtakunnallinen+hairio.html


Sähköinen resepti alkoi uudelleen toimimaan kello 16.15 
Rankkasade sai Jyväskylän keskustan tulvimaan keskiviikkona iltapäivällä. Autot joutuivat paikoin kirjaimellisesti kahlaamaan vedessä.   Katso video allaolevasta linkistä


http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/autot-uivat-hannikaisenkadun-ja-vainonkadun-risteyksessa-katso-video/2095783?pwbi=ab5ce7df1858ee617dfea8097afc2f93


Tytär lähtee pitkälle ulkomaan matkalle ja sitä varten on perustettu uusi blogisivusto










    Noora-Liina Kovalainen Australiaan suurimmaksi osaksi, mutta vauhtia otetaan Singaporesta ja takas tullessa pyöritään hetki Japanissa. 7kk pitäis maailmalla pyöriä, mutta lennot on siirreltävissä jos päätetäänkin jäädä Ausseihin pitemmäksi aikaa ( = jos rahat riittää :D).


    Öö, päätettiin perustaa meidän maailman matkan ajaksi blogi. Ajk sano, että sen nimeksi tulee "Vittu mä pelkään hämähäkkejä!" , no nyt se sitten teki meidän blogin uusiks ja nimi on jotakin ihan muuta...
    Eka postaus on anyways julki just nyt:
    http://flockler.com/suuri-seikkailu   Ulkoasu yms on vielä säädössä. Kaikki aikanaan.


    flockler.com
    http://flockler.com/suuri-seikkailu



    Hyvää päivän jatkoa lukijolleni