En kyllä yhtään ymmärräsitä, että mikä porin työllisyyspolitaakan tavoite on? Täytettyäni 57 vuotta alkoi kauhea rumpa siitä että minut saataisiin aktivoitua työelämään. Siinä ei aikaa ja kustannuksia säästetty. Ainakin seitsämän eri henklön kanssa jouduin puolustustilanteessa puoliani pitämään ennenkuin porin aikuisosialityön toimistossa nöyrryin ottamaan vastaan kuntouttavantyön. Sitäkään ei porin työllisyysaiantuntia minulle kyennyt löytämään vaan itse sekin kaiken vitutuksen keskellä piti hakea. Tässä kohtaa pitää muistutaa siitä että sairastuin 47 vuotiaana 1 typ. insuliinihoitoiseen sokeritautiin. Tämän johdosta Heikki Laiho OY:sä alkoi YT-neuvotelut jonka lopputulema oli, että 1 nainen pääsi eläkeelle ja 2 miestä irtisanotiin tuotannollisten ja taloudellisten syiden johdosta. Toisella miehellä oli pumppuvika ja ikää enemmän kuin minulla ja hän pääsi jonkin ajan päästä eläkeelle. Toinen irtisanotuista miehistä olin minä, sokeritutisena. Samaan aikaan Noormarkun kunta yhdistetiiin poriin ja sen myötä minulta loppui joukko luottamustehtäviä. Eli henkilökohtainen katasrofi oli melkoinen kun ensin vietiin terveys, toimeentulo ja yhteiskunnallinen asema.
Nöyrryin siis lopulta ottamaan vastaan kuntouttvantyön. Sitä on välillä jatkettu ja sen piti kestää tämän vuodenlopuun asti mutta toisin kävi. 20.11.2017 sain porin työllisyysaiantuntijalta kirjeen jossa miut kututaan poein kaupungion työllisyyskokeiluun porin 11.12.2017 kello 14.30 Teljänkatu 5 katutaso 28130 pori. Kirjeessä todetaan että työnhakuni on voimassa aiavaraukseen asti. Tämä on siitä merkillinen asia että aiemman sopimuksen mukaan kuntouttavanityö jatkuu tämän vuoden loppuun. Täsä pitää vetää se johtopäätös että porin kaupunki on sopimusrikkoja yksipuolisesti.
Tähän on silti pitänyt tottua ja opetella siitä asti kun Noormarkku poriin liittyi. Porin kaupunki tekee kaikki toimet rimaahipoen. Paras kaikkia lapsiperheitä koskeva esimerkki porin huonosta asian hoidosta on se että , porilaiset lapset käyvät koulua YLE:n uutisen mukaan puolivuotta vähemmän kuin muut.
Olen pyrkinyt tekemää kotiseututalo Kahrilla kuntouttavantyöni, vanhojen valokuvien digitoinnin tunnollisesti ja kustannustehokaasti. Nyt kuitenkin kun pori rikkoi yksipuoilisesti työllisyysopimukseni, päätin et mitä välii, ja aion ottaa lunkisti tämän loppuajan Kaharilla
Tässä on vaan se vika että kun on vuoden pimein aika niin ramasee sen verran että melkein myöhastyin kotiin lähdöstä.
Mailam on muutenkin muuttunut itsekääksi, kirkokaan ei kaikkia huomioi. Porin Kirkkosanomissa 9/ 2017 oli Otasakeella Kirkko tuhoutui, muistot jäivät kuva Noormarkun palaneen kirkon raunioista. Kirkko paloi 1918 sisällisodassa venäläisten sotilaiden ampumista kranateista.
Kirkkoherra Kari Pentisen käsissä on kuva Noormarkun vanhan kirkon tuuhosta 1918
Mainitsematta on jäänyt että kuva on Noormarkun suojeluskunnan historiikin 1917 - 1927 sivuilta ja nykysin Noormakun kotiseutuyhdistyksen valokuvakokoelman omaisuutta ja minun digitoima. Kari Pentisellä oli tästä tieto mutta jutun kirjoittaja Matti Kuhna ei tätä ole huomioinut.
Menion samaan halpaaan jo viime vuionna kun ostin K-marketista pirkka suutarin lohta, sekin oli valmistettu virossa. Ei virolaien suutatrin.lohi pahaa ole, mutta jotain eroa siinä on kotimasieen verrattuna. Taitaa olla etiikka olla eillaista kuin rajamäenetikka. Virolainen suutari-lohi on näköispainos/ replika tuote
Se siinä oli kummaa, että se tuijotti seinää eikä ollut kiinosttunut siitä mitä ymäristössä tapahtui. Yhtenä aamuna se ei sitten enää saapunut parvekelle joten se varmaan se oli yön aikana kuollut.
Nemo kävi kyllässä launataina 25.11.2017 Millan synttäreillä, Milla täytti 18 vuotta
Nemo painaa 39 kiloa, eikä se pitkään sylissä viihtynyt.
Taiteilija Marrku Mäkelä teki huumori kuvan minun kuntouttavatyöpaikalla loikoilu kuvasta
Sipilän halituksen sote uudituksessa olen huolissani henkilökohtaiseta budejetista. Tarkoitaako se sitä että terveysasemiin tulee vakututuslääkäreiden kalatinen lääkäri joka päätää siitä, saanko parasta mahdollista hoitoa mitä rahalla saa vai jäänkö ilman oarasta hoitoa? Todennäköisesti pienen henkilökohtaisen budjetin saa pitkäaikaissairaat / pitkäaikasityöttömät ja eläkeläiset jotka ovat yhtesikunalle hyödytömiä.
Hyvää päivänjakoa kailille lukijoilleni.
Nöyrryin siis lopulta ottamaan vastaan kuntouttvantyön. Sitä on välillä jatkettu ja sen piti kestää tämän vuodenlopuun asti mutta toisin kävi. 20.11.2017 sain porin työllisyysaiantuntijalta kirjeen jossa miut kututaan poein kaupungion työllisyyskokeiluun porin 11.12.2017 kello 14.30 Teljänkatu 5 katutaso 28130 pori. Kirjeessä todetaan että työnhakuni on voimassa aiavaraukseen asti. Tämä on siitä merkillinen asia että aiemman sopimuksen mukaan kuntouttavanityö jatkuu tämän vuoden loppuun. Täsä pitää vetää se johtopäätös että porin kaupunki on sopimusrikkoja yksipuolisesti.
Tähän on silti pitänyt tottua ja opetella siitä asti kun Noormarkku poriin liittyi. Porin kaupunki tekee kaikki toimet rimaahipoen. Paras kaikkia lapsiperheitä koskeva esimerkki porin huonosta asian hoidosta on se että , porilaiset lapset käyvät koulua YLE:n uutisen mukaan puolivuotta vähemmän kuin muut.
Olen pyrkinyt tekemää kotiseututalo Kahrilla kuntouttavantyöni, vanhojen valokuvien digitoinnin tunnollisesti ja kustannustehokaasti. Nyt kuitenkin kun pori rikkoi yksipuoilisesti työllisyysopimukseni, päätin et mitä välii, ja aion ottaa lunkisti tämän loppuajan Kaharilla
Tässä on vaan se vika että kun on vuoden pimein aika niin ramasee sen verran että melkein myöhastyin kotiin lähdöstä.
Mailam on muutenkin muuttunut itsekääksi, kirkokaan ei kaikkia huomioi. Porin Kirkkosanomissa 9/ 2017 oli Otasakeella Kirkko tuhoutui, muistot jäivät kuva Noormarkun palaneen kirkon raunioista. Kirkko paloi 1918 sisällisodassa venäläisten sotilaiden ampumista kranateista.
Kirkkoherra Kari Pentisen käsissä on kuva Noormarkun vanhan kirkon tuuhosta 1918
Mainitsematta on jäänyt että kuva on Noormarkun suojeluskunnan historiikin 1917 - 1927 sivuilta ja nykysin Noormakun kotiseutuyhdistyksen valokuvakokoelman omaisuutta ja minun digitoima. Kari Pentisellä oli tästä tieto mutta jutun kirjoittaja Matti Kuhna ei tätä ole huomioinut.
Nyky ihminen menee helposi lankaan kaupassa asioidessaan. Otin jokin päivä sitten S-marketista Auran suutarin-lohi rasian. Kannen kuva ja teksti antoi milikuvan siitä että tuote olsi Turkulaine, vaan ei ollutlan kun takapuolen pien printi suurennuslasilla luki. Auran suutarin-lohi on valmistettu Virossa
Menion samaan halpaaan jo viime vuionna kun ostin K-marketista pirkka suutarin lohta, sekin oli valmistettu virossa. Ei virolaien suutatrin.lohi pahaa ole, mutta jotain eroa siinä on kotimasieen verrattuna. Taitaa olla etiikka olla eillaista kuin rajamäenetikka. Virolainen suutari-lohi on näköispainos/ replika tuote
Eläin maailassakin on ikäsyrjintää. Naakat ovat seurallisia ja ne pariutuvat eliniäksi. Meidän parvekella kävi yksinäinen, harmahtava naakka muutaman päivän ajan päivää viettämässä.