Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Lähdin pikkulintuja valokuvaamaan mutta löysin jää timantteja. I left the small birds to photograph, but I found the remains of diamonds.

 

Muuttolintuja odotellessa lähdin ulkoiluttamaan raskaampaa kamerayhdistelmää, Nikon D 2H ja Sigma DG 120-400mm zoom 1:4.5-5.6 APO HSM kuvanvakaajalla, jotta ehtisin saamaan rutiinia kyseisen yhdistelmän käyttöön ja olisin valmis kun muuttolinnut tulevat. Lintuja oli vähänlaisesti näkyvissä, laulun sirkutus kyllä kuului hyvin  mutta linnut viihtyivät puiden oksien seassa niin hyvin etten tällä kertaa jaksanut jäädä niitä paikalleni odottamaan, vaan kuljekselin pitkin tuttua reittiäni.

Myllykoskella oli auringonvalon ja jään leikkiä. Valo hohti jään läpi ja sai aikaan kimallusta joka näytti timanteilta.

varpunen jää 016

Vaikka käytin Sigman pienintä aukkoa 22 niin kuviin ei tullut aivan sitä säihkettä mitä toivoin. Kirkkaan valopisteen säteet jäivät puuttumaan.

varpunen jää 019

 

varpunen jää 030

Pesäpaikkoja vallataan jo.  Varpunen on katsonut tiilikaton alta sopivaa pesäkoloa. Katseesta päätellen sitä puolustetaan viimeiseen mieheen.

varpunen jää 005

Talitintti laulaa kirsikkapuun oksalla

varpunen jää 007

 

Ensi viikolla päästään reilusti plussan puolelle.

- Lauantaista alkaen lämpenee, Forecan päivystävä meteorologi Olga Kukkonen kertoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030515283915_uu.shtml

 

 

Ei, asteroidi 2012 DA14 ei lyö meitä ensi vuonna

 

image

No, asteroid 2012 DA14 will not hit us next year

 

http://blogs.discovermagazine.com/badastronomy/2012/03/04/no-asteroid-2012-da14-will-not-hit-us-next-year/

 

Radionostalgia

http://nettiradio.nrj.fi/index.php?play=14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti