Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Hanasaaren huvimaja paljastettu

 

Noormarkunjoen myllykoskeen aikoinaan rakennettu huvimaja oli vuosiensaatossa jäänyt tuomien katveeseen.  Kesän kovissa tuulissa yksi tuomi oli kaatunut jokeen tuohon silla kupeeseen ja toinen  huvimajan päälle. Porin kaupungin puisto-osasto on nyt kuitenkin vienyt kaatuneet puut pois ja on pari muutakin riski puuta kaadettu ja muutakin kasvillisuutta raivattu siten että huvimaja on nyt oikein tarjottimella.  Nyt pitäisi kaupungilta vielä löytyä maalipurkki, sen verran törkyiseksi se vuosiensaatossa on tullut. Kylillä kyllä puhutaan että Myllykoskella on niin vahva suojelu päällä ettei siellä saisi mitään muutostöitä tehdä.  Kaatuneet puutkin pitäisi jättää niille sijoilleen.  Tiedä sitten kuka senkin paperin on hukannut Noormarkun kunnantaloa tyhjennettäessä.  Mutta Noormarkunjoen Myllykoski pitäisi olla se toinen koski länsisuomessa joka on täysrauhoitettu.

Arvaatte varmaan miksi noormarkkulaiset ovat paikan ristineet hanasaareksi. Jo ennen huvimajaa se oli viinamäen miesten ja naisten kesäinen remupaikka. Se ikäluokka on jo väistynyt muille areenoille, nuoret osaavat pitää hauskaa vain tussein ja  spraymaalipurkkien kanssa.  No on siellä liimatuubejakin ollut.

kukkulamäki 034

Huvimajalle johtava siltakin olisi maalin tarpeessa.

kukkulamäki 032

Päivitys kuvia Myllykosken saaren huvimajasta

kauko koski krilli 012

 

kauko koski krilli 013

 

kauko koski krilli 014

 

kauko koski krilli 015

 

kauko koski krilli 011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti