Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

lauantai 12. helmikuuta 2011

Luvia ja Laitakarin satama. Kaljaasi Ihana. Finland beautiful seaside port, these can be found in every bit of the sea cape bay

 

 

Tässä on tullut pari päivää matkattua tänne Luvialle.  Matka on kestänyt näin kauan kun varmaan olette aiemmista kirjoituksista huomanneet niin keli oli vähän huono.  Ja muutakin mielenkiintoista tässä välillä ehti tapahtua, kuten 112 päivä.  Perille kuitenkin lopulta saavuin tätä kirjoittamaan.

Luvia on pirteä merenrantakunta, joka on perustettu jo vuonna 1870. Luvian kunta sijaitsee Satakunnassa, Pohjanlahden rannalla. Pohjoisessa kunta rajoittuu Porin kaupunkiin, idässä Nakkilan kuntaan ja etelässä Eurajoen kuntaan.  Taitaa olla pian kymmenkunta vuotta kun olen viimeksi Laitakarissa käynyt ja siinä välissä  paikka on kokenut melkoisen kehittymisen.  Yksi siihen vaikuttaneista asioista on varmaan perinnelaivayhdistys ry:n, Kaljaasi Ihanan brojektti.  Kaljaasi Ihanan rakentaminen alkoi vuonna 2005 ja vesille se laskettiin viimekesän juhannuksen tienoilla

Ihana on nyt Laitakarin sataman laiturissa ja rakentaminen jatkuu. Nyt tehdään muun muassa sähkötöitä, asennetaan radio- ja navigointilaitteita sekä viimeistellään sisustusta. Purjeet ovat ommeltavana. Etupurjeet ovat jo valmiina.  Mutta jo nyt on myyty tulevan kesän matkoja joten aivan kalkkiviivoilla Kaljaasi Ihanan valmistuminen on.

Laivalle nouseminen on turvallisuuden vuoksi kielletty: rakentaminen on kesken. Lisäksi jäällä liikkumista laivan läheisyydessä toivotaan vältettävän, jää saattaa olla heikkoa.

Kaljaasi on purjealuksesta sen takiloinnin perusteella käytettävä nimitys. Nimitys on alun perin tarkoittanut kaleeria. Perämeren rannikolla kaljaasityyppisistä aluksista on käytetty nimitystä jähti.

Suomessa kaljaasi tarkoitti pohjoiseurooppalaista alustyyppiä, joka oli Suomen merialueilla yleinen näky. Itämeren liikenteessä käytettiin 1700-luvulla kaljaaseja, joiden kantokyky oli 30–40 lästiä.

Kaljaasitakila muodostuu kahdesta tai kolmesta mastosta, joissa jokaisessa on kahveli- ja toppipurjeet, sekä näiden lisäksi vielä kokkapurjeita kahdesta kolmeen kappaletta. Runkoratkaisuiltaan kaljaasit oli suunniteltu rahdin kuljettamiseen, ja ruumatila oli lähes koko rungon pituinen. Ruorihytti ja messi sijaitsivat yleensä perässä ja varasto- ja miehistötilat keulassa.

 

luvia laitakari 040

Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n Varvitupa (infopiste, toimisto ja fanituotemyynti), Laitakarintie 345 Luvia, on auki arkisin vähintään klo 12.00 - 15.00.

Varvitupa on avoinna  maaliskuusta alkaen myös lauantaisin ja sunnuntaisin!

Laitakarissa on tanssilavakin, toivottavasi näemme siellä kesänmittaan tanssiorkesteri Ippe Mansikan esiintymässä.  Hänen musiikkinsa sopisi hyvin näihin maisemiin.

luvia laitakari 011

 

luvia laitakari 038

luvia laitakari 046

Aurinko paistoi kirkkaasti ja ilma oli raikasta kun tuuli kävi mereltä.  Ulkoilu keli oli mainio, kuten tänäänkin näyttäisi olevan.  Paremman tekemisen puutteessa suosittelen Laitakarin satamassa käymistä. Webkamerat

luvia laitakari 013

 

 

Laitakarin satamassa oli järeitä kaivinkoneita, kun on rakennettu aallonmurtaja ja Kaljaasi Ihanalle oma laituripaikka.

luvia laitakari 005

 

 

On Luvialla kalasatamakin, mutta näin talvella se oli hiljainen paikka.  Kaksi kalastusalusta samassa odotteli avovesille pääsyä.

luvia laitakari 023

Mikko Hirvonen nousi Ruotsin rallin johtopaikalle EK 11:llä t juuri ennen huoltotaukoa. Hirvonen oli 0,7 sekuntia nopeampi Mads Östbergiä ja nousi 0,4 sekunnin erolla kärkeen.

Hirvosen spinnattua Mads Östberg on jo 0,6 sekunnin päässä. EK 13:n suuri onnistuja oli kuitenkin Jari-Matti Latvala, joka oli kolmanneksi nopein. Latvala nousi Petter Solbergin ohi kolmanneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti