Teuvon kuvat

Teuvon kuvat

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuu, joka minua valvotti Moon, who supervised me Luna, que me bajo la supervisión Moon, care ma supravegheat Moon, qui m'a supervisé Moon, som veiledet meg Mond, der mich betreut 私を監督ムーン

 

 

 

Varikset ja kuu

aamu 070 

Viime viikolla oli täysikuu, mutta silloin oli niin pilvistä etten saanut sitä kuvattua.  Sen täysikuu kuitenkin aiheutti että en saanut kunnolla nukuttua.  Olenko siis kuuhullu, ehkä.  Kuun vetovoima kuitenkin nostaa vuorovesiä ja ihminenkin on suurimmaksi osaksi vettä, niin olisiko tuo nyt niin suuri ihme jos kuu joihinkin ihmisiin vaikuttaisikin.  Unettomuus oli minulle vähän ahdistavaa kun viimeksi olen nukkunut yöni huonosti silloin kun sain diagnoosin sokeritaudista ja insuliini hoitoa alkoi.  Silloin unettomuus aiheutti sen että työpaikallakin tuli nukahdettua muutaman kerran päiväaikaan, jopa siten että pari kertaa esimies kävi potkaisemassa hereille.  Nykyään ei oikeastaan olisi niin väliä koska nukkuisin kun olen työttömänä.  Mutta kun yön pimeydessä valvoo niin tulee helposti mieleen synkät asiat.  Niin kuin nytkin tämä kun sain lopputilin 34 vuoden yhtäjaksoisen palveluksen jälkeen tuotannollisin ja taloudellisten syiden takia.  Vaikka kaikille oli selvää että irtisanomiseen vaikutti sairastumiseni. Suomea pidetään sivistysvaltiona ja täällä onkin asiat aika hyvin.  Mutta kun on ikänsä ollut jollain töissä (www.hela.fi) niin ei oikein ymmärrä sitä että kun sairastuu niin ihminen heitetään kylmästi  pois kuin käytetty työrukkanen.  Tällainen työstä irtisanomisen prosessikin on mahdottoman pitkä.  Ensin on monta kuukautta kestävä YT-neuvottelut ja kun ihminen lopulta  irtisanotaan on pitkän palvelussuhteen työntekijällä vielä 6 kuukauden irtisanomisaika ennen kuin työt loppuu.  Ei tunnu puolivuotta riittävän siihen että selviäisi tällaisen prosessin loppuun viemisestä.  Mutta onneksi minulla on tämä valokuvaharrastus jonka parissa vietän paljon saamaani vapaa-aikaa, ja se tuo lohtua elämään.

 

Kuun sain kuvattua eilen aamulla, aivan täysi se ei enää ole

aamu 059

Onkohan räkättirastas myös kuu hullu kun nousee kohti kuuta kuin raketti

aamu 068

 

Tässä kuu nousee Mäntyluodon satamassa  eilen illalla

ilta 062

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti