Sää taitaa vihdoin olla muuttumassa lämpimämmäksi, eilen ranalla istuessa joku itikka, vähän hyttystä suurempi lensi näkökentään, hetken aikaa se näkyi kunnes vastavalo söi sen. Valokuvaakaan en siitä saanut kun kamerassa oli kiinni lintuputki muuttolintujen varalta. Paikkauskolliset linnut tiaiset ja varpuset ovat sirkutaneet jo jonkin aikaa puolison haussa ja väliin syntyy humoristisa ajatuksia niiden toiminnasta. Kuvan pikkuvarpunen osoitti selvästi että isännän olisi syytä alkaa pykäämään pesäpönttöä kun on lautojakin hankkinut.
Varpunen on ehkä tunnetuin ihmisen seuralaislajeista, ne viihtyvät siellä missä ihminenkin, kultuurimaisemassa. Vanhat tiilikatot ja niiden räystäänaluset ovat oivia pesäpaikkoja varpusille, Vaikka varpunen suoritikin laaduntarkkailua isännän lautapinolla niin nämä ei varmaan päädy linnunpöntöiksi eikä varpunen lautoja sillä silmällä katsonut vaan herkkupaloja etsi.
Noormarkku on ollut tunnettu orava pitäjä nyttemmin poriliitoksen jälkeen kylälle ilmestyi ensimmäiset naakat. Nyt niitä on jo niin paljon että Noormarkkua voisi alkaa kutsumaan naakkalandiaksi. Ne ovat vallanneet jo monta savupiippua. Kosiomenot taitaa naakoillakin olla menossa kun uroksella on naaraalle lahja. Naakat ovat pariuskollisia mutta taitaa niidenkin täytyä liittoa välillä lahjoin vahvistaa.
Suuri parvi naakkoja on pesiytynyt ahlström ruukkin rakennuksiin ja ilmatilaan metelöimään. Jotenkin tuntuu että pikkulinnut ovat naakojen tulon jälkeen vähentyneet. Naakka on kaikkiruokainen, kesäisin sen ruokavalioon kuuluvat muun muassa hyönteiset, etanat ja lierot, syksyisin vilja, marjat ja hedelmät. Se käy myös kaato-
ja ruokintapaikoilla. Monin paikoin sille kelpaavat myös muiden lintujen munat ja poikaset,
Telkät palaavat vanhoille pesille. Saapa nähdä onnistuuko telkkien pesintä Noormarkunjoen Myllykoskella tänä kesänä.
Sinisorsa pariskuntakin on Noormarkujoelle palannut. Viime vuonna niillä oli 9 poikasta huolettavana
Rannoilla peivät vesilinnut on ennen pesintää kovin arkoja ja ne häiriintyvät helposti, ei pidä niitä kovin läheltä mennä katselemaan jos haluaa että ne koko pesintäkauden kultuurimaisemassa vihtyisivät.
Ps. onkohan kukaan viimeaikoina tarkistanut maapallon etäisyyttä Aurigosta kun auriko näytti pilven läpi kovin pieneltä
Linnunpöntöistä
on sekä iloa että hyötyä. Pönttöjen avulla saa elämää pihapiiriin, ja
niillä voi lisätä lintujen määriä myös metsissä. Pönttöjä tarvitaan,
koska ...
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml
http://www.ruokala.net/…/sikke-sumarin-ruokav…/1427938789176
Varpunen on ehkä tunnetuin ihmisen seuralaislajeista, ne viihtyvät siellä missä ihminenkin, kultuurimaisemassa. Vanhat tiilikatot ja niiden räystäänaluset ovat oivia pesäpaikkoja varpusille, Vaikka varpunen suoritikin laaduntarkkailua isännän lautapinolla niin nämä ei varmaan päädy linnunpöntöiksi eikä varpunen lautoja sillä silmällä katsonut vaan herkkupaloja etsi.
Noormarkku on ollut tunnettu orava pitäjä nyttemmin poriliitoksen jälkeen kylälle ilmestyi ensimmäiset naakat. Nyt niitä on jo niin paljon että Noormarkkua voisi alkaa kutsumaan naakkalandiaksi. Ne ovat vallanneet jo monta savupiippua. Kosiomenot taitaa naakoillakin olla menossa kun uroksella on naaraalle lahja. Naakat ovat pariuskollisia mutta taitaa niidenkin täytyä liittoa välillä lahjoin vahvistaa.
Suuri parvi naakkoja on pesiytynyt ahlström ruukkin rakennuksiin ja ilmatilaan metelöimään. Jotenkin tuntuu että pikkulinnut ovat naakojen tulon jälkeen vähentyneet. Naakka on kaikkiruokainen, kesäisin sen ruokavalioon kuuluvat muun muassa hyönteiset, etanat ja lierot, syksyisin vilja, marjat ja hedelmät. Se käy myös kaato-
ja ruokintapaikoilla. Monin paikoin sille kelpaavat myös muiden lintujen munat ja poikaset,
Telkät palaavat vanhoille pesille. Saapa nähdä onnistuuko telkkien pesintä Noormarkunjoen Myllykoskella tänä kesänä.
Sinisorsa pariskuntakin on Noormarkujoelle palannut. Viime vuonna niillä oli 9 poikasta huolettavana
Rannoilla peivät vesilinnut on ennen pesintää kovin arkoja ja ne häiriintyvät helposti, ei pidä niitä kovin läheltä mennä katselemaan jos haluaa että ne koko pesintäkauden kultuurimaisemassa vihtyisivät.
Eilen ei aurinko vielä paljon lämmittäyt, aika kalsa oli keli. Tänäänkin on pilvisttä mutta lämpötila voi noustta plus kahdeksaan asteeseen, yötkin alkavat Noormarkussa / porissa pysymään plussanpuolella, joten kyllä västärkki varmaan pian saapuu Noormarkkuun
Ps. onkohan kukaan viimeaikoina tarkistanut maapallon etäisyyttä Aurigosta kun auriko näytti pilven läpi kovin pieneltä
BirdLife Suomi - Linnunpönttöjen rakennusohjeet
www.birdlife.fi › Linnut ja lintuharrastus › Lintuharrastus
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml
http://www.ruokala.net/…/sikke-sumarin-ruokav…/1427938789176
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti