Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

torstai 22. joulukuuta 2011

Keskiviikkona kauneimpia joululauluja Noormarkun kirkossa lauloi 350 henkeä. On Wednesday, the most beautiful Christmas carols sung in the church Noormarkku 350 people.

Joululauluja oli saapunut 350 ihmistä laulamaan

Tilaisuuden juonsivat Ilkka Herrala ja Kristiina Huhtanen
Musiikista vastasi kanttori Markku Lahti ja viulistit Titel Iacovache-Pana ja Antti Raitakari

Solisteina olivat Ippe Mansikka ja Karoliina Ylitalo

Noormarkun kirkkokuoro

Titel Iacovache-Pana, Antti Raitakari, Noormarkun kirkkokuoro solistina Karoliina Ylitalo

Jussi Ylitalo säesti pianolla siskoaan Karoliinaa


Karoliina Ylitalo



Ippe Mansikka ( taitaa olla uuden prinsessan ristiäiset mielessä)

Kirkkon kattokruunuissa elävät kynttilät. Lennart Segerstrålen maalaama alttaritaulu valmistui 1950-luvulla.




Nykyisen kivikirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1931. Vaivaisukko heräsi uudelleen henkiin 1950-luvulla, kun alttaritaulun maalannut Lennart Segerstråle teki piirustukset vanhan kuvan mukaan ja Pauli Österlund veisti uuden vaivaisäijän noormarkkulaisten iloksi keräämään varoja kirkon diakoniatyölle.

Henkeen ja vereen kotiseutumiehenä tunnettu Österlund hoiti kellotapulin seinustalla almuja anovaa äijää huolellisesti.
- Hän puhdisti ja käsitteli äijän suojaavilla aineilla joka vuosi ennen juhannusta, kertoo suntio Huhtanen. Österlundin kuoleman jälkeen ei löytynyt toista osaajaa jatkamaan äijän hoitoa ja niin se siirrettiin kirkon eteiseen turvaan säiltä ja nykymaailman melskeiltä.

Kanttorin kädet


Pelimannien työkalut vertailussa

Solistit odottavat vuoroaan
urkuparvi

Joulukuvaelma

Kylläpä meni aikaa tehdä juttua bloggerin omalla ohjelmalla.
Kumma juttu että windous live witer antaa tullaisen komentin kun yrittää sen kautta blogiin juttua tehdä.

  Etäpalvelin palautti virheen: (403) Kielletty.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti